Helppo ja herkullinen gluteeniton pizza

Viime viikonloppuna vietettiin pizza-lauantaita, joka tarkoitti itse valmistettua pizzaa, rentoutumista ja sarjojen katselua. Mainitsin eilisessä postauksessa siitä, kuinka vasta testasin ensimmäistä kertaa lupiinijauhoja pizzapohjaan ja totesin ne hyväksi löydöksi. Lupiinijauhot paitsi maistuvat hyvältä, tekevät pohjaan myös kivan kellertävän värin. Ainoana miinuksena on mainittava, ettei pizza pysy lupiinijauhojen avulla kovin hyvin kasassa, jonka vuoksi niiden rinnalla kannattaa käyttää yhtä tai kahta muutakin gluteenitonta jauholaatua. Lupiinijauhot olivat kuitenkin hyvä löytö, sillä itseäni on jo pidempään tympinyt pizzapohjassa tattarin ja kauran sekoitus, jota olen varmasti eniten suosinut.

Valmistamani pizza on tosiaan tehty gluteenittomiin jauhoihin ja nostatukseen on käytetty hiivan sijaan leivinjauhetta. Tosin hurjasti pohja ei päässyt kohoamaan, sillä olin taikinan kanssa vähän malttamaton, mutta noin yleisesti leivinjauhe toimii hyvin hiivan korvikkeena, jos taikinan jaksaa antaa kohota ainakin puolisen tuntia kuumassa vesihauteessa. Eli jos et halua käyttää hiivaa, tai sitä ei satu kotoa löytymään, ajaa leivinjauhe saman asian aika mukavasti.

Muutoin pohja on valmistettu yksinkertaisella ohjeella ja testasin täytteisiin ensimmäistä kertaa ikinä muu jauhista, joka on kasvisversio jauhelihasta. Raati arvosteli ”jauhelihan” ihan hyväksi, tosin ehkä hieman kuivahkoksi. Mietittiin yhdessä, miten se varmasti sopisi hyvin bologneseen, mutta pizzaan ei ehkä kuitenkaan. Siispä jatkossa mennään muilla täytteillä, mutta aina on kiva kokeilla uutta! Joskus sitä yllättyy ja toisinaan pettyy…

GLUTEENITON PIZZA KAHDELLE

Pohja:

  • 1,5 dl kaurajuomaa tai muuta kasvipohjaista juomaa
  • 1 tl suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1/2 dl mantelijauhoja
  • 2 dl lupiinijauhoja
  • 1,5  dl tattarijauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta

Täytteet:

  • 1 paketillinen ”muu jauhista”
  • 1 prk valkosipulilla täytettyjä oliiveja
  • 1 prk ananasta
  • 75 g luomu fetaa (vähälaktoositon)
  • Emmentaljuustoa oman maun mukaan (vähälaktoosinen)
  • Oreganoa
  • Mustapippuria
  • Sipulia
  • Tomaattimurskaa
  • Rucolaa

Valmistetaan pizzapohja sekoittamalla kaikki aineet yhteen ja laitetaan kuumaan vesihauteeseen kohoamaan. Itse pidin tosiaan vain noin 5-10 minuuttia, jonka vuoksi pohja jäi tällä kertaa olemattomaksi, mutta suosittelen malttia, eli pitämään taikinaa liinan alla vesihauteessa ainakin 30 minuuttia, jolloin pohja ehtii kohoamaan. Nälkäisenä ei siis kannata aloittaa pizzan valmistusta leivinjauheen kanssa. 😁

Kun taikina kohoaa, ruskistetaan muu jauhis ja sipulit. Kun pohja on valmis, levitetään se uunipellille ja tarvittaessa lisätään jauhoja niin, ettei taikina jää sormiin kiinni. Levitetään pohjalle tomaattimurska, sen päälle jauhis, pilkotut oliivit, ananakset ja lopuksi vielä fetajuusto. Ripotellaan mausteita ja aivan viimeisenä vielä juustoraaste. Lämmitetään uuni 200 asteeseen ja paistetaan siellä 20-30 minuutin ajan niin, että pizza tuntuu kypsältä. Lisätään päälle rucolaa ja halutessa balsamicoa. Sitten vaan nautiskelemaan!

Oikein rentouttavaa tiistai-illan jatkoa ja jos testaatte lupiinijauhoja pizzapohjaan, niin kertokaahan, mitä piditte!? ☺️

Mun keittiöön ne ovat tulleet jäädäkseen. ❤️

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Hyvä olo Suosittelen

Mitä jäi mieleen marraskuulta?

Oodi marraskuun viimeiselle ja uudelle viikolle! Takana on rentouttava kotona vietetty viikonloppu, eli kirjaimellisesti hengailtiin, tehtiin ruokaa, herkuteltiin, nukuttiin pitkään ja katseltiin sarjoja. En ole miesmuistiin viettänyt yhtä laiskaa viikonloppua, johon ei kuuluisi edes treenejä, joten teki kyllä hyvää. Vaikka samaan aikaan kieltämättä eilen mietin, että onneksi huomenna on maanantai ja tulee olla jälleen tehokas! Tuollainen makoilu on mukavaa sen pari päivää, jonka jälkeen se alkaa passivoittamaan. Siispä kiva olla tänään taas aktiivinen ja päiväni pitääkin sisällään paljon töitä. Myös salille aion mennä, jonka suhteen minulla on ollut nyt lähes kolmen viikon tauko, johtuen silmien leikkauksesta ja sen jälkeisestä lomasta.

Nyt kun vietetään marraskuun viimeistä, halusin kasata jälleen yhteen kuluneelta kuukaudelta mieleen jääneitä random asioita.

Halloween-juhlat, jotka mieheni ystävä järjesti. Pukeuduttiin, syötiin hyvin ja juotiin viiniä. Ilta jatkui vielä ystävän veneelle ja siitä sitten kotiin ”pilkun aikaan”. Ilta oli todella onnistunut ja hauska!

Helsingin keskusta sai jouluvalot! Stockmann ja Aleksanterinkatu ovat nyt kauneimmillaan. Ainoastaan lumi puuttuu ja sitä tuskin tänäkään vuonna paljon etelään saadaan. Joka tapauksessa jouluvalot luovat tunnelmaa ja piristävät muuten niin synkkää katumaisemaa.

Kävin pitkästä aikaa ihan kunnon dinnerillä testaamassa uutta ravintolaa. Tämä ravintola oli La Mesa De Maya Hakaniemessä. Ruoasta iso plussa, oli todella hyvää, mutta palvelun suhteen olisi ollut hitusen parantamisen varaa, sillä se oli hitaan puoleista ja ruokia joutui odottamaan kauan. Näinä aikoina en kuitenkaan halua valittaa turhasta, sillä tiedän, miten vaikeaa ravintola-alalla tällä hetkellä on. Siispä kiltisti odoteltiin ruokia ja mikäs siinä hyvässä seurassa odotellessa. Kannattaa käydä testaamassa, mikäli meksikolainen maistuu!

Silmien laserleikkaus oli varmasti marraskuun yksi isoimmista jutuista. Nyt tuosta kyseisestä leikkauksesta on jo lähes kolme viikkoa aikaa ja silmäni ovat parantuneet todella hyvin. Paraneminen kestää kokonaisuudessaan sen 3-6 kuukautta, joten siinä mielessä ollaan alkumetreillä, mutta pakko silti sanoa, että vaikka tämä olisi lopputulos, olisin todella tyytyväinen! Näen kirkkaasti oikeastaan kokoajan, ainoastaan aamuisin koneen ääressä välillä tulee pientä sumeutta, mutta sekin tasaantuu päivän mittaan ja kosteustipat auttavat. Aamuisin silmät ovat herätessä kuivahkot, mutta tuohonkin auttavat tipat. Itselleni nämä ovat pieniä ”haittapuolia” siitä, että näen täydellisesti. Silmäni eivät myöskään kuivu päivisin juurikaan, eli on työ muistaa tiputella tippoja silmiin, sillä se on tärkeää paranemisen kannalta. Tämä siis vaan huomiona siksi, että olen kuullut niin paljon siitä, kuinka kuivasilmäisyys saattaa jäädä laserleikkauksen seurauksena. Uskon, että tähänkin vaikuttaa leikkaustapa ja SMILE, joka minulle tehtiin, on sellainen, jonka ei pitäisi jättää kyseistä ongelmaa jälkeensä.

Testasin Brow liftiä ensimmäistä kertaa ikinä ja lopputulos oli upea, mutta valitettavasti se ei pysynyt kulmissani kauaa, vaikka käytin/käytän kulmakarvoihin risiiniöljyä, jota neuvottiin käyttämään. Tähän kestoon vaikuttaa varmasti karvan laatu, joka on minulla hyvin itsepäinen ja oikukas. Siispä en usko, että tulen enää tuohon toimenpiteeseen menemään. Oli kuoitenkin kiva kokeilla!

Stressasin, sillä marraskuussa olin erittäin työllistetty. Vaikka stressinsietokykyni on kasvanut viimeisen vuoden sisään aika paljon, oli marraskuu kieltämättä töiden osalta paikoitellen jopa kaoottinen. Nyt on taas rauhallisempi ajanjakso meneillään, jonka tiesin vielä koittavan. Tiedostan myös sen, kuinka tässä maailmantilanteessa tulee olla iloinen siitä, jos on töitä, mutta silti överi on aina överi. Uskon jokaisen toivovan hyvää tasapainoa tällekin elämän osa-alueelle.

Matkustin Kittilään Leville. Vietettiin siellä vuotuisia Levi-kauden avajaisia hyvällä porukalla. Reissu oli ikimuistoinen monin tavoin ja heittämällä yksi vuoden 2020 parhaista! Matkustuspäivänä Levillä ei ollut ollenkaan lunta, mutta saatiin sitä onneksi heti päivä siellä oleilun jälkeen. Joulukuussa uudestaan, tuskin maltan odottaa.

Mietin, kuinka vuosi 2020 on ollut monelle vaikea vuosi, mutta itselleni se on ollut lopulta yksi elämäni parhaista. Olihan minullakin vaikeaa keväällä, kun korona lävähti karusti naamalle, mutta lopulta tänä vuonna olen löytänyt elämäni rakkauden ja myös uralla päässyt tekemään paljon merkittäviä asioita. Vuosi onkin ollut elämässäni nousujohteinen ja kuten sanottu, hyvä. Kaikki tämä hyvä kompensoi sen huonon, joka koskettaa meistä jokaista.

Leivoin useamman kerran pizzaa ja löysin lupiinijauhot! Kuten tiedätte, leivon paljon gluteenittomasti ja pizzan suhteen olen jo pidempään etsinyt jauhoja, jotka maistuisivat pehmeämmältä kuin tattarijauhot. Sattumalta testasin lupiinijauhoja pizzapohjaan parin muun jauhon kaverina ja totesin toimiviksi. Lupiinijauhot eivät pysy hyvin kasassa, joten ne tarvitsevat kaverikseen pari muuta jauholaatua (jos siis tehdään pizzapohjaa), mutta noin yleisesti lupiinijauhot menevät heittämällä pizzapohjassa käytettävien gluteenittomien jauhojen kärkeen. Resepti tulossa blogiin huomenna, joten pysykää kuulolla.☺️

Löysin uuden lempparituoksun; Tom Ford Black Orchid. Ahh, aivan ihana.

Meikkasin silmät ehkä pari kertaa koko marraskuun aikana. Tämä johtuu tuosta silmien leikkauksesta, jonka seurauksena tuli viikon meikkaustauko ja se on jatkunut nyt jo (hupsista vaan) kohta kolme viikkoa. Olen tällaisissa jutuissa vähän sellainen varman päälle pelaaja, eli ennemmin olen pidempään varovainen kuin hätiköin. Ja tosiaan kuten taisin kesällä kirjoittaa, nykyään jopa viihdyn ilman silmämeikkiä, joka on aikamoinen muutos vaikka vuoden takaiseen.

Valmistin itse pitkästä aikaa hummusta ja samalla muistin, kuinka helppoa tuota on tehdä itse! Miksi ostaa valmiita pakkauksia, kun kotona tuota saa valmistettua käden käänteessä ja voit vielä itse päättää hummuksen maun (lisätä esimerkiksi chiliä tuomaan potkua). Tästä lähtien aion valmistaa hummuksen aina itse ja samalla säästää siinä pitkän pennin.

Aloitin rautakuurin ja nyt yritän muistaa ottaa sitä säännöllisesti, päivittäin. Tällä hetkellä käytössäni on Vitaali -nestemäinen rauta, jota otan tupla-annoksen (30 ml). Tuossa annoksessa on 100 mg rautaa. Tiedän, ettei se välttämättä ole riittävä annos nostamaan ferritiinit, mutta käytän kotoa nyt ensin loppuun sen, mitä täältä löytyy, jonka jälkeen käyn apteekissa katsomassa vielä vahvempia tuotteita. Olen myös miettinyt, pitäisikö minun vaikka kerran viikossa syödä lihaa (esimerkiksi luomu jauhelihaa), jos se auttaisi  nostamaan ferritiinejä. Jauheliha on kuitenkin maultaan sellaista, josta myös pidän ja sitä voisin hyvin syödä.

The Queens Gambit Netflix-sarja, joka muuten katsottiin parissa päivässä läpi! Mielettömän hyvä sarja, joka pitää otteessaan. Suosittelut siis tälle, mikäli kaipaatte uutta katsottavaa huomenna alkavalle joulukuulle.

Aika monta asiaa jäi mieleen kuluneelta kuukaudelta. Jälleen kerran pakko sanoa, että hyvä kuukausi elämässäni. Toivon mukaan joulukuusta tulee yhtä hyvä – ainakin tiedossa on joululoma, Lapin maisemia ja joulun tunnelmaan virittäytymistä. 🥰

Ihanaa alkanutta viikkoa ja tsemppiä arjen haasteisiin!

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään