Tässä postauksessa haluan avata hieman aihetta pessimistisyys. Olisi upeaa todeta heti alkuun, että hei en ole pessimisti, sillä tuo piirre ei taida olla kovin haluttua tavaraa. Pakko kuitenkin myöntää, että minussa asuu pieni pessimisti. Tunnelukkotestin mukaan minulla on pessimistisyyden tunnelukko keskivahvana ja tiedostan sen kyllä itsekin. Miten tuo piirre minussa sitten ilmenee? Minäpä kerron.

Ensinnäkin pelkään hyvin usein pahinta. Vaikka tapahtuisikin jotain hyvää, odotan, että kohta tapahtuu sitten vastavuoroisesti jotain huonoa. Saatan ajatella, että tuo juttu ei kuitenkaan tule onnistumaan, joten turha edes yrittää. Maalailen välillä kauhukuvia siitä, mitä voisi pahimmillaan tapahtua ja sanon ne jopa ääneen – milloin ne meidän matkalaukut jää kuitenkin tulematta tai tärkeänä päivänä aivan varmasti sataa. Pelkään aika paljon epäonnistumista. Osittain tämä on ohjannut myös elämäni valintoja ja olenkin aina miettinyt kaiken suhteellisen tarkkaan, sillä en halua epäonnistua. En luota aina riittävästi omiin kykyihini ja siksi saatan vältellä tilanteita tai asioita, joissa minulla on mahdollisuus epäonnistumiseen. Ihmissuhteissa saatan valmistella itseäni henkisesti tulevaa pettymystä varten. En aina ole edes uskaltanut nauttia ja olla hetkessä, kun olen jo miettinyt, että kohta tämä suhde kuitenkin loppuu tai jotain kamalaa tapahtuu niin, että olen taas hajalla.

Perhepiirissäni on ihminen, joka on pessimisti. Olen varma, että hänellä tuo lukko on erittäin vahvana ja siksi se on myös minussa keskivahvana. Olen nähnyt aika paljon sitä, kuinka pessimistisyys ohjaa elämää ja miten se vaikuttaa arjessa hallitsevasti. Se on vaikuttanut myös omaan elämääni ja siksi varmasti tuo lukko on myös itsellenikin kehittynyt. Olen kuitenkin aina vähän häpeillyt pessimistisyyttäni ja tavallaan verhonnutkin sitä realismin varjoon. Todellisuus on kuitenkin se, että vaikka tuo ei ole mikään maailman mukavin piirre, on sekin nitistettävissä. Tuo lukko on mahdollista tiedostaa, käsitellä ja opetella tunnistamaan. Tunnistamisen kautta taas on mahdollista oppia siihen puuttumaan ja etsiä käyttäytymismalleja, joiden avulla voi kääntää pessimistiset tunteet optimistisiksi.

Pessimistisyyshän on pitkälti sitä, että suojellaan itseä tulevilta negatiivisilta tunnereaktioilta. Se on todellakin epäonnistumisen pelkoa mutta samaan aikaan pessimisti myrkyttää mieltään alitajuisesti. Kun ajattelee elämässä hyvin pitkälti epäonnistumisia, negatiivisia asioita tai tapahtumia, sitä käy noita ikäviä tuntemuksia jatkuvasti läpi vaikka kaikki olisikin juuri nyt hyvin. Ja faktaahan on se, että mitä ajattelet ja mihin elämässäsi energian keskität, se lisääntyy. Kun elät jatkuvasti pessimismissä, et varmasti pysty nauttimaan elämästä samalla tapaa kuin ihminen, joka ajattelee edes yhtään optimistisemmin.

Omassa elämässäni tuo lukko ei tosiaan ole niin vahvana, etten kykenisi ollenkaan optimismiin mutta huomaan, että kyseinen lukko tulee kyllä säännöllisin väliajoin esiin. Saatan tosiaan pelätä asioita, joita ei ole vielä tapahtunut ja varustan itseäni henkisesti sitä pahinta varten. Etenkin ne hetket, kun olen tavannut uuden mielenkiintoisen ihmisen – mietin vaan kuinka kaikki tulee menemään pieleen. Myrkytän todella herkästi omaa mieltäni ja täysin turhaan. Osittain tuo on ohjannut itseäni jopa siihenkin suuntaan, etten päästä helposti ketään lähelleni. Kun on yksin, ei tule ainakaan satutetuksi eikä kukaan voi aiheuttaa minulle negatiivisia tuntemuksia. Todellisuudessa aiheutan niitä kuitenkin itselleni ajattelemalla noin. Varsinkin vaikeina ajanjaksoina tosiaan välillä uppoan sellaiseen omaan pessimistisyyden kuplaan, jossa on mukamas niin turvallista olla.

Mielestäni pessimismin vastakohta optimismi on aivan ihana asia. Se on oikeasti voimavara, joka ohjaa ihmisiä ja itsekin huomaan todella äkkiä millainen vaikutus on sillä, jos päätän vaikka yhdenkin päivän ajan ajatella kaikesta optimistisesti. Minun elämässä pessimismin tunnelukko ei ole sitä, että velloisin jatkuvasti kaikessa huonossa tai ajattelisin kuinka elämä on paskaa, mutta se tosiaan tulee aina välillä pintaan. Vaikka olisin iloinen ja pirteä, saattaa joku asia laukaista tuon tunnelukon päälle. Vasta tiedostavan ajattelun kautta (josta kirjoitin eilen) olen oppinut tämänkin lukon havaitsemaan. Nykyään huomaan suhteellisen nopeasti jos vaivun pessimistisiin ajatuksiin ja pyrinkin saman tien ajatustyöllä taistelemaan tuota lukkoa vastaan. Lukkoa vastaan on ehdottomasti mahdollista taistella ja vaikka sinulla olisikin pessimistin tunnelukko kuinka vahvana tahansa, uskon, että sinnikkäällä taistelulla tuosta lapsuudessa syntyneestä puolustusmekanismista on mahdollista päästä eroon.

Minun on ainakin pakko sanoa, että sanonta pessimisti ei pety on täyttä puppua. Pessimistihän pettyy joka ikinen päivä jos käyttää energiansa negatiivisiin ajatuksiin ja jo valmiiksi maalailee kaikesta kauhukuvia. Mieluummin pyrkii optimistisuuteen ja jos pettyy, käsittelee pettymyksen, jonka jälkeen jatkaa eteenpäin. Toki tämäkin on jälleen kerran helppo tähän kirjoittaa ja ymmärtää paperilla kunnes päästäänkin sinne käytäntöön. Pessimismi, kun ei ole tosiaankaan aina oma valinta. Mutta kuten mainitsin uskon, että siitä eroon pääseminen on oman valinnan takana. Kukaan muu ei päätä puolestasi käsitellä lukkoja, joita sinulla on vaan sinun tulee ottaa se ensimmäinen askel ihan itse.

Kengät *Vans / Farkut MONKI (Kimono) / Paita *Romwe (saatu) / Vyö second hand / Laukku Rebecca Minkoff / Kello CLUSE

Jälleen tuli avauduttua asiasta, josta en ole kovin ylpeä tai jota monikaan ei tiedä, mutta toivon, että muut saman lukon kanssa kamppailevat voisivat ehkä rohkaistua asian suhteen. Tunnelukot, kun eivät ole koskaan meidän omaa vikaamme ja niistä on mahdollista päästä irtautumaan.

Tähän loppuun haluan heittää kysymyksen ilmoille ja kuulla, oletteko te pessimistejä vai optimisteja?  Kuinka tuo piirre näkyy elämässänne? Ovatko muut esimerkiksi kokeneet pessimismin tunnelukon vaikutuksia, kuten itse olen kokenut?

Kuvat: Taru / Edit: minä