Olen aina ollut ihminen joka luottaa sataprosenttisesti siihen, että meitä ohjaillaan ja esimerkiksi päätöksemme eivät synny tyhjästä. Silti säännöllisesti mietin mitä oikein elämältä haluan? Välillä kaikki tuntuu niin oikealta ja se, että kuljen nimenomaan tätä polkua antaa osviittaa siitä, että teen oikeita asioita. Noina hetkinä olen täysin varma.

Toisinaan kuitenkin tuntuu, että olen aivan hukassa. Mitä haluan tulevaisuudeltani? Haluanko joskus naimisiin ja lapsia? Entäs ura? Haluanko viettää loppuelämäni Suomessa asuen? Mitkä asiat tekevät minusta aidosti onnellisen? Mitä varten tämä kaikki on? Epävarmuus valtaa mielen ja kaikki se itsevarmuus katoaa silmänräpäyksessä.

Viime aikoina päässäni on pyörinyt hurja läjä kysymyksiä. Moni asia on tuntunut kovin epäselvältä. Pahinta on se, että välillä tunne jostain on todella vahva ja selkeä, kunnes se jonain hetkenä muuttuu täysin päinvastaiseksi. Voiko elämässä olla koskaan sataprosenttisen varma yhtään mistään? Kannattaako tätä kaikkea ylipäänsä suunnitella?

Yhtenä hyvänä esimerkkinä vaikka parisuhde. Alkuun olet täysin varma siitä, että toinen on se ihminen jonka kanssa haluat lopun elämääsi viettää. Sitten tapahtuukin jotain – joku tunne katoaa, ihmiset lähtevät erkaantumaan ja lopulta eroavat. Miksi? Jos kaikki on tuntunut joskus oikealta niin miksi sen pitää muuttua? Mikään elämässä ei tosiaankaan ole lopullisen varmaa. Ei ole olemassa asioita, jotka pysyvät vaikka mitä tapahtuisi. On olemassa vaan ihmisiä joiden tunteet seilaavat, halut vaihtelevat ja mieli vaeltelee.

Muista kuinka alle 20-vuotiaana minulla oli suunnitelma. Olin miettinyt elämäni todella tarkasti ja sen mitä mihinkin ikään mennessä tulisi olla saavutettuna. Kaikki on mennyt kuitenkin aivan päinvastoin, eikä missään nimessä huonolla tavalla. On toki asioita jotka olisi voinut jättää tekemättä mutta moni virhe on myöskin opettanut, kasvattanut ja valmistellut minua kohti tulevaa. Se tärkein mitä olen oppinut on kuitenkin se, että parasta on elää hetkessä ilman suunnitelmaa. Voit asettaa itsellesi päämääriä ja tavoitteita, mutta liian tarkka elämän suunnitteleminen on turhaa. Elämä osaa yllättää ja nimenomaan nuo yllätykset, niin positiiviset kuin negatiivisetkin kasvattavat.

En tiedä onko tämä osittan jotain kolmenkymmenen lähenemisen kriiseilyä, mutta viime kuukaudet elämässäni ovat olleet aika haastavia. Olen myös alkanut miettimään nimenomaan sitä mitkä asiat tuo ikä tuo tullessaan. Jotenkin se, että täytät kolmekymmentä on merkki lopullisesta aikuisuudesta, jostain sellaisesta josta ei ole enää paluuta entiseen. Tuntuu sille, että enää et voi mokailla, biologinen kellosi tikittää ja sinun oletetaan ottavan elämän kovin vakavasti ja aikuismaisesti. Joku osa minussa sitten kapinoikin. En halua vielä noita juttuja, en halua olla virallisesti aikuinen. Haluan jatkaa elämääni rennosti siitä nauttien. Ja vaikka tiedänkin syvällä sisimmässäni, että nämä ajatukseni ovat turhia käyn niitä silti tällä hetkelläkin läpi.

Ähh, kamppaileeko kukaan muu samojen ajatusten kanssa? Tuntuuko teistä koskaan, että asiat jotka tuntuvat varmoilta muuttuvatkin yhtäkkiä epävarmoiksi?