Lähiaikoina blogissa & mitä haluaisit lukea?

Koen todella harvoin bloggaamisen suhteen inspiraatiopulaa tai olen tyhjän luonnoksen äärellä viittä minuuttia kauempaa. Tänään on kuitenkin ollut juuri tuollainen päivä etten ole oikein saanut ajatuksistani kiinni ja ne päässä pyörineet aiheet tuntuvat juuri nyt liian raskailta työstää. En tiedä onko kuumuus veltostuttanut aivoni ja inspiraationi mutta tänään ei nyt vaan synny mitään sen enempää. Ehkä huomenna mieli on jälleen motivoituneempi ja jaksan tarttua niihin aiheisiin, joihin olen jo jonkin aikaa halunnut tarttua. Nyt ajattelinkin, että voisi olla oiva hetki heittää pallo teidän suuntaanne ja kysyä, mitä haluatte lähitulevaisuudessa blogistani lukea? Millaiset aiheet teitä kiinnostavat ja mitä blogini sisällöltä toivotte?

Välillä blogia kirjoittaessa sitä tulee mietittyä kirjoittaako ollenkaan ihmisiä kiinnostavista aiheista. Kommentit kertovat kieltämättä paljon ja toki juttujen kävijämäärätkin mutta silti toisinaan toivoisin myös teiltä suoraa palautetta esimerkiksi postausaiheista, joista haluaisitte lukea. Tiedän, että kirjoittaminen on tietenkin bloggaajan tehtävä ja ideoita on jatkuvasti synnyttävä jotta blogi pysyy mielenkiintoisena mutta vastavuoroisuuskin on toisinaan mukavaa – se, että joku kertoo suoraan aiheen, josta toivoo minun kirjoittavan. Tässä kohtaa on pakko sanoa, että kaikki syvällisemmät aiheetkin ovat erittäin tervetulleita ja nimenomaan ideat niiden tiimoilta. Uskoisin, että moneenkin asiaan rohkenen ottaa henkilökohtaisesta kantaa, sillä en oikeastaan pelkää kirjoittaa mistään aihepiiristä. Jos kuitenkin jotain maistiaista lähiaikoina blogiini tulevista aiheista, niin olen pallotellut päässäni seuraavia juttuja…

  • Isä-tytärsuhde ja se kuinka tuo suhde vaikuttaa mm. miessuhteisiin aikuisiällä
  • Itsenäisyys ihmissuhteissa
  • Hahmoterapia – omat kokemukseni kyseisestä terapiamuodosta ja ajatuksiani terapiaprosessista
  • Uni, unen laatu ja uniongelmat
  • Ensitunnelmia Tinderistä & kuinka monta matchia olen saanut?
  • Uusi luonnonkosmetiikan CC-voide suosikki
  • Juokseminen ja miksi käyttää kompressiosukkia?
  • Ruokapäiväkirja Malediiveilta
  • Miksi matkustaa Malediiveille?

Siinä siis pieniä maistiaisia tulevasta, toivottavasti joukossa on teitä kiinnostavia aiheita! Nyt ajattelin suunnata takaisin rannalle nauttimaan auringosta. Enää nimittäin huominen, jonka jälkeen palaammekin takaisin Suomeen.

Heitelkäähän ilmoille postausideoita ja aiheita joista toivoisitte minun kirjoittelevan? Olen jo etukäteen kiitollinen niistä jokaisesta!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Pitääkö reissussa treenata?

Pakatessani matkalaukkua Malediivien reissua varten ajattelin, että tällä matkalla on aikaa tehdä vaikka ja mitä töiden tekemisestä liikkumiseen. Nyt kuitenkin jo viisi päivää saarella olleena en voi kuin todeta, että kaikkea tuota suunnittelemaani olen tehnyt aivan älyttömän vähän! Kun ulkona on niin kaunista, tuntuu suorastaan rikolliselle näpytellä läppäriä sisätiloissa. Myös treenaaminen on jäänyt hyvin vähäiseksi ja oikeastaan rajoittunutkin muutamaan salilla käyntiin sekä vesirajassa lootusasennossa meditoimiseen. Meidänhän piti alun perin joogata reissussa enemmänkin mutta ikäväksemme joogaohjaaja oli juuri ennen saapumistamme ottanut lopputilin. Aika ironista sinällään, eli jos lomaltanne kaipaatte vastaavia virikkeitä, niin suosittelen aina etukäteen varmistamaan että hotelli tosiaan tarjoaa niitä palveluja jotka netissä on ilmoitettu.

Itse suhtaudun matkoilla treenaamiseen erittäin keveällä otteella. Monesti jätän lenkkarit kokonaan pakkaamatta mutta ehkä useammin pakkaan ne kuitenkin kaiken varalta – jos vaikka treeni-into yllättäisikin. Silti en ota treeneistä mitään paineita enkä mieti niitä etukäteen. Menen oikeastaan fiilispohjalta, mikä tuntuu minäkin päivänä hyvältä. Tavallisesti nuo hotellin salit ovat myöskin aika pieniä, joten siellä treenaillaan sitten vähän sen mukaan mihin puitteet antavat mahdollisuuden. Myös kaikenlainen ulkoliikunta on reissussa ehkä ajatuksen tasolla todella kiehtovaa mutta valitettavasti kolmenkymmenen asteen lämmössä hyvin uuvuttavaa. Itse en ole siis edes lähtenyt kokeilemaan rantaviivalla juoksemista tai vatsalihaksien huhkimista. Kävelyä bikineissä on kyllä tullut aika paljonkin harrastettua, sillä se helpottaa samalla myös tukalaa oloa. Täällä kuumuus on oikeasti hyvin paljon erilaista kuin vaikka Välimerellä. Koska päiväntasaaja on lähellä, on ilmasto trooppisen hiostava ja UV index hyvin korkealla.

Vaikka reissuun Malediiveilla on tosiaan sisältynyt muutama treenikerta tähän mennessä, en koe välttämättömäksi treenata matkustaessa. Dubaissa taidettiin juosta parina iltana mutta muuten 2,5 viikkoa meni täysin ilman treenejä. Toisaalta tähän vastakohdaksi, Barcelonassa käveltiin matkaseuralaiseni kanssa päivittäin reilu 20 kilometriä. Kyse on siis hyvin paljon myös siitä, mikä on kohde ja millaiset puitteet siellä on treenaamiselle. Dubaissa joka paikkaan liikuttiin autolla, kun taas Barcelonassa mahdollisuus kävellä oli se oljenkorsi, johon oli ihan mukavakin tarttua. Täällä saari on taas niin pieni, että oikeastaan ainut mahdollisuus kerryttää kilometrejä on kävellä rantaviivaa tai kuluttaa salin juoksumattoa.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kenenkään kunto ei kaadu viikon tai kahden reporankana olemiseen, jonka vuoksi en missään nimessä lähtisi neuvomaan, että matkoilla olisi pakko liikuntaa harrastaa. Välillä voi olla jopa hyvä antaa kehon kunnolla palautua ja levätä, sillä Suomessa treenirytmiin on kuitenkin mahdollista palata koska vaan. Toisaalta ainakin itse koen, että liikkumiseen tottuneena on ihanaa olla edes pienessä liikkeessä – kulkea paikasta toiseen jalkaisin tai käveleskellä rantaviivaa pitkin. Hyötyliikkuminen pitää aineenvaihdunnan toiminnassa ja sellaisen terveen nälänkin yllä. Mutta kuten kaikessa elämässä, reissuissa treenaamiseenkin olisi hyvä kyetä suhtautumaan terveellä tavalla eli olla ottamatta siitä stressiä. Tietenkin tässäkin tullaan se kysymyksen äärelle, että reissaako kerran vuodessa vai jatkuvasti työmatkojen puitteissa. Jos lukeudut jälkimmäiseen ryhmään, on sinulle ehkä luontevaakin treenailla reissussa kun taas kerran vuodessa aurinkolomalle matkustava taas saattaa haluta koko lomansa vaan pelkästään olla.

Tässä yhteydessä on vielä mainittava, että itse kompensoin reissuissa mahdollista treenaamattomuuttani sillä, että pidän kuitenkin ruokavalion suhteellisen terveellisenä. Eli en lähde ahtamaan itseeni päivittäin purilaisia tai muuta roskaa vaan pyrin valitsemaan paljon kasviksia, hedelmiä sekä muuta raikkaan terveellistä. Terveellinen ruokavalio antaa energiaa myös lomalla eikä pistä aineenvaihduntaakaan aivan jumiin. Koen, että reissussakin on ihanaa voida hyvin eikä olla jatkuvissa sokeriähkyissä tai muutenkaan huonovointisena, jolloin reissustakin saa enemmän irti!

Tuleeko teidän treenattua reissussa vai lomailetteko aina täysin treenivapaasti?

 

Kuvat: Iines / edit: minä