Eräs ystäväni kysyi minulta joku aika sitten, että millainen treenimoodi minulla on tällä hetkellä meneillään? Jäin miettimään kysymystä, sillä treenaanhan kuitenkin jatkuvasti viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen – mutta siis millaisella moodilla?

Olen niin elämäntapa treenaaja, kuin vaan olla ja voi. Liikunta on automaatio – tapa joka minuun on ikäänkuin kasvatettu. Omaan liikkumiseeni eivät vaikuta kesät tai talvet, vaan liikun jatkuvasti. Tottakai välillä on aikoja ettei ehdi treenaamaan kuten normaalisti, mutta silti liikkumiseni on säännöllistä. Pitkiä useamman viikon treenitaukoja minulla ei ole ollut, kuin viime talven mykoplasman vuoksi. Silti treenaamiseni perustuu täysin vapaaehtoisuuteen, eikä treenikalenterini ole viimeisen päälle hiottu. Pidän siitä, että liikunnan suhteen on se tietynlainen vapaus (kuten ruoankin suhteen) ja nautin nimenomaan omaehtoisuudesta.

Millainen tyypillinen treeniviikkoni sitten on – vai onko mikään viikko samanlainen? 

Ensinnäkin käyn kolme kertaa viikossa salilla. Näin on ollut jo muutaman vuoden ja koen, että se riittää itselleni vallan hyvin. En kuitenkaan tavoittele mitään suuria treenien suhteen, joten miksi pakottaisin itseni salille viitenä päivänä viikossa? Se ei vaan tunnu riittävän motivoivalta – tuskin tulee koskaan enää tuntumaankaan. Tykkään ylläpitää kuntoani ja toki salilla seuraan käyttämiäni painoja ja pyrin tekemään hieman erilaisia treenejä vuoroviikoin. En kuitenkaan pidä mitään kirjaa treeneistäni, vaan kutakuinkin pääkopassani muistan millaisin painoin olen  viimeksi mitäkin liikettä tehnyt. En myöskään ole jakanut treenipäiviäni mitenkään kalenteriin. Treenaan kunkin viikon aikataulujen puitteissa ja jaan treenit nimenomaan niille päiville, kun ehdin salilla päiväsaikaan käymään. Olen ehdottomasti klo. 12-15 aikavälillä treenaaja ja iltatreenit eivät tosiaan ole minua varten.

Salitreenieni jako on seuraavanlainen:

• 1. päivä: Käsivarret ja rintalihakset.
• 2. päivä: Jalat ja peppu. Liikkeet kokonaisvaltaisesti alakroppaan osuvia.
• 3. päivä: Olkapäät ja selkälihakset.

Vatsat teen ainakin yhden treenin yhteydessä – useimmiten nimenomaan käsivarsipäivän ohessa, sillä se on mielestäni ns. helpoin treenipäivä.

Salitreenien lisäksi harrastan juoksemista. Juokseminen on ollut itselleni lapsesta saakka yksi liikuntamuoto, josta pidän ja paljon. Se on todella vapauttavaa ja jollain tavalla jopa rentouttavaa. Tapa saada ajatukset muualle. Salitreenissä sinun on keskityttävä siihen tekemiseen – juostessa voit vaan upota johonkin omaan. Juoksulenkkejä teen tavallisesti viikossa yhden tai kaksi. On itseasiassa kyllä viikkoja, että juoksut jäävät välistä mutta tässäkin lajissa sellainen tietynlainen säännöllisyys on olemassa – vuodesta toiseen.

Tyypilliseen treeniviikkooni kuuluu siis kolme salitreeniä tyylillä ma, ti ja to, sekä se lenkki tai pari niissä kohdin, kun ehdin. Pyrin nykyään pitämään lepopäivät peräkanaa jotta kroppa ehtii mahdollisimman hyvin palautumaan. Pidän välillä myös ns. treenivapaita viikkoja, eli en treenaa ollenkaan. Nämä olen ottanut kuvioihin nimenomaan sen vuoksi, että olen huomannut etenkin lomamatkoilla noiden viikkojen vaikutuksen kehooni. Sen sijaan, että sitä ajattelisi sen tekevän huonoa – vaikutus on ainakin kohdallani päinvastainen! Olo kropassa paranee ja fiilis myös henkisellä tasolla kasvaa. On muuten ehdottomasti myös hyvä motivaation ylläpitäjä! 😉

Ryhmäliikuntaa en harrasta. Siitä aina välillä kysytään mutta vastaus on aina se sama – olen yksilölajien ystävä. Aikanaan harrastin spinningiä, mutta nykyään en ole kiinnostunut ryhmälajeista. Ainoastaan joogatunnit kiinnostavat (edelleen) mutta enpä tiedä voiko sitäkään lajia ryhmäliikunnaksi kutsua? Käyn muutenkin salilla jossa ei ole laisinkaan ryhmäliikuntaa ja itseasiassa tykkään muutenkin nimenomaan treenata aikoina, jolloin salilla ei ole pahemmin porukkaa. Olen todellinen yksilöpuurtaja. 😀

Ja vaikka tosiaan pidänkin treenaamisesta, en silti ole ihminen joka hengittää treenejä – sellainen jolle urheilu on kaikki kaikessa. Joskus ne olivat todella iso osa myös henkisellä tasolla ja koin, että hurjan treenitahdin avulla olen jollain tavalla parempi ihminen. Ihmiset ihailevat itsekuriani. Nykyään haluan, että ihmiset todella näkevät minusta ne kaksi puolta. Jutta joka rakastaa terveellisiä elämäntapoja sydämellään – mutta samalla myös Jutta, joka rakastaa elämän nautintoja, vapautta. Minä en ole mikään liikunta-alan ammattilainen tai urheilija ja ei – minun ei tarvitse näyttää jengille, että hei katsokaa kuinka terveellisesti elän. En olekaan koskaan se, joka ravintolassa kyttää ruokien kaloreita tai muutenkaan kinuaa salaatille jos muut tahtovat purilaiselle. En sylje lasiin ja olen oikeasti todella rento näissä jutuissa.

Tampereella asuva ystäväni oli hyvä, kun hän näki ensimmäistä kertaa reissullamme Prahassa kuinka paljon syön ja totesi vaan, että on luullut minun syövän tyyliin pari kertaa päivässä. Oli kovin yllättynyt siitä kuinka paljon ja usein ruokaa suustani alas laitan – ja näinhän se on.

Kohtaan nimittäin todella usein ennakkoluuloja ruokailujeni (ja treenien) suhteen, sillä en ole isokokoinen. Se ei kuitenkaan ole aina oitis viesti siitä, että ihminen ei syö, liikkuu kuin hullu tai diettailee. Me ollaan eri kokoisia ja näköisiä, toisten geenit ovat myöskin sellaiset ettei jokainen suupala näy vyötäröllä. En myöskään paisu lomamatkoilla pullataikinaksi vaikken treenaisi ollenkaan – melkeinpä päinvastoin. Kehoni on tällainen ja itseasiassa vaikka paljon olen siitä kuittailua kuullut, koen olevani etuoikeutettu.

Jos teille heräsi jotain kysymyksiä tai ylipäänsä ajatuksia treeneistäni niin laittakaahan kommenttia rohkeasti tulemaan! Olisi muutenkin kiva kuulla oletteko te yksilö vai ryhmäliikkujia? Välillä nimittäin tuntuu, että tänä päivänä kovin moni on nimenomaan ryhmäliikkuja?!