Viime aikoina olen…

… Koukuttunut aivan totaalisesti Luciferiin! Siis siihen Netflixistä löytyvään sarjaan, jonka ensimmäinen tuotantokausi tuli katsottua joululomalla melkeinpä yhteen soittoon. Aivan mielettömän hyvä sarja hetkiin! Alkuun ajattelin, että Lucifer olisi liian ahdistava johtuen henkimaailmallisista asioista mutta totuus olikin, että niitä käsitellään tässä sarjassa juuri hauskalla otteella. Jos et ole vielä koukuttunut niin suosittelen muuten koukuttumaan…!

… Miettinyt alkanutta vuotta ja sitä, mitä se mahtaa tuoda tullessaan. Parastahan elämässä on kuitenkin sen arvaamattomuus sekä se, että toisinaan me myös yllätymme. Rakastan elämää joka ei mene päivästä toiseen samojen kaavojen mukaan vaan elämää, johon kuuluu iloa, naurua, hauskuutta sekä sitä mainitsemaani yllätyksellisyyttä. Toivottavasti alkanut vuosi tulee pitämään sisällään nimenomaan noita neljää asiaa runsain mitoin!

… Tykästynyt uudestaan vuosien tauon jälkeen Nylon Beatin tuotantoon. Satasen laina, Viimeinen sekä Rakastuin mä luuseriin, ovat kaikki kolme tällä hetkellä ehdottomasti suosikkejani. Jostain syystä myös muu ysäri on viime aikoina uponnut aika kivasti ja esimerkiksi Waldo`s Peoplea on tullut luukutettua. Älkää kysykö miksi, sillä en todellakaan tiedä, hah hah. Ehkä sitä on tulossa vanhaksi, kun rakastuu uudestaan vanhoihin hitteihin?!

… Reissannut niin paljon, että suorastaan odotan aikaa ettei jatkuvasti tarvitse olla lähdössä jonnekin. Vaikka matkustaminen niin ulkomailla kuin Suomen sisälläkin on ihanaa, niin silti rakastan myös kotiani ja Helsinkiä. Tammikuu vaikuttaisi olevan kuukausi, ettei ole mitään reissuja tiedossa tai tulossa, joten nyt on aikaa keskittyä täysillä mm. omaan hyvinvointiin ja töiden tekoon.

… Ollut menettää uskon rakkauteen. Tai oikeastaan en osaa tällä hetkellä sanoa, uskonko enää siihen, että olemassa olisi pyyteetöntä sekä aitoa rakkautta, joka joku päivä vielä vie jalat alta – enpä välttämättä. Helpointa onkin elää siten ettei päästä ihmisiä mentaalisesti liian lähelle ainakaan turhan heppoisin perustein. Tällä hetkellä suhtautumiseni miehiin onkin henkisellä tasolla aika viileä ja se tuntuu nyt vaan parhaalta mahdolliselta ratkaisulta.

… Huomannut ajattelevani sitä, kuinka kesään on enää muutama hassu kuukausi matkaa. Tässä kohtaa vuotta on toki vielä se pahin kaamos edessä (tammi-helmikuu) mutta loppupeleissä, kun miettii, tulee viisi kuukautta varmasti hujahtamaan nopeasti.

… Havahtunut siihen, etten tällä hetkellä tarvitse yhtään mitään materiaa. Tiedättekö, kun me liian herkästi elämme jatkuvasti ajatellen, että tarvitsen sitä, tätä tai tuota. On jotenkin todella vapauttavaa ajatella, etten tarvitse juuri nyt yhtään mitään!

… Oivaltanut kuinka elämä on todella tehty elämistä varten. Ympärillään kannattaa säilyttää ne ihmiset, joiden kanssa elämä maistuu mukavalle. Vaikka tämä elämä ei olekaan yhtä hauskanpitoa on tärkeää, että ne joiden kanssa jakaa asioita ovat niitä, kenen seurassa on helppo olla. Jälleen uudenvuoden jälkeen en voi kuin todeta, että onneksi omassa elämässäni on juuri tuollaisia tyyppejä! Takana nimittäin kolme päivää Levillä, joihin sisältyi niin paljon hauskuutta ettei tosikaan.

… Tilannut Woltista syntisen monta kertaa. Välillä on vaan niitä päiviä, ettei jaksa kokata tai edes hakea naapuri ravintoloista ruokaa vaan tekee tietenkin jotain sellaista mieli, jota ei saa ihan naapurista. Tyypilliset omat himotukseni ovat Pupu ja Fafa`s.

… Kironnut kynsiäni sillä ne ovat aivan kamalassa kunnossa! En tiedä millä tuon pahuksen liiskoittumisen saisi loppumaan, sillä sen vuoksi kynsien pinta on aivan kamalassa kunnossa.. Edes kynsilakoilla tuota ongelmaa ei ole helppo peittää, sillä lakat lähtevät karkailemaan koska kynnen pinta on niin surkeassa kunnossa. Jos löytyy vinkkejä tähän ongelmaan, niin enemmän kuin mielelläni kuulisin?

Oikein rentouttavaa tiistai-iltaa!

 

Kuvat: Taru / edit: minä

Ihanaa arkiruokaa: falafelit ja paprikahummus

Dubaissa sen päätin – opettelen vihdoin kokkaamaan itse suosikki ruokaani falafeleja, hummusta sekä tabbouleh-salaattia. Kaksi kolmesta on nyt opeteltu, sillä pyöräytin viime viikolla elämäni ensimmäiset alusta loppuun saakka valmistetut falafelit sekä hummuksen. Tabboulehin jätin vielä seuraavaan kertaan mutta se nyt lienee näistä kolmesta se kaikista helpoin valmistaa? Vaikka en kyllä sanoisi falafeleja tai hummustakaan hankalaksi tehdä jos vaan on yhtään käryä siitä, mitä ne pitävät sisällään. Puhutaan loppupeleissä aika helposta ruoasta, jonka suhteen on muuten varmasti olemassa ainakin sata ja yksi erilaista reseptiä sekä variaatiota.

Vaikka onnistuin falafeleissa mielestäni aika mukavasti, silti ne eivät maistuneet Fafasin falafeleille. Veikkaan, että ”virhe” tapahtuu paistamisessa, sillä oletan, että Fafasissa pyörykät uppopaistetaan – voi toki olla, että olen väärässäkin? Omat falafelini siis ovat tuollainen terveellinen uunissa paistettu variaatio, josta kuitenkin pidin kovasti. Resepti onnistui kivasti ja vaikka en Fafasin salaisuutta tiedäkään, ehkä jotenkin kuten sen kestän. Hummuksesta taas tuli aivan mieletön vaikka maustoinkin sen hieman tavallisesta poikkeavaksi paprikamausteen avulla. Väri on pirteämpi mutta maku kyllä myös aivan loistava! Harmittaa, että turhan harvoin tulee kokkailtua noita erilaisia tahnoja, sillä yksinkertaisesti rakastan niitä.

Haluankin tänään jakaa teille ensikertalaisen reseptit falafeleihin sekä hummukseen. Jos teillä on antaa ideoita esimerkiksi mausteiden suhteen, niin olen hyvin avoin ottamaan palautetta vastaan! Uskon, että nämäkin ovat ruokia, joiden kokkaamisessa kehittyy kerta toisensa jälkeen paremmaksi ja siksi ehkä kaipailisinkin mahdollisia muita variaatioita tai ylipäänsä vinkkejä jos teillä on sellaisia korvan takana.

FALAFELIT (n. 8-10 pyörykkää)

  • 230 g kikherneitä (Pirkan purkillinen)
  • Kourallinen korianteria
  • 3 valkosipulin kynttä
  • Kourallinen persiljaa
  • 1/2 punasipuli
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl mustapippuria
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • Ripaus suolaa
  • 0,7 dl gluteenittomia jauhoja (käytin tattaria)
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 sitruuna (sen mehu)

Laitetaan blenderiin kikherneet, puolikas punasipuli, valkosipulit, persilja, korianteri, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan ainekset tasaiseksi massaksi, jonka jälkeen kaadetaan seos muovikulhoon. Tässä kohtaa lisätään joukkoon jauhot pikkuhiljaa taikinaa sekoitellen ja vaivaten. Taikinan ei tarvitse olla kuten leipätaikinaa, eli se saa hieman tarttua sormiinkin. Kannattaa myös tarkistaa mausteet, sillä tässä kohtaa niitä on vielä helppo lisäillä! Oma reseptini ei ole kovin voimakasmausteinen joten jos rakastat tulisuutta niin lisää joukkoon kaikkea mahdollista mielesi mukaan.

Vaivataan taikinasta pienehköjä pyöryköitä ja laitetaan ne uunipellille leivinpaperin päälle. Lämmitetään uuni 180 asteeseen ja lopuksi voidellaan pyörykät vielä oliiviöljyllä ennen uuniin laittoa. Paistetaan uunin keskitasossa noin 45 minuuttia, jonka jälkeen annetaan jäähtyä ennen tarjoilua.

PAPRIKAHUMMUS (GL, M)

  • 175 g luomu kikherneitä (tähän käytin GoGreen)
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 0,5 dl suolaamatonta tahinia
  • 2,5 tl paprikamaustetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 3 tl oliiviöljyä
  • 1 tl kuminaa (kokonainen)
  • 1 sitruuna (sen mehu)
  • 1 tl mustapippuria
  • 2-5 rkl vettä

Laitetaan blenderiin kikherneet, valkosipuli, tahini, oliiviöljy, puristettu sitruunanmehu sekä mausteet. Blendataan tasaiseksi tahnaksi ja lisätään mahdollisesti muutama ruokalusikallinen vettä. Kaadetaan muovikulhoon ja sekoitellaan sekä maustellaan. Tässä kohtaa tahnaa voi muokata juoksevammaksi veden avulla tai vielä halutessaan maustaa lisääkin. Mielestäni mausteet ovat tässä reseptissä aika kohdillaan mutta jälleen jos oikein tulista kaipaat, suosittelen esimerkiksi chilin lisäämistä! Sekoitellaan ja laitetaan tarjoiluastiaan tarjolle. Itse pidän kylmästä hummuksesta, joten sen voi tosiaan säilöä jääkaappiinkin hetkeksi ennen tarjolle asettamista.

Pakko sanoa vaikka en tehnytkään falafelien lisukkeeksi mitään salaattia, tulin annoksesta todella täyteen. Veikkaan, että nimenomaan kikherneet tekevät sen, eli täyttävät vatsaa todella ja pitävät vieläpä kylläisenä pitkään. Kylkeen olisi ehkä hieman kyllä kaivannut sitä vaaleaa rieskamaista pullaleipää mutta meni se näinkin!

Oikein ihanaa alkanutta viikkoa ja mikä parasta, uutta vuotta 2018!