Näin minä valehtelen somessa

Useammissa blogeissa on kiertänyt hauska ”Näin valehtelen blogissa” -haaste, johon päätin nyt itsekin tarttua. Haaste on erittäin mielenkiintoinen ja kysymyksiin oli hauska vastailla. Samalla tuli itsekin mietittyä omaa somekäyttäytymistä ja havahduin kyllä siihen tosiasiaan, että sosiaalinen media hallitsee elämääni yllättävän paljon. Tietenkin on luonnollista että näin on koska teen tätä nykyään työkseni enkä pelkästään puuhastelumielessä. Bloggaamiseen liittyy niin paljon myös sitä ns. kulissityötä, eli usein tilanteet eivät ole täysin sellaisia kuin ne blogin kautta julki tuodaan. Siellä on paljon taustatyötä sekä useita seikkoja, jotka eivät välttämättä edes välity lukijalle. Mutta toisaalta näin se lienee useammassakin työssä – aina on olemassa asioita, joista vaietaan tai jotka jäävät sinne taustalle.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Tähän vastaukseni on ehdottomasti ei. En koskaan valitse mitään hotellia tai ravintolaa sen perusteella, että saisin sieltä parempaa materiaalia blogiini. Voin syödä samalla tavalla katukeittiössä kuin fiinimmässäkin ravintolassa ja mielestäni usein se parempi kuva saattaa jopa tulla sieltä edullisesta katukeittiöstä. Blogitapahtumiin menen sen perusteella kiinnostaako tilaisuudessa esiteltävä tuote tai aihe itseäni. Harvoin edes kuvaan blogitapahtumista materiaalia blogiini vaan tapahtumat näkyvät usein pelkästään Instagramin storiesin puolella.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Kyllä. Ostaessani kotiin uusia sisustushankintoja mietin aina toimisivatko ne kuvissa. Tuo ajattelutapa on minulle hyvin luontainen – ikään kuin opittu eli vaikka en sinällään mieti asiaa, silti teen ostoksia aina kuvaussilmä edellä. Kattauksen teen usein niin, että saan siitä kauniin kuvan. Toisaalta pidän noin muutenkin estetiikasta ja saatan koristella smoothiebowlin nätisti ilman, että edes kuvaan sitä. Pukeutumisessa käytän nykyään enemmän värejä koska ne toimivat paremmin kuvissa. Tämän huomasin oikein konkreettisesti viime talvena kun mustien neuleiden sijaan ostin yhä useammin ja useammin kirkkaita värejä. Pidän tuota hyvänä muutoksena, sillä olen muuten niin musta ihminen.

En ota itsestäni kuvia enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Isossa osaa blogini kuvia olen ilman meikkiä, kuten nyt vaikka tämänkin postauksen kuvissa. Myös Instan puolelle on tullut useampaan otteeseen napattua meikittömiä kuvia. En pidä meikittömyyttä mitenkään ihmeellisenä asiana vaan minulle se on hyvin luontaista. Voisin jopa sanoa, että usein koen olevani kauniimpikin ilman meikkiä koska näytän silloin nuoremmalta ja ihoni on hehkuvampi.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Sanoisin niin, että olen oikeastaan ajautunut kirjoittamaan tietynlaista blogia tietynlaisista aihealueista. Veikkaan että moni pitää blogiani aika avoimena ja se lienee omalla tavallaan se minun juttuni – kenties brändiarvonikin? Tuo on kuitenkin tapahtunut sinällään vahingossa eikä ollenkaan harkitusti, eli oma tyyli on vaan löytynyt matkan varrella ja vahvistunut vuosien saatossa. Tunne siitä että tekee oikeita juttuja, on minulle tärkeää ja koska näin tällä hetkellä koen, uskon oman juttuni somen suhteen löytyneen.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Jätän julkaisematta ne kuvat, joissa näytän mielestäni huonolta. Jos kuva itsessään on epäonnistunut edes käsittely ei sitä pelasta. Muokkaustyylini on mielestäni aika luonnollinen vaikka välillä onkin kiva hieman leikitellä. En kuitenkaan harrasta kasvojeni tai vartaloni korjailua mutta toki olen vuosien varrella oppinut poseeraamaan niin, että tuon niitä parhaita puoliani esiin. Välillä saatan tahallaan julkaista jonkun kuvan, josta olen hieman epävarma koska ajattelen niin, ettei kaiken ei vaan tarvitse olla täydellistä. Toisinaan on hyvä haastaa itseään ja omaa silmää.

Silottelen elämääni somessa.

Jokainen blogiani säännöllisesti lukeva tietää että vastaus tähän on ehdottomasti ei! Jos silottelisin julkisuuskuvaani, en olisi koskaan kirjoittanut masennuksesta, terapiaprosessista, ulkopuolisuuden tunteen tuntemisesta tai muista minulle vaikeista asioista. Toki elämässäni on asioita joita en voi jakaa kaikelle kansalle mutta koen silti olevani suhteellisen avoin ja minulle tärkeää on tuoda esiin nimenomaan sitä tosiasiaa, ettei kenenkään elämä ole täydellistä.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni

No joo, blogin alkuajoilta ehkä mutta FitFashionilla ollessani en ole tehnyt yhtään yhteistyötä, jonka takana en voisi edelleen seistä. Monella bloggaajalla on tarkat kriteerit mistä aiheista he suostuvat kirjoittamaan mutta itse pyrin aina jokaisen yhteistyötarjouksen kohdalla miettimään olisiko minulla tähän aiheeseen jotain annettavaa. Koska olen täällä hyvin avoin, löydän usein asioihin jotain oman elämäni näkökulmaa. Toki jos yhteistyö ei yhtään tunnu omalta jutulta, silloin jätän sen tekemättä. Tällä hetkellä yhteistyöt joille sanoisin ehdottomasti ei, ovat kaikki kauneusleikkausjutut tai esimerkiksi yhteistyö tuotteen ympärille, joka sotii arvomaailmaani vastaan.

Bloggaajien elämä on glamourista

Varmasti joidenkin joo, mutta ei minun. Vaikka välillä koenkin olevani hyvin etuoikeutettu kun saan tietynlaisia etuja ja muuta, muistutan aina itseäni siitä, että olen tämän kaiken itse omalla työlläni aikaan saanut. Mutta silti glamour on kyllä jotain sellaista, jota en itse koe todeksi eläväni. Veikkaan että useampi kollegani vastaisi tähän samalla tavalla, sillä bloggaajien elämä on kuten kenen tahansa muun ihmisen elämää. Siihen kuuluvat niin negatiiviset tunteet kuin elämän vastamäetkin.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina

Pakko myöntää, että välillä kyllä. Saatan mennä paikkaan, josta tiedän saavani hyvän kuvan tai olla kameran kanssa valmiudessa siinä kohtaa, kun muut elävät hetkessä. Mietin jatkuvasti asioita blogini/ somekanavieni kautta ja välillä se ihan oikeasti jopa ahdistaa. Kuten olen maininnut, työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä ja tässä hommassa se vaan menee niin. On kiva jakaa upeita hetkiä seuraajille ja se nyt vaan kuuluu tähän juttuun.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin

Jodelia minulla ei ole enkä välitä sitä ladata. Välillä ystäväni on linkannut joitain keskusteluja, joissa olen ollut osana mutta eipä minua kyllä oikeastaan muuten kiinnosta. En ole luonteeltani kovin utelias ihminen, jonka vuoksi en jaksa käyttää aikaani muiden asioiden vatvomiseen. Nimeäni kyllä googlaan tasaisin väliajoin ja sen taisin paljastaa joskus jossain paljastuksia -postauksessakin. Veikkaan että kaikki tekevät tuota edes joskus mutta mitä ilmeisemmin sen myöntäminen nolottaa.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi

Tuotteita kyllä mutta vaatteita en. Tuotteet ovat usein esimerkiksi rekvisiittaa kuvia varten ja tuo nyt vaan kuuluu bloggaajan työhön. Esimerkiksi leikkokukkia tuskin ostaisin ihan viikoittain jos en bloggaisi. Kuten jo yllä mainittu niin monessa asiassa miettii jatkuvasti sitä, miten voisin käyttää tätä kuvissa ja miltä se kuvissa näyttäisi. Vaatteiden suhteen olen sellainen etten todellakaan ostele niitä huvikseni mutta kuten jo mainitsin, saatan ostaa sen värikkään neuleen musta sijaan ihan vaan siksi, että se näyttää paremmalta kuvassa.

Herättikö teksti ajatuksia tai yllättikö mikään kohta?

Treeni- ja ruokavaliofilosofiani

Kun taannoin kyselin teiltä postaustoiveita, joku teistä toivoi postausta treeni- ja ruokavaliofilosofiastani – siitä kuinka pysyn kunnossa vuodesta toiseen vaikka en olekaan enää parikymppinen. Olen miettinyt tätä välillä itsekin, sillä koen nykyään olevani paremmassa fyysisessä kunnossa kuin silloin parikymppisenä. Vaikka aineenvaihduntani on oletettavasti hidastunut, en millään muotoa koe olevani huonompi kuntoinen kuin kymmenen vuotta sitten. Tähän toki vaikuttaa paljon se, että treenaan säännöllisesti ja syön pääasiassa terveellisesti. Uskon sataprosenttisesti siihen, että kokonaisuus vaikuttaa ja oikeastaan se oma salaisuuteni piileekin siinä, että noudatan ruokavalion ja liikunnan suhteen 80-20 -periaatetta.

Olen maininnut tästä ennenkin mutta en ole minkään asian suhteen ehdoton. Voin juoda viiniä, syödä karkkia tai kiskoa sen pizzan torstain tai sunnuntain kunniaksi jos haluan. Olen tarkoituksella halunnut säilyttää ruokailemisen suhteen sellaisen tietynlaisen rentouden, sillä olen huomannut sen omalla kohdallani kaikista toimivimmaksi tavaksi. Aina näinkään ei kuitenkaan ole ollut ja nuorempana tarkkailin syömisiäni jopa ortorektisen tarkasti. Tuo aiheutti itselleni stressiä ja myös sellaisia turhia mielihaluja, joita ei nykyään ole ollenkaan. Kun antaa itselleen luvan syödä mitä haluaa, ei himojakaan samalla tavalla ilmene. Filosofiani ruokailemisen suhteen onkin nykyään, että suurimman osan ajasta syön suhteellisen terveellisesti, eli suosin paljon kasvisruokaa, vihreitä, syön proteiinia sekä hiilihydraatteja enkä välttele hyviä rasvojakaan. Ruokavalioni on monipuolinen vaikka se noudattaakin osittain gluteenitonta sekä maidotonta linjaa. Tämänkään suhteen en kuitenkaan ole ehdoton mutta viime aikoina olen yhtä vahvemmin alkanut huomaamaan että saatan olla lievästi allerginen maidolle. Säännölliset pahoinvointikohtaukset maitotuotteiden syönnin jälkeen ovat vahvistaneet tuota epäilystä, joten voi olla että tulevaisuudessa palaan jälleen täysin maidottomaan ruokavalioon. Gluteenittomuus ei ole enää mitenkään välttämätön ja etenkin ulkomailla voin helposti syödä vehnä pastaa tai pizzaa ilman minkäänlaisia vatsaoireita. Suomessa tuo vaihtelee aika paljon mutta noin yleisesti ruis ei sovi mutta sen sijaan moniviljatuotteet sopivat loistavasti.

Kuten mainittu, uskon 80-20 periaatteeseen eli siihen, kun syö suurimman osan ajasta terveellisen monipuolisesti, voi myös herkutella niillä asioilla joista nauttii. Pizzasta ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa kun tietää että herkuttelun jälkeen sitä palaa jälleen siihen perusterveellisen ruokavalioon. Tämä ei tokikaan toimi kaikille mutta minulle se sopii mitä parhaiten. En nimittäin lukeudu heihin, joiden on vaikea palata herkuttelun jälkeen arkiseen ruokailurytmiin vaan minulle se on enemmän kuin luontevaa – rakastan terveellistä ja raikasta ruokaa enkä voisi kuvitellakaan että eläisin jatkuvasti pizzoilla ja purilaisilla. Uskon että juuri tuo terveellinen pohja ruokavaliossani pitää yllä myös kehoni muotoa ja mallia, eli mahdun samoihin vaatteisiin vuodesta toiseen ja vaikka tyypillisesti talvisin olenkin hieman ”suurempi” ei painossani muuten oletettavasti tapahdu suuria heittelyitä tai ainakaan se ei vaatteista en koommin näy. Toki geeneilläkin on oma vaikutuksensa mutta isoin työ tehdään kyllä sillä arjen tasolla omien valintojen kautta.

Treenaamisen suhteen filosofiani on myös muuttunut tässä vuosien varrella aika reilustikin. Oli vaihe kun treenasin kuusi kertaa viikossa kovaa olematta siltikään tyytyväinen. Tuolloin mottoni oli ”koskaan et voi olla riittävän hyvässä kunnossa”. Nykyään ajattelen kyllä niin toisin – olen jo pidempään ajatellut. Treenaankin 3-5 kertaa viikossa vähän vapaa-ajasta riippuen. Elämäni ei kaadu siihen jos treenit jäävät väliin tai vaikka en pääsisi treenaamaan useampaan viikkoon. Nytkin mennään jo kohta kolmatta viikkoa treenaamatta mutta siltikään pää ei ole hajoamassa. Rakastan kyllä liikuntaa enkä voisi kuvitellakaan elämääni ilman endorfiineja mutta sellainen yleinen suhtautuminen esimerkiksi juuri näihin treenitaukoihinkin on muuttunut ja ne kokee ennemminkin hyvinä palauttavina ajanjaksoina kuin stressin aiheuttajina. Noin muutenkin koen, että vähemmällä treenimäärällä voin paremmin ja kehoni on jopa paremmassa fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Tämä on toki yksilöllistä ja voi olla että osa teistä suorastaan janoaa treenejä kuusi kertaa viikossa mutta koska itse olen sen verran herkkä ylirasittumaan, on tuo määrä itselleni liikaa. Liiallinen treenimäärä vaan nostaa kehossani stressihormonitasoja ja sairastelen herkemmin ja olen noin yleisesti väsyneempi.

Siispä kuten joku teistäkin kysyi, miten pysyn niin hyvässä kunnossa vuodesta toiseen, on vastaukseni tähän terveellisen ruokavalion sekä liikunnan yhdistäminen rentoon elämänasenteeseen. Olen huomannut että tarpeeni kontrolloida itseäni ja elämääni on vähentynyt todella paljon vuosien varrella kun olen opetellut hyväksymään itseäni. Tänä päivänä heikot kohtani itsetunnossa liittyvätkin henkiseen puoleen sen sijaan, että ne olisivat yhteydessä johonkin vartaloni kohtaan. Itse asiassa rakastan vartaloani ja osaan vihdoin nauttia siitä. Jos olen jollekin liian lihava tai laiha niin sittenpähän olen. Tärkeintä on mielestäni, että nauttii itse kehostaan ja sen kautta elämästä! Kehopositiivisuus kunniaan, jokainen keho on omalla tavallaan kaunis.

Millainen treeni- ja ruokavaliofilosofia sinulta löytyy? Oletteko ennemmin rennosta elämäntyylistä nauttivia suorittamisen sijaan?

PS. Kuvista iso kiitos ihanalle ystävälleni ja matkaseuralaiselleni Lotalle. <3