Useammissa blogeissa on kiertänyt hauska ”Näin valehtelen blogissa” -haaste, johon päätin nyt itsekin tarttua. Haaste on erittäin mielenkiintoinen ja kysymyksiin oli hauska vastailla. Samalla tuli itsekin mietittyä omaa somekäyttäytymistä ja havahduin kyllä siihen tosiasiaan, että sosiaalinen media hallitsee elämääni yllättävän paljon. Tietenkin on luonnollista että näin on koska teen tätä nykyään työkseni enkä pelkästään puuhastelumielessä. Bloggaamiseen liittyy niin paljon myös sitä ns. kulissityötä, eli usein tilanteet eivät ole täysin sellaisia kuin ne blogin kautta julki tuodaan. Siellä on paljon taustatyötä sekä useita seikkoja, jotka eivät välttämättä edes välity lukijalle. Mutta toisaalta näin se lienee useammassakin työssä – aina on olemassa asioita, joista vaietaan tai jotka jäävät sinne taustalle.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olevan some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Tähän vastaukseni on ehdottomasti ei. En koskaan valitse mitään hotellia tai ravintolaa sen perusteella, että saisin sieltä parempaa materiaalia blogiini. Voin syödä samalla tavalla katukeittiössä kuin fiinimmässäkin ravintolassa ja mielestäni usein se parempi kuva saattaa jopa tulla sieltä edullisesta katukeittiöstä. Blogitapahtumiin menen sen perusteella kiinnostaako tilaisuudessa esiteltävä tuote tai aihe itseäni. Harvoin edes kuvaan blogitapahtumista materiaalia blogiini vaan tapahtumat näkyvät usein pelkästään Instagramin storiesin puolella.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Kyllä. Ostaessani kotiin uusia sisustushankintoja mietin aina toimisivatko ne kuvissa. Tuo ajattelutapa on minulle hyvin luontainen – ikään kuin opittu eli vaikka en sinällään mieti asiaa, silti teen ostoksia aina kuvaussilmä edellä. Kattauksen teen usein niin, että saan siitä kauniin kuvan. Toisaalta pidän noin muutenkin estetiikasta ja saatan koristella smoothiebowlin nätisti ilman, että edes kuvaan sitä. Pukeutumisessa käytän nykyään enemmän värejä koska ne toimivat paremmin kuvissa. Tämän huomasin oikein konkreettisesti viime talvena kun mustien neuleiden sijaan ostin yhä useammin ja useammin kirkkaita värejä. Pidän tuota hyvänä muutoksena, sillä olen muuten niin musta ihminen.

En ota itsestäni kuvia enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Isossa osaa blogini kuvia olen ilman meikkiä, kuten nyt vaikka tämänkin postauksen kuvissa. Myös Instan puolelle on tullut useampaan otteeseen napattua meikittömiä kuvia. En pidä meikittömyyttä mitenkään ihmeellisenä asiana vaan minulle se on hyvin luontaista. Voisin jopa sanoa, että usein koen olevani kauniimpikin ilman meikkiä koska näytän silloin nuoremmalta ja ihoni on hehkuvampi.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Sanoisin niin, että olen oikeastaan ajautunut kirjoittamaan tietynlaista blogia tietynlaisista aihealueista. Veikkaan että moni pitää blogiani aika avoimena ja se lienee omalla tavallaan se minun juttuni – kenties brändiarvonikin? Tuo on kuitenkin tapahtunut sinällään vahingossa eikä ollenkaan harkitusti, eli oma tyyli on vaan löytynyt matkan varrella ja vahvistunut vuosien saatossa. Tunne siitä että tekee oikeita juttuja, on minulle tärkeää ja koska näin tällä hetkellä koen, uskon oman juttuni somen suhteen löytyneen.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalta.

Jätän julkaisematta ne kuvat, joissa näytän mielestäni huonolta. Jos kuva itsessään on epäonnistunut edes käsittely ei sitä pelasta. Muokkaustyylini on mielestäni aika luonnollinen vaikka välillä onkin kiva hieman leikitellä. En kuitenkaan harrasta kasvojeni tai vartaloni korjailua mutta toki olen vuosien varrella oppinut poseeraamaan niin, että tuon niitä parhaita puoliani esiin. Välillä saatan tahallaan julkaista jonkun kuvan, josta olen hieman epävarma koska ajattelen niin, ettei kaiken ei vaan tarvitse olla täydellistä. Toisinaan on hyvä haastaa itseään ja omaa silmää.

Silottelen elämääni somessa.

Jokainen blogiani säännöllisesti lukeva tietää että vastaus tähän on ehdottomasti ei! Jos silottelisin julkisuuskuvaani, en olisi koskaan kirjoittanut masennuksesta, terapiaprosessista, ulkopuolisuuden tunteen tuntemisesta tai muista minulle vaikeista asioista. Toki elämässäni on asioita joita en voi jakaa kaikelle kansalle mutta koen silti olevani suhteellisen avoin ja minulle tärkeää on tuoda esiin nimenomaan sitä tosiasiaa, ettei kenenkään elämä ole täydellistä.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni

No joo, blogin alkuajoilta ehkä mutta FitFashionilla ollessani en ole tehnyt yhtään yhteistyötä, jonka takana en voisi edelleen seistä. Monella bloggaajalla on tarkat kriteerit mistä aiheista he suostuvat kirjoittamaan mutta itse pyrin aina jokaisen yhteistyötarjouksen kohdalla miettimään olisiko minulla tähän aiheeseen jotain annettavaa. Koska olen täällä hyvin avoin, löydän usein asioihin jotain oman elämäni näkökulmaa. Toki jos yhteistyö ei yhtään tunnu omalta jutulta, silloin jätän sen tekemättä. Tällä hetkellä yhteistyöt joille sanoisin ehdottomasti ei, ovat kaikki kauneusleikkausjutut tai esimerkiksi yhteistyö tuotteen ympärille, joka sotii arvomaailmaani vastaan.

Bloggaajien elämä on glamourista

Varmasti joidenkin joo, mutta ei minun. Vaikka välillä koenkin olevani hyvin etuoikeutettu kun saan tietynlaisia etuja ja muuta, muistutan aina itseäni siitä, että olen tämän kaiken itse omalla työlläni aikaan saanut. Mutta silti glamour on kyllä jotain sellaista, jota en itse koe todeksi eläväni. Veikkaan että useampi kollegani vastaisi tähän samalla tavalla, sillä bloggaajien elämä on kuten kenen tahansa muun ihmisen elämää. Siihen kuuluvat niin negatiiviset tunteet kuin elämän vastamäetkin.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina

Pakko myöntää, että välillä kyllä. Saatan mennä paikkaan, josta tiedän saavani hyvän kuvan tai olla kameran kanssa valmiudessa siinä kohtaa, kun muut elävät hetkessä. Mietin jatkuvasti asioita blogini/ somekanavieni kautta ja välillä se ihan oikeasti jopa ahdistaa. Kuten olen maininnut, työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä ja tässä hommassa se vaan menee niin. On kiva jakaa upeita hetkiä seuraajille ja se nyt vaan kuuluu tähän juttuun.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin

Jodelia minulla ei ole enkä välitä sitä ladata. Välillä ystäväni on linkannut joitain keskusteluja, joissa olen ollut osana mutta eipä minua kyllä oikeastaan muuten kiinnosta. En ole luonteeltani kovin utelias ihminen, jonka vuoksi en jaksa käyttää aikaani muiden asioiden vatvomiseen. Nimeäni kyllä googlaan tasaisin väliajoin ja sen taisin paljastaa joskus jossain paljastuksia -postauksessakin. Veikkaan että kaikki tekevät tuota edes joskus mutta mitä ilmeisemmin sen myöntäminen nolottaa.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi

Tuotteita kyllä mutta vaatteita en. Tuotteet ovat usein esimerkiksi rekvisiittaa kuvia varten ja tuo nyt vaan kuuluu bloggaajan työhön. Esimerkiksi leikkokukkia tuskin ostaisin ihan viikoittain jos en bloggaisi. Kuten jo yllä mainittu niin monessa asiassa miettii jatkuvasti sitä, miten voisin käyttää tätä kuvissa ja miltä se kuvissa näyttäisi. Vaatteiden suhteen olen sellainen etten todellakaan ostele niitä huvikseni mutta kuten jo mainitsin, saatan ostaa sen värikkään neuleen musta sijaan ihan vaan siksi, että se näyttää paremmalta kuvassa.

Herättikö teksti ajatuksia tai yllättikö mikään kohta?