Tämän päivän, tai oikeastaan viikon ajatuksen kiteyttää hienosti postaukseni otsikko. Oivallus siitä, kuinka paljon minulle ja sinulle on varattuna. Vaikka emme nyt sitä kaikkea ehkä usko, ymmärrä tai tiedäkään – paljon on varattuna.

Ihminen on siitä hassu olento, että se haluaisi kaiken nyt ja heti. Kun olo on huono halutaan äkkiä se hyvä mieli takaisin, eikä missään nimessä kyetä näkemään huonon fiiliksen kääntöpuolta tai tarkoitusta. Tulevaisuudenkin suhteen saatamme ajatella, että miksei kaikki ihana nyt vaan voisi tapahtua samantien, miksi ihmeessä joitain asioita joutuu odottamaan? Jotkut jutut odottavat kuitenkin sitä oikeaa hetkeä. Emme ole välttämättä juuri nyt kypsiä tai aika ei ole oikea. En tarkoita tällä sitä, että elämässä tulisi vaan istua odottamassa, että jotain tapahtuu, vaan tottakai meidänkin tulee ahkerasti tavoitella ja unelmoida.

On kuitenkin olemassa asioita, jotka vaan tapahtuvat myöhemmin. Monesti asioiden tapahtumattomuutta saattaa lykätä myös oma käytös. Ei uskalleta irroittaa siitä vanhasta tutusta ja turvallisesta, vaan pidetään tiukasti kiinni. Roikutaan jopa liian lujasti, jolloin uusia mielettömiä asioita vaan lipuu ohitsemme. Emme todennäköisesti edes näe niitä, sillä keskitymme niin täysillä siihen tilanteeseen jossa olemme. Kuulostaako ehkä tutulta?

Minun on pakko myöntää, että tutulta kuulostaa. On niin paljon helpompaa vaan olla mukavuusalueella, kuin ottaa askel epämukavuusalueelle. Olen kuitenkin joutunut harjoittelemaan tuota taitoa paljon viime kuukausina ja voin sanoa, että pahinta on nimenomaan sen askeleen ottaminen. Se hetki, jolloin teet jotain sellaista joka tuntuu hurjan epämiellyttävältä. Askel ja hetki sen jälkeen on pahin. Elämällä on kuitenkin tapana kantaa ja viedä meitä eteenpäin. Nyt tuntuu sille, että pikkuhiljaa sitä on taas avoin uusille seikkailulle ja antaa elämälle ihan uudenlaisen mahdollisuuden. On tullut vahva tunne siitä, että minullekin on paljon varattuna. Asiat eivät kuitenkaan aina tapahdu tahtomassamme järjestyksessä, vaan kaikelle on se oma aikansa ja paikkansa.

On tärkeää uskoa ja luottaa. Omassa elämässäni on edelleen isoja kysymyksiä, joiden suhteen minun on vaikea uskoa, vaikka kuinka tahtoisin. On nimittäin olemassa elämäntilanteita ja tapahtumia, jotka vaan vievät uskon. Ne suorastaan syövät pohjan kaikelta siltä hyvältä, johon olet aina halunnut luottaa. Se on tavallaan todella surullista, mutta kuuluu elämään. Menee hetki, että voimme oppia uskomisen taidon uudestaan. Tärkeää on kuitenkin se, että annamme elämälle mahdollisuuden kuljettaa. Viedä kohti tuntematonta ja asioita, joiden on määrä jossain kohtaa tapahtua.

Näiden ajatusten siivittämänä tähän viikonloppuun. Uskoen ja luottaen siihen, että meille on paljon varattuna. On tulossa niin paljon hyviä asioita. Toivoisinkin, että tekstini valaa uskoa myös sinuun, joka olet kamppaillut vaikeiden asioiden äärellä ja ehkä menettänyt uskosi elämän hyvyyteen. Aina on valoa tunnelin päässä. Aina on tulossa jotain uutta, kunhan annamme sille vaan mahdollisuuden. <3

Aurinkoa perjantaihinne!