Taisi olla eilen, kun joku teistä toivoi kommenttiboksin puolella postausta ihan vaan arjen kuulumisista. Itseasiassa aivan loistava postausidea! Huomaan kirjoittavani usein (tai oikeastaan aina) ns. aiheesta enkä oikeastaan vaan päättömästi kuulumisia. Tänään tuntui sille, että mikään aihe ei nyt oikein inspaa, joten nythän on todella oiva sauma avata teille kuulumisien muodossa elämääni ja elämäntilannettani.

Kirjoitin teille joku aika sitten siitä kuinka olin kovin maassa ja mieli down. Tuota ajanjaksoa kesti suunnilleen viikon verran ja se oli jotain sellaista jota en ole koskaan aikaisemmin elämässäni kokenut. Onneksi tuo tunne ja olotila meni kuitenkin ohitse ja toivon, että voin laittaa sen ”hormonien” tai muun vastaavan piikkiin. Toisaalta, onhan elämässäni tapahtunut aika paljon viimeisen puolen vuoden sisään ja välillä huomaan, että unohdan hengittää. Olen myös sulkenut hyvin paljon tunteita pois ja keskittynyt oikeastaan jo pitkään elämässäni pelkkään työntekoon. Eihän minulla olisi aikaakaan muuhun? Toisaalta taas nautin nyt kovin siitä mitä teen, joten enpä vaihtaisi tilannettani kovinkaan helposti toiseen.

Moni kyselee minulta joko uusi mies löytyy kainalosta tai kuinka montaa tyyppiä olen treffaillut? Vastaus on aina sama, ei ketään ja en yhtään ainutta. Ollaan eksäni kanssa edelleen hyvissä väleissä ja vietetään jonkun verran aikaakin yhdessä, mitä sitä kieltämään. Tällä hetkellä elämässäni on jostain syystä kuitenkin vaihe, että aiheena miehet ei kiinnosta oikein yhtään. Eikä varsinkaan uudet miehet tai heihin tutustuminen. Tämä vaihe on jatkunut jo kohta yhdeksän kuukautta ja välillä mietin, pitäisikö huolestua? 😀 Nämäkin tuntemukset kumpuavat kuitenkin vaan ja ainoastaan siitä, että ympäristö kyselee ja osittain sen vuoksi koen välillä jonkunlaista painetta. Ja joo tiedän, ei pitäisi sillä tämä on minun elämäni. Silti kyselyt saavat miettimään, että niin. No mutta tällaista tosiaan miesrintamalla, kaikkea muuta kuin villiä sinkkuelämää siis.

Elämäni pitää tällä hetkellä tosiaan sisällään hyvin paljon töitä. Teen osa-aikaisena Kampin by the wayssa vuoroja ja sen lisäksi väkerrän tätä blogia. Kirjoitinkin teille keväällä siitä kuinka innoissani olin vihdoin tästä askeleesta kohti täyspäiväistä bloggaamista. Kahden työn yhdistäminen sopii itselleni erinomaisesti ja tuo riittävästi vaihtelua elämään. Olenkin tykännyt todella paljon. Itseasiassa liikkeeltä jossa työskentelen on tulossa blogiinkin ”kurkistuspostausta” tässä syksyllä tai ihan viimeistään alkuvuodesta. Pääsette siis kurkistamaan sillekin puolelle.

Blogin suhteen on ollut ilo huomata kuinka paljon positiivista palautetta olette viime aikoina antaneet ja tuo on näkynyt myös kävijämäärissä. Blogin kirjoittaminen on ikäänkuin ”yrittämistä” jossa teet töitä täysin itsellesi. Siispä positiivinen palaute tuntuu erityisen hyvältä varsinkin, kun näkee paljon vaivaa tekemänsä eteen. Kiitos siis teille kaikille ihanille! Ilman teitä minulla ei olisi tähän mahdollisuutta josta olen tällä hetkellä todella onnellinen. Kuten ei missään, ei blogissakaan voi kuitenkaan pysähtyä. Jatkuvasti tulee kehittää ja satsata tekemäänsä. Onneksi saa kuitenkin tehdä asioita joista pitää ja siksipä se panostaminenkin tuntuu nimenomaan hyvältä eikä pakkopullalta. 🙂

Paljon on elämässäni viime aikoina myös ollut tuota pohtivaa Juttaa. Mietin aika paljon ylipäänsä elämää ja onnellisuutta, sekä pyrin tekemään valintoja nimenomaan onnellisuuteen tähdäten. En tiedä enteileekö nämä satunnaiset masennukset ja itsepohdiskelut jotain kolmenkympin kriisiä jota toivon mukaan ei olisi tulossa?! Onhan kolmekymmentä jonkunlainen virstanpylväs jossa sitä ehkä katsoo itseään ja elämäänsä kriittisemmältäkin kantilta? Missä olen nyt ja mitä olen saavuttanut. Mitä haluan tulevaisuudelta ja mihin tähtään? Siinä on jo aika monta asiaa. Tärkeintä on kuitenkin muistaa se, että elämä vie monesti meitä emmekä me vie elämää. Kaikki ei ole meidän käsissämme ja itseasiassa elämämme useat vastoinkäymisetkin vaan vahvistavat meitä. Tämä kokonaisuus muovaa meitä sellaiseksi kuin olemme.

Itse pyrin positiiviseen lataukseen vaikka realisti perusluonteeltani olenkin. Olen myös niin tunne-eläjä kuten olen monesti täällä sanonutkin, että erilaiset tunteet vievät itseäni usein laidasta laitaan. Toisena hetkenä olen surullinen ja toisena taas hyvin iloinen. Jo pitkään olen kuitenkin pyrkinyt siihen, että näkisin elämässäni asiat pelkästään positiiviselta kantilta. Pyrkisin positiivisuuteen ja en ajattelisi esimerkiksi tulevaisuudesta niin realistisesti. Välillä voisi enemmän pää hipoa pää siellä pilvissä, eikä aina tarvisi seistä niin tukevasti maankamaralla. 😉

Tässä nyt kiteytettynä kuulumisia. Itseasiassa aika paljon enemmän kuin mitä vastaisin jos minulta kysytään mitä kuuluu. Vastaus on aina ”ihan hyvää”. Hahah. Maailman ärsyttävin vastaus nimittäin.

Kun nyt kerroin omia kuulumisia, haluaisin udella mitä teille kuuluu? Löysikö joku ehkä itsensä minun kuulumisista ja ajatuksista?