Huhtikuun kauneussuosikit

Jälleen on aika kirjoitella kauneussuosikeista ja nimenomaan jo ohi menneen kuukauden parhaista. Huhtikuussa käytin hyvin paljon luonnonkosmetiikkaa ja tänään jakamistani suosikeista 80 % onkin luonnollisempia valintoja. Huomaan jatkuvasti enenevissä määrin innostuvani luonnonkosmetiikasta ja siksi synteettisiä aineosia sisältävä kosmetiikka ei meinaa enää samalla tapaa kiehtoa. Uskoisin että tähän vaikuttaa myös se kuinka paljon enemmän luonnonkosmetiikan tiimoilta järjestetään nykyään blogitilaisuuksia ja ylipäänsä luonnollisen puhtaat valinnat ovat nyt trendien aallon harjalla. Tuntuu että joka puolelta tulvii jotain uutta ihanaa luonnonkosmetiikkaa ja se jos mikä on aivan ihana juttu!

Tänään joukossa on niin ihonhoitotuotteita, meikkejä kuin jotain ihanaa hiuksillekin. Jokainen tuote on ollut kovassa käytössä etenkin viimeisen kuukauden aikana ja samalla myös vakuuttanut minut laadukkuudellaan. Uskoisin, että joukossa on nimenomaan tulevaa kesää silmällä pitäen aivan ihania juttuja, joista voitte kenties poimia jotain myös omaan meikkipussiin tai peilikaappiin!

*MÁDARA – CITY CC-voide

Olen odottanut niin kuumeisesti että joku luonnonkosmetiikkamerkki keksisi laadukkaan CC-voiteen, joka olisi vielä värisävyltäänkin täydellinen ja tasoittaisi ihoa kauniisti kuitenkaan sitä tukkimatta. Mádara sitten vihdoin teki sen ja kehitteli kesäksi *City CC-voiteen, jossa on vieläpä ihanasti SPF 15. Olen ollut aivan mielettömän innoissani tästä tuotteesta, sillä sen koostumus on juuri sopivan kevyt ja värisävykin omalle iholleni täydellinen (medium beige). Okei myönnetään, tällä hetkellä joudun lisäämään joukkoon hieman Lumenen sävytippoja päivetyksen vuoksi, mutta ennen reissua voide istui ihooni täydellisesti. CC-voide jättää ihon pinnan ah niin ihanan kuultavaksi ja hieman kiiltäväksikin, jonka vuoksi tämä on täydellinen tuote makuuni!

Se mikä tästä tekee tavallisesta CC-voiteesta poikkeavan luonnonkosmetiikka merkinnän lisäksi, on että voiteen on tieteellisesti todistettu suojaavan ihoa kaupungin saasteilta vahvistaen mikrobikantaa sekä ehkäisten tulehduksia sekä ihon tukkeutumista. Siitä siis etuliite city, joka tosiaan takaa sen että voide suojaa loistavasti kaupunkilaisten ihoa. Tuote sisältää myös hyaluronihappoa ja on ihoa mukavasti kosteuttava. CC-voiteen alle ei siis ole välttämätöntä laittaa seerumia vaan pelkkä kasvovoide riittää. Hätätapauksessa tämä menee mielestäni ihan sellaisenaankin puhdistetulla iholla, sillä koostumus on perinteisestä CC-voiteesta poikkeava. Tämä on nyt muuten Hyvinvoinnin tavaratalossa nyt tarjouksessa, eli mukavalla -20 % alennuksella!

*KORRES – Castanea Arcadia -yövoide

Korres on ihonhoitosarja, johon olen tutustunut aivan vasta. Itse asiassa taisi olla huhtikuun alussa kun sain sarjan tuotteita ensimmäistä kertaa testiin ja jo nyt noiden ihanuuksien joukosta on löytynyt suosikkeja! Yksi eniten käytössä ollut purkki on kiinteyttävä ja ikääntymisen merkkejä vastaan taisteleva yövoide, jonka teho perustuu Active HALupeol -molekyyleihin sekä kastanjauutteeseen. Kyseinen yövoide on aivan ihana iholla ja vaikka tuoksu olikin alkuun makuuni hieman erikoinen, nyt suorastaan rakastan sitä! Voide selkeästi ravitsee ja kosteuttaa ihoa yön ajan ja aamulla kasvojen iho onkin ihanan pehmeä ja kuulas. Sarja kokonaisuudessaan perustuu luonnonmukaisiin raaka-aineisiin ja niissä käytetään tehokkaita kreikkalaisia yrttejä. Näiden tuotteiden tiimoilta on tulossa lähiaikoina arvonta Instagramin puolelle, joten olkaahan kuulolla!

*GOLDWELL – Sun Reflects after sun -shampoo

Tämä tuote nousee huhtikuun suosikkeihin siksi koska olin huhtikuussa reissussa. Aurinko tunnetusti kuivattaa hiuksia joten ainakin omalle jo valmiiksi suhteellisen kuivalle tukalle on tärkeää, että käytössä on aurinkotuotteet. Tällä kertaa matkassa mukana olivatkin Goldwellilta saadut hiustuotteet joista pakko mainita ehdottomasti tämä Sun Reflects shampoo! Kyseinen shampoo on aivan mielettömän hyvä auringon kuivattamalle tukalle ja etenkin auringonoton jälkeen käytettäväksi. Se poistaa hiuksista merivesijäämät sekä auttaa säilyttämään kauniin värisävynsä haalistumattomana. Pakko itse asiassa sanoa, että hiukseni eivät kuivuneet matkalla oikeastaan ollenkaan ja ne ovat hyvässä kunnossa vaikka aivan vasta oleilinkin kovassa kuumuudessa. Siispä mielettömän hyvä shampoo jota suosittelen vaikka koko kesän mittaiseen käyttöön!

*KORA Organics – Rose Quartz highlighter

KORA Organics on vasta Suomeen Australiasta rantautunut luonnonkosmetiikkasarja, jonka keulakuvana toimii ihana Miranda Kerr. Olin huhtikuussa sarjan Suomen lanseerauksessa ja olen nyt kohta kuukauden verran päässyt tuotteisiin tutustumaan. Sen lisäksi, että KORAlla on ihania kasvojen mistejä, on pakko nostaa esiin tämä aivan ihana *highlighter, joka sisältää aitoa ruusukvartsia. Highlighter on luonnollisesti valmistettu ja hyvin pehmeä hieman ruusun sävyyn väriltään taittava. Pidän erityisesti sen levittyvyydestä, jonka lisäksi pinkki sävy on yllättänyt positiivisella tavalla! Tämä on aivan ihana tuote etenkin niinä päivinä, kun haluaa mennä mahdollisimman kevyellä meikillä. Highlighterin avulla ilmeestä saa loihdittua kauniin ja kuulaan – lopputuloksen joka on lähestulkoon meikitön vaikka kasvoilla hieman meikkiä olisikin.

*Dr. Hauschka – Revitalising Day Cream

Ei ole kauaa kun olin käymässä Dr. Hauschkan koko vartalon hemmotteluhoidossa Ihohoitola Lupauksessa, josta sain kotiin viemisiksi vielä muutamat Hauschkan tuotteetkin. Yksi mukaan saamistani tuotteista joka on toiminut omalle iholleni loistavasti, on Hauschkan kuivalle iholle suunnattu *päivävoide. Vaikka oma ihoni ei olekaan erityisen kuiva toimii tämä kevyt ja nopeasti imeytyvä kasvovoide mielestäni aivan loistavasti ja hemmottelee samalla ihoa. Erityisen paljon tykkään voiteen pienestä koosta (30 ml), jonka vuoksi se on helppo ottaa käsitavaroihin reissuunkin mukaan. Hauschka on brändinä ylipäänsä mielestäni aivan ihana ja heidän toimintaperiaatteensa holistinen. Hauschkan tuotteista hehkuu laadukkuuden lisäksi myös jonkinlainen lempeys käyttäjää kohtaan. Tuotteet ovat miedon tuoksuisia ja hyvin herkälle ja ongelmaisellekin iholle sopivia.

Sellainen oli tosiaan tuo huhtikuun kattaus ja ne tuotteet, jotka halusin erityisesti esille nostaa. Voi olla että toukokuun jälkeen joukossa on jo enemmän kesätuotteita mutta niihin palaillaan sitten kuun lopussa!

Oliko mukana jotain teitä kiinnostavaa tai kenties jo sinulta käytöstä löytyvää?

 

*Tuote sponsoroitu

Lisää tervettä itsekkyyttä!

Minulle terve itsekkyys ja sen vaaliminen on ollut elämässä paikoitellen haastavaa. En ole rohjennut kieltäytyä vastenmieliseltä tuntuvista jutuista ja olen esimerkiksi sietänyt muiden ihmisten toimesta aika huonoakin käytöstä. Viimeksi vappuna puhuin tästä muutaman ystäväni kanssa, kuinka usein kohtaan esimerkiksi tuntemattomien miesten toimesta vähättelyä – lähinnä siis arvostelua tai pientä ilkeilyä liittyen ulkonäkööni. Tuntuu kuin he olettaisivat jo ennen kuin ehdin sanomaan yhtään mitään, että olen sellainen jolle voi sanoa mitä tahansa. Olen opetellut suhtautumaan tuohon kevyesti enkä pahoita mieltäni mutta tietyllä tapaa olen myös miettinyt, ettei minun kuulu hyväksyä sellaista kommentointia. Vähän sama juttu on se, kuinka herkästi taas siedän ihmissuhteita, joissa olen enemmän tukena sille toiselle kuin tuo toinen on minulle. Unohdan herkästi olla terveellä tavalla itsekäs ja vaalia sitä omaa hyvinvointia – ajaudun tilanteisiin joissa ahdistaa ja jotka tuntuvat vastenmielisiltä jolloin taas mietin miksi näin? Miksi olen tässä tilanteessa jossa minun ei selkeästi ole hyvä olla?

Viime aikoina olen kiinnittänyt tähän erityishuomiota ja suorastaan opetellut tervettä itsekkyyttä. Sitä, että sanon siinä kohtaa etten jaksa nähdä jos en jaksa tai kieltäydyn asioista joita en halua tehdä. Olen myöskin nostanut kissan pöydälle vastavuorottomissa ystävyyssuhteissa ja tehnyt selväksi etten vaan siedä enää sitä, että olen roskakori, johon paha olo jatkuvasti puretaan. En ole terapeutti ja vaikka ystävyys on erilaisissa tunnetiloissa tukemista, kuuluu tuon olla molemminpuolista. Olen muutenkin opetellut terveempää ja itsekkäämpää suhtautumista elämään, työhön ja ihmissuhteisiin sillä oikeasti terve itsekkyys on hyvästä, itse asiassa aivan hemmetin hyvästä! Kun opettelee arvostamaan itseään sataprosenttisesti, sitä ikään kuin automaattisesti muuttaa tapaansa toimia. Tällä hetkellä koenkin, etten ole mikään roskakori yhtään missään mielessä. Jonkinlainen itsekunnioitus on kasvanut ja uskon vahvasti, että isoin merkitys on ollut sillä kuinka terapia jo tässä kohtaa on vahvistanut itseluottamustani.

Terveessä itsekkyydessä on mielestäni kyse siitä, että kunnioittaa itseään ja tarpeitaan. Ei tee asioita jatkuvasti toisten ihmisten tarpeet edellä vaan on terveellä tavalla itsekäs, eli vaatii myös omille tarpeilleen tyydytystä. Toisaalta samaan aikaan terve itsekkyys on esimerkiksi parisuhteessa sitä, että välillä voi kyllä joustaa omistakin haluistaan toisen vuoksi jos elämäntilanne sen vaatii. Mielestäni nimenomaan tuo erottaa itsekkyyden terveestä itsekkyydestä, joka on myös sitä asioiden arvottamista ja joskus hetkittäistä luopumista. Raja on kuitenkin häilyvä ja se kannattaa muistaa. Mielestäni myös se, että on terveellä tavalla itsekäs ajaa meitä elämässä eteenpäin. Kun osaa miettiä itsekkäästi mitä elämältä haluaa ja mitkä ovat ne minun unelmani, on sitä helpompi suunnata niitä kohti. Uskon siihen, että iso osa unelmista kaatuu nimenomaan itseluottamuksen puutteeseen – siihen ettei uskalleta ajatella itsekkäästi, mitä halutaan ja vielä luottaa siihen, että sitä todella pystyy mihin haluaa jos asioita haluaa riittävästi.

Terve itsekkyys rakentuu jo lapsena ja kehittyy elämän mittaisen matkan varrella. Etenkin parisuhteeseen peilaamme lapsena opittuja käyttäytymismalleja, joita ikään kuin automaattisesti ihmissuhteissa vaalimme. Lapsuuden vaille jäämiset näkyvät aikuisuudessa ja usein ne heijastuvat suhteeseen ikään kuin olisimme aikuisia lapsia. On itse asiassa todella jännä kuinka usein nimenomaan parisuhteessa me toimimme kuin toimisimme omien vanhempien kanssa. Nainen saattaa peilata miessuhteeseensa isäsuhdettaan ja mies puolestaan äitisuhdettaan. Tuossa kohtaa tulee usein ongelmia etenkin jos molemmilla on hyvin ristiriitaiset lähtökohdat. Omassa elämässäni yhden aspektin tähän asiaan luo vielä seurakuntataustanikin. Se kuinka paljon olen aikanaan luopunut omasta tahdostani kuunneltuani pastoria ja hänen oppejaan siitä, kuinka tätä elämää tulee elää.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, uskon kuitenkin siihen että noita käyttäytymismalleja on mahdollista muovata. Se, ettei ole terveesti itsekäs vaan on tottunut luopumaan omista tarpeistaan toisten vuoksi, on muutettavissa. Muutos vaatii kuitenkin aina tiedostamista ja niiden syiden ymmärtämistä, jonka jälkeen on mahdollista lähteä tilannetta kehittämään terveempään suuntaan. Niin moni asia selkenee tiedostamisen kautta, jonka myötä emme enää toistakaan samoja toimintatapoja joita olemme aikaisemmin toistaneet. Tiedostaminen antaa ikään kuin uuden lähtökohdan jossa emme olekaan enää automaattisesti menneisyytemme ”uhri”.

Toivottavasti teksti herätti ajatuksia ja myös sinä mietit rohkenetko olla terveesti itsekäs valinnoissasi? Elätkö elämääsi pelkästään kumppanisi kautta vai uskallatko toteuttaa myös omia unelmiasi? Arvostatko itseäsi niin paljon, ettet anna ihmisten hyväksikäyttää sinua vaan vaadit ihmissuhteilta?

Monta kysymystä, joihin ei välttämättä ole kovin helppo vastata. Voi olla myös hyvin haavoittavaa kohdata se oma epäitsekkyys, jonka myötä on kerta toisensa jälkeen valmis polkemaan ne omat unelmat alas. Onhan se satuttavaa ajatella, ettei arvosta itseään riittävästi. Tämä on kuitenkin muutettavissa ja rehellisyyden nimissä tervettä itsekyyttä on mahdollista oppia! <3

 

Kuvat: Iines / edit: minä