Näissä asioissa olen hyvä

Sain ystäväni Iineksen blogista idean tehdä postauksen omista vahvuuksistani – niistä asioista, joissa olen hyvä. En ole itse asiassa oikein koskaan ollut ihminen, joka korostaa omia taitojaan tai sitä, kuinka hyvä jossain asiassa on. Olen perus luonteeltani aika vaatimaton mutta onneksi iän myötä saanut lisää itsevarmuutta, jonka myötä tunnen itseni paremmin ja uskallan sanoa ääneen olevani hyvä jossain. Meistä jokaisella on kuitenkin olemassa ne osa-alueet, joissa olemme hyviä, joten miksi emme niitä välillä ääneenkin toteaisi?

Tässä postauksessa kerron siis rehellisesti niistä asioista, joissa minä koen olevani hyvä. Vaati muuten pienen pysähtymisen, sillä ihan joka päivä näitä ei tule mietittyä…

Olen hyvä kestävyyttä vaativassa liikunnassa. Olen aina ollut hyvä kestävyyslajeissa. Pitkien matkojen juokseminen ja luisteluhiihto – ne olivat lapsuudessa/nuoruudessani lajit, joissa kilpailin. Kehoni on ikään kuin luotu liikkumaan pitkiä aikoja ja nimenomaan suhteellisen matalalla sykkeellä. Tässä yksi syy siihen, miksi rakastan juoksemista ja kehoni suorastaan kaipaa sitä, oli kesä tai talvi. Ilman kestävyystreeniä lihaskunnon tukena, tunnen oloni kankeaksi pökkelöksi. Kestävyystreeni tuo kehooni ihanasti liikkuvuutta ja jäntevyyttä.

Osaan hoitaa asian kuin asian. Olen aina ollut kovin toimelias enkä kohtaa koskaan tilannetta, etten uskaltaisi hoitaa jotain asiaa tai siirtäisin sen toisen ihmisen harteille. Jos en tiedä, selvitän enkä jätä asioita odottamaan seuraavaa päivää tai viikkoa. Minua ei pelota vierailla virastoissa, reklamoida tai soittaa tuntemattomille asiakaspalveluihin. Minulla on myös hyvä reagointikyky ja osaan toimia nopeuttakin vaativissa äkkinäisissä tilanteissa. Tämä toimeliaisuus varmaan johtuu siitä, että olen muuttanut jo 16-vuotiaana omilleni ja tottunut hoitamaan asiat omatoimisesti.

Olen hyvä kirjoittamaan. Jo lapsena kirjoitin paljon ja olen esimerkiksi parikin kertaa aloittanut kirjan kirjoittamisen sellaisella vanhanaikaisella kirjoituskoneella, joka meiltä kotoa löytyi. Myös koulussa olin hyvä ainekirjoituksessa ja päiväkirjoja olen aina pitänyt. Kirjeenvaihtokavereitakin minulla oli jossain kohtaa kymmeniä ja nautin suunnattomasti tuostakin puuhasta. Näin aikuisiällä olen löytänyt kirjoittamisen ilon uudestaan viime vuosina, kun blogiinkin on tullut kirjoitettua enemmän pohtivaa ja ajatuksia herättävää tekstiä. Olen iloinen myös siitä, että kielioppini on parantunut viime vuosina ja nykyään kirjoitus on sulavampaa ja nimenomaan virheettömämpää.

Olen hyvä piirtämään. Kuvataide on myöskin aina ollut vahvuuksiani. Koko lapsuuden/nuoruuden kävin erilaisilla kuvataide kursseilla – milloin oli elävän mallin piirtämistä, savitöitä, öljyväreillä maalaamista ja, mitä vielä. Olen hyvä kädentaitoja vaativissa jutuissa mutta valitettavasti harrastan niitä nykyään todella vähän jos ollenkaan.

Osaan kuunnella ja samaan aikaan olen ratkaisukeskeinen. Olen mielestäni hyvä kuuntelemaan muiden huolia ja samaan aikaan olen ratkaisukeskeinen sekä pyrin aina auttamaan toista ihmistä ymmärtämään tilanteensa esimerkiksi hieman eri näkökulmasta. Vaikka olenkin tunneihminen, pystyn myös ajattelemaan realistisesti ja itse asiassa minulle luontainen tapa onkin tsempata muita selviämään tilanteista vahvoina eteenpäin. Tästä huolimatta oma sisimpäni saattaa olla todella kovassa myllerryksessä, mutta en anna sen koskaan vaikuttaa siihen, miten kohtaan muut ja heidän ongelmansa. Pystyn ikään kuin ingnooraamaan omat tuntemukseni täysin ja eläytymään toisen tilanteeseen.

Olen hyvä leipomaan terveellisiä herkkuja. Reseptien kehitteleminen ja aineosien yhdisteleminen on itselleni suhteellisen helppoa, vaikka en ole koskaan ollut mikään maailman paras keittiössä. Olen ehkä riittävän kekseliäs ja uskallan yhdistellä erilaisia raaka-aineita pienellä riskilläkin. En mieti liikaa, vaan toimin leivonnassa aika impulsiivisestikin ja tällöin useimmiten syntyykin niitä hyviä leivonnaisia. Terveelliset herkut ovat intohimoni ja niiden kehitteleminen todella mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Olen vahva ihminen. En tiedä onko tämä aina hyvä puoli mutta tavallaan koen, että olisin varmasti huonommassa jamassa jos minussa ei olisi vahvuuttani tasapainottamassa herkkää puoltani. Löydän aina keinot selvitä, olen sitkeä, nousen jaloilleni vaikka kaatuisin ja olen selviytyjä tyyppinen ihminen. Välillä tämä on toki myös heikkouteni mutta näen vahvuudessani myös paljon hyvää. Sen avulla olen selvinnyt vaikeistakin ajoista ja kykenen näkemään hankalat jutut minua vahvistaneina tapahtumina.

Osaan pohtia asioita monelta eri kantilta. Itselleni on luontaista asioiden pohtiminen ja ajatteleminen. Kykenen miettimään niitä eri näkökulmista ja jopa hyvin objektiivisestikin. En myöskään näe vain itseäni ja omaa tapaani ajatella, vaan osaan kuunnella myös muiden ajattelua ja mielipiteitä.

Omaan visuaalista silmää. Koen, että minulla on visuaalista silmää ja osaan esimerkiksi asetella asioita kuviin kauniisti. Valokuvaaminen onkin taito, jossa haluan kehittyä jatkossakin. En kuitenkaan ole välttämättä kovin hyvä hahmottamaan isoa tilaa ja jos mietitään, että pitäisi vaikka sisustaa iso liiketila käden käänteessä, en kykenisi siihen ainakaan tuosta noin. Minun onkin ehkä helpompi hahmottaa pienempää aluetta ja sommitella sitä kuin ottaa haltuun laajempi kokonaisuus.

Minulla on suhteellisen hyvä ihmistuntemus. Huomaan uusista ihmisistä melko nopeasti asioita. Näistä nyt mainittakoon luonne, arvomaailma ja yleinen suhtautuminen muihin ihmisiin. Esimerkiksi epävarmuuden huomaa mielestäni ihmisistä aika nopeastikin! Tarkkailen ihmisiä paljon ja kiinnitän huomiota eleisiin, tapaan puhua (katsooko esimerkiksi silmiin) ja ylipäänsä siihen, mitä silmistä näkyy. Tunnistan myös aika helposti erilaisia persoonallisuuksia ja vaistoan jos ihmisessä on vaikka jotain huonoa energiaa.

Yllättävän monta asiaa sitä löysikin itsestään vaikka alkuun mietin, että saanko tästä kirjoituksesta oikeasti kokonaisen postauksen mittaisen. Olisikin syytä useammin pysähtyä miettimään missä on hyvä ja vieläpä eritoten, panostaako näihin asioihin, joihin omaa kykyjä? Niin moni ihminen on hyvä monessakin asiassa mutta ei vaan käytä taitojaan ja tähän varmaan yleisin syy on, että aika tai energia ei riitä. Itsekin mainitsen tuon syyksi sille, etten kehitä kädentaitojani esimerkiksi piirtämisen suhteen. Hyvä muistutus siis ainakin itselleni siitä, että useammin voisi tarttua kynään ja paperiin muunkin kuin kirjoittamisen merkeissä.

Vastavuoroisesti kuulisin mielelläni missä asioissa te olette hyviä? 🙂

Kuvat: Taru / Edit: minä

Kuinka uskaltaa puhua tunteistaan?

Useampien blogitekstieni perusteella minusta saattaa saada kuvan, että olen tunteiden suhteen avoin ja minun on helppo puhua niistä – pystynhän kirjoittamaan aiheesta koko kansallekin. Totuus on kuitenkin vallan toinen. Jostain syystä minun on huomattavasti helpompi avata syvempiäkin ajatuksiani kirjoittamalla kuin puhumalla. En ole tuntemuksiani kaikille viljelevä ja kuten olen tainnut joskus mainitakin, olen niiden suhteen jopa aika pidättyväinen. En ole se, joka ensimmäisenä hehkuttaa huikeita juttuja, joita on tulossa tai puolestaan murtuu julkisesti siinä kohtaa, kun elämä antaa ankeintaan. Historiaani kuuluu myös aika paljon tunteiden piilottamista ja sitä, ettei niitä ole uskaltanut ja tuon seurauksena sitten enää kyennyt näyttämään. Osittain myös torjuvat reaktiot niinä hetkinä, kun olen ollut avoin, ovat saaneet pelkäämään entistä enemmän tunteista avautumista.

Sain tunnelukkotestistä emotionaalinen estyneisyys tunnelukolle luokituksen vahva, enkä yhtään ihmettele miksi. Käsittelen tunteitani suurimmaksi osaksi itsekseni, sillä se on minulle luontainen tapa. Olin jo lapsena paljon yksin viihtyvä, eikä meillä kotona koskaan näytetty tunteita mitenkään erityisen näkyvästi. Tuo on varmasti aika tyypillistä ikäisilleni, sillä onhan se totta, että kasvatus metodit ovat olleet meidän vanhemmillamme ja heidän vanhemmillaan aika erilaiset kuin, mitä ne nykyään ovat. Itselleni tulee ainakin omasta ikäpolvestani mieleen ”reipas tyttö” ja ”pojat ei itke” -meininki. Lapsia on ikään kuin kasvatettu olemaan pärjääviä ja vahvoja. Tietenkään koskaan ei voi yleistää mutta uskoisin, että aika moni ikäiseni tunnistaa tuon kasvatustyylin. Nykyäänhän kasvattaminen on huomattavasti vapaamielisempää – tosin tuskin ongelmilta vältytään tänäkään päivänä. On suorastaan mahdottomuus kasvattaa kenestäkään ihmisestä täydellistä, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokaisella on tunnelukkoja.

Useinhan myös tunteiden näyttäminen on minunlaisilleni aika hankalaa, sillä toimintaa ohjaa tietynlainen pidättyväisyys. Omalla kohdallani tuo on ilmennyt myös ns. hallitsemattomana käytöksenä, eli jos en ole saanut tietyn ajanjakson aikana sanotuksi asioita, jotka olisin halunnut sanoa ja olen joutunut tunteita sisääni patoamaan, ovat ne jossain kohtaa purkautuneet ulos hallitsemattomasti. Tuolloin olen sanonut helposti hieman liikaa, sillä tunnereaktio on ollut niin vahva, että suustani on vaan tullut suoraan sanottuna ulos se kaikki ja vähän enemmänkin. Tuota tilannetta toki edeltää aina pitkään jatkunut ahdistus ja henkinen tukehtumisen tunne, sillä tunteitaan ei saa puretuksi. Se tavallisesti on ainakin omassa elämässäni taas johtunut siitä, että se toinen osapuoli ei ole ymmärtänyt tai osannut kohdata minua oikealla tavalla – toki sekään ei ole varsinaisesti kenenkään vika. En tiedä kuinka moni teistä on vastaavia reaktioita läpi käynyt, mutta voin sanoa, että tuollainen ryöppy ei ole mieluisaa kenellekään osapuolelle.

Kuinka sitten oppia puhumaan tunteistaan vai onko se kaltaiselleni edes mahdollista? Olen miettinyt asiaa aika paljonkin ja tullut siihen lopputulokseen, että se, mitä voin itse tehdä on pyrkiä eroon lukkokäyttäytymisestä. Koska elämässä ei voi muuttaa toisia, ainut, mitä voit tehdä on keskittyä omaan käyttäytymiseen ja sen korjaamiseen. Itse en esimerkiksi haluaisi olla lukossa tunteiden kanssa ja se, mitä haluaisin ehdottomasti esimerkiksi tulevaisuudessa mahdollisille lapsillenikin opettaa – olisi tunteiden avoimuus. Sormia napsauttamallahan tuo ei tapahdu, sillä käyttäytymismallit ovat niin syvällä, jolloin on lähdettävä liikkeelle ruohonjuuritasolta. Positiivista on kuitenkin se, että aina on mahdollisuus eheytyä ja prosessoinnin kautta opetella uudenlaisia käyttäytymismalleja.

Se, että pystyy täyteen avoimuuteen, vaatii myös sen, että kokee tulevansa hyväksytyksi. Hyväksyntä ihmissuhteissa onkin mielestäni ehkä maailman tärkeintä! Se, että voit suorastaan tuntea kuinka toinen arvostaa ja kunnioittaa sinua. Kun ilmapiiri on avoimen hyväksyvä, on meillä enemmän rohkeutta avata itsestämme haavoittuvaisia kohtia. Enkä tosiaankaan nyt sano, etteikö omassa elämässäni olisi juuri tälläkin hetkellä tuon kaltaisia ihmisiä. On muutama heti tältä istumalta, joille voin halutessani avautua. Kyse on enemmänkin minusta itsestäni ja siitä, pidänkö omia murheitani tärkeinä. Välillä jotenkin vaan ehkä käytän niiden ajattelemiseen itsekseni sen verran energiaa, että ystäviäni nähdessä en välttämättä haluakaan miettiä samaa asiaa, jota olen jo pitkin päivää päässäni pyöritellyt. Tärkeintä on kuitenkin se tietoisuus siitä, että ympärillä on ihmisiä joille voi halutessaan avautua. Itseäni ainakin helpottaa, että tiedän lähipiirissäni olevan ihmisiä, joilla on tunnepuolen ymmärrystä.

Kuinka sitten oppia puhumaan tunteistaan jos se ei ole itselleen luontaista? Kuten mainittu, kun asian tiedostaa voi siihen kiinnittää huomiota. Vaikka itselleni ei edelleenkään ole luontaista avata aina ensimmäisenä omia tuntemuksiani ihmisille, olen pyrkinyt voittamaan pelkojani. Olen edennyt asian suhteen siinä mielessä, että oikeanlaisessa tilanteessa tunteista puhuminen ei ole välttämättä enää edes vaikeaa, mutta ehkä edelleen vaikeaa on aloittaa niistä puhuminen. Jos tilanne etenee luontevasti oikeaan suuntaan, uskallan avautua. Minullehan on siis sinällään helppo puhua ja neuvoa muita tunteiden kanssa, mutta se ongelma piilee nimenomaan omien syvimpien tunteideni avaamisessa.

Uskon kyllä vahvasti, että tämänkin lukon voi voittaa ja nimenomaan sillä, että kiinnittää omaan käyttäytymiseensä huomiota. Ihmissuhteissa se avoimuus, vaikka riskeeraisi kaiken, on mielestäni todella tärkeää. Ja se, että menet tosiaan tuolle epämukavuusalueelle ja otat riskin avautuessasi, se todennäköisesti vie sinua eteenpäin. Jos mietitään, että jostain asiasta tekee pikkuhiljaa arkipäiväisen ja rutiininomaisen, muuttuu sen tekeminen helpoksi. Samalla tapaa voi ajatella tunteidenkin avaamisesta. Kun alat vaan avaamaan sydäntäsi ja esimerkiksi parisuhteessa teet tuosta päivittäisen tavan kertoa miltä tuntuu tänään – niin hyvässä kuin pahassakin – muuttuu pelottava asia pikkuhiljaa normaaliksi.

Kengät Adidas / Farkut Levi`s Wedgie Fit / Neule Samsøe & Samsøe / Takki Junkyard / Kaulakoru Pernille Corydon / Laukku Rebecca Minkoff

Toki jälleen kerran myös terapia voi auttaa. Se, että saat avata tuota tunnelukkoasi ammattilaiselle, mitä todennäköisimmin antaa sinulle oikeita avaimia muutokseen. Korostan myös tiedostavan ajattelun merkitystä ja itseeänsä tutustumisen tärkeyttä. Muutos lähtee aina siitä, että rohkenemme myöntämään itsellemme jotain arkaakin, jonka huomaamme vaikuttavan elämäämme ehkä negatiivisellakin tavalla. Kun myönnämme ja tiedostamme, pystymme aloittamaan työstämisen.

Minähän en tiedä olenko joskus tämän lukkoni kanssa valmis mutta ainakin sinut sen kanssa jo olen. Myös halua oppia ymmärtämään itseään ja käyttäytymistään on suuri. Uskon, että näillä avaimilla pääsen asian kanssa jo pitkälle.

Onko teidän helppoa puhua tunteistanne? Tai onko muilla ehkä sama emotionaalisen estyneisyyden tunnelukko?

Kuvat: Iines / Edit: minä