Itkeminen on tunnereaktio, jota vastaan taistellaan mielestäni aivan liikaa. Jos mietitään itkua verrattuna nauruun, niin samalla tavallahan se vapauttaa. Miksi itkeminen silti edelleen koetaan niin usein noloksi asiaksi tai jopa heikkouden merkiksi? Tätä pohdin välillä itsekin, sillä minä itkisin herkästi jos vain sallisin sen itselleni. Lukuisia kertoja olen kuitenkin ollut tilanteessa jossa puren hammasta sen sijaan, että antaisin kyynelten tulvia valtoimenaan. Jollain kummalla tavalla se nimittäin tuntuu emotionaalisesti helpommalle pysyä kasassa kuin antautua tunnereaktion valtaan. Ehkä siihen liittyy jopa jotain pelkoa siitä, ettei kykene hallitsemaan tunteitaan ja se itse rakennettu kontrolli katoaa?

Minulla oli aivan vasta muutaman kuukauden ajanjakso etten itkenyt ollenkaan. Kirjoitin tuosta joku aika sitten blogissakin kuinka kadotin yhteyden sisimpääni. On jännä miten huomaamatta sitä saattaa ajautua tunteettomaan tilaan, jossa tietyt tunteet jopa kieltää itseltään. Itkeminen on yksi näistä tunnereaktioista, jonka minäkin herkästi kiellän. Kun päätän, etten anna kenenkään satuttaa ja olen vahva ihminen, samalla katkaisen jonkinlaisen yhteyden sisäiseen herkkyyteeni. Kun ei ole yhteydessä omiin tunteisiin, sitä muuttuu ikään kuin vahingossa kovemmaksi. Huomasin tämän todella konkreettisesti terapiassa, sillä meni useampi kerta etten itkenyt ollenkaan vaikka puhuimme vaikeistakin asioista. Vaikka terapeuttini kysyi minulta, miltä tuntuu kun mietit tuota kyseistä tilannetta tai puhut siitä, en osannut sanoa – tai vastaukseni oli usein etten tiedä, ehkä pahalta mutta en kyennyt tuntemaan mitään. Siinä kohtaa kun lopulta murruin, koin suunnatonta vapauden ja keveyden tunnetta. Tuntui kuin jotain raskasta olisi otettu harteiltani ja tajusin jälleen kerran sen, kuinka tärkeää on säilyttää yhteys omiin tunteisiinsa. Se, että itkee silloin kun itkettää tai nauraa kun naurattaa on rehellisesti sanottuna yksi avain parempaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Itkeminenkään ei ole paha tunnereaktio, vaan se on erittäin tärkeä väylä purkaa tunteitaan.

Itkemisen merkitys terveydelle onkin hyvin tärkeä. Itkun pidättely aiheuttaa meissä usein tunteiden kieltämistä ja sen myötä johtaa ahdistukseen, stressiin, masennukseen tai jopa fyysiseen oireiluun. Veikkaan, että useampi teistäkin tietää nämä seikat mutta silti itkemiseen liittyy niin usein vaikeutta. Uskoisin että tähän vaikuttaa pitkälti kasvatus ja se, kuinka vuosikymmeniä itku on mielletty johonkin epämiellyttävään. Lapset kasvatetaan välttelemään itkemistä kehottamalla reippauteen. Pojilta itkeminen lienee kielletty lähes kokonaan ja nämä tunteisiin liittyvät reaktiot mielletään enemmän tyttöjen ”oikuiksi”. Itse todella toivon, että tämä on vuosien saatossa muuttumassa, sillä tietenkin kaikilla on oikeus tunteiden näyttämiseen sukupuolesta riippumatta. Ja ylipäänsä ei ole vahvuutta olla näyttämättä tunteitaan. Se ettei koskaan itke ihmisten edessä tai harvoin yksinkään, ei tee ihmisestä mielestäni millään tavalla vahvempaa. Joskus suurinta vahvuutta on kohdata heikkoutensa ja myöntää ne.

Konkreettinen huomio jonka olen viime aikoina tehnyt, on että itkeminen todella vapauttaa. Itkun jälkeen olo on niin kevyen puhdas ja tuntuu kuin kaikki se sisäinen ahdistus valuisi kyynelinä ulos. Olen myös huomannut, että ystävän kanssa yhdessä tunteiden purkaminen itkun kautta lähentää. Itku murtaa usein ihmisten väliltä jotain sellaista näkymätöntä ja vahvistaa sitä tunnetta, että tämän ihmisen seurassa voin olla täysin oma itseni. Toisinaan mietin sitäkin, miksi ihmisten välillä on niin paljon näkymätöntä muuria? Jos nimittäin mietitään, että olisimme avoimia toisillemme emmekä pelaisi ihmissuhteissa mitään pelejä – kuinka paljon onnellisempia olisimmekaan? Itselleni on enemmän kuin tärkeää, että esimerkiksi seuraava parisuhde voisi olla avoin ja rehellinen. Yksi tärkeimmistä kriteereistä kumppanin suhteen onkin se, että tuo ihminen jonka kanssa seuraavan kerran suhdetta rakennan, kykenee peilaamaan itseään ja on valmis kehittämään heikkouksiaan.

Elämä on arjessa usein niin hektistä, että ihmisen on helppo katkaista kiireessä tunneyhteys itseensä. Kun tunneyhteys katkeaa, katoaa myös kyky kokea aitoja tunteita. Uskon, että usein myös kiire ajaa meitä siihen olotilaan jossa ei ole aikaa kuunnella miltä minusta tuntuu. Kun tuollainen olotila jatkuu pitkään, ajaudumme vaan kauemmas ja kauemmas siitä yhteydestä, joka tekee meistä tuntevia ihmisiä. Tuo on oikeasti aika pelottavaa mutta pelottavan moni ihminen ei itke juuri koskaan.

Millaisia ajatuksia itkeminen sinussa herättää? Tai koska olet viimeksi purkanut tunteitasi kyynelten kautta?

Kuvat: Iines / edit: minä