Tukholman risteilyllä

*Yhteistyössä Viking Line

Meillä on ystäväni Iineksen kanssa ollut jo muutaman vuoden ajan perinne suunnata vuodenvaihteen korvilla Tukholmaan ale-myynteihin. Tänäkään vuonna ei tehty poikkeusta kaavaan, vaan lähdettiin Tukholmaan heti uudenvuoden aaton jälkeen. Itsehän en ole mikään ale-myynti ihminen, sillä harvoin löydän aleista mitään kivaa. Täällä Suomessa peli on aina menetetty jo siinä vaiheessa, kun nuo alet ovat olleet päällä pari päivää. Jäljellä on enää ne ”ryysyt” ja XL-koot, ei kiva. Tukholmassa tämäkin on toisin. En sitten tiedä piileekö salaisuus siinä, että jos shoppailee uudessa kaupungissa ja siksi löytää kaikkea kivaa helpommin? Tavallaan erikoinen ajatus mutta joku siinä nyt vaan on. Tai sitten Tukholmassa tajutaan enemmän tyylin päälle ja myyntiin ei isketä niitä viisi vuotta vanhoja boleroja, ei edes aleihin.

Shoppailureissumme lähti liikkeelle Katajanokan terminaalista, johon suunnattiin sunnuntaina alkuillasta. Matkasimme Viking Line Mariellalla ja majoituimme uudistetussa AD2 Seaside comfort -hytissä. Kyseinen hyttiluokka on aika uusi ja olikin ilo majoittua tuollaisessa vähän paremmassa hytissä. Varusteluun kuului mm. televisio, fööni (tärkeä!), näkymä ulos ja erityisplussaa miellyttävästä pedistä peittoineen ja tyynyineen. Oli itseasiassa ihan mukava nukkua tuollaisessa parisängyssä sen kerrossänky meiningin sijaan.

IMG_0760-002IMG_5058IMG_5113

Saapuessamme maanantai-aamuna Tukholmaan, nautimme ennen shoppailupäivää maittavan Food Garden -aamiaisen, joka oli itseasiassa itselleni jo entuudestaan tuttu. Kyseessä on siitä perinteisestä laivan buffet-aamiaisesta erillään oleva aamiainen, joka on suunnattu heille jotka kaipaavat aamiashetkeltään rauhallisuutta ja seesteisyyttä. Tarjolla on runsaasti erilaisia aamiaisvaihtoehtoja ja vähän ns. extraa verrattuna laivan perinteiseen buffettiin. Myös kuohuva tuo pientä luksusta päivän aloitukseen. Itse valitsen ehdottomasti jatkossakin tämän aamiaisen sen perinteisen buffetin sijaan. Paljon rauhallisempi tunnelma ja tarjolla omaan makuuni huomattavasti enemmän vaihtoehtoja. Tuoreita hedelmäsiivuja, sokerittomia marjoja, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä, tuoreita vihanneksia ja mikä parasta, pehmeää gluteenitonta leipää.

Kyllä tällä tankkauksella jaksoi shoppailla!

IMG_5067IMG_5071IMG_5079

Itse en ole koskaan erityisemmin välittänyt laivojen yöelämästä ja eipä muuten Iineskään, joten meidän laivamatkamme menikin pääosin Tax-Freessa shoppailessa, syödessä tai hytissä makoillessa ja seurustellessa. Itsehän olen aivan hulluna kaikenlaiseen selektiiviseen kosmetiikkaan ja valehtelematta vietettiin laivan Tax-Freessa varmaan 1/3 osa laivamatkastamme. 😀 Hypisteltiin, tutkittiin ja pohdittiin mitä kaikkea mukaan lähtee. Itselläni on ne tietyt vakkarit, jotka aina ostan verovapaana mutta niiden lisäksi päädyin muutamaan villiin korttiin.

Oma Tax-Free saldoni oli seuraavanlainen:

  • Guerlain KissKiss Liplift -huultenpohjustusvoide. Tästä olen monta kertaa blogissanikin kirjoitellut, mielettömän hyvä tuote johon jää oikeasti koukkuun.
  • Chanel Prècision itseruskettava, sävyssä bronze (tummempi). Tuttu tuote lukijoilleni, sillä tätä olen monet monituiset kerrat ylistänyt. Ehdottomasti itseruskettavien aatelistoa!
  • YSL Top Secrets – Instant moisture glow. Alepoiminta, josta olen lukenut paljon hyvää. Kyseessä siis voide, joka tasoittaa ihon pintaa ja toimii erinomaisesti esimerkiksi juuri primerina. Antaa nätin hehkun ihan vaan meikittömillekin kasvoille. Hyvä jippo käyttää tätä iholla niinä päivinä, kun viettää meikkivapaita.
  • Cinique Moisture surge overnight mask – yönaamio. Hoitava yönaamio, joka on todellakin toiminut! Ei ole mikään paksu maski, vaan imeytyy kivasti ja kosteuttaa ihoa. Aika villi kortti oli tämäkin.
  • Estèe Lauder Double Wear -concealer. Random-ostos, jonka valitsin oikeastaan pelkän hinnan perusteella kokeiluun. En kuitenkaan ole ollut erityisen tyytyväinen ja pysynkin jatkossa siinä Blascon orange-napissa. Kyllähän tämä siis peittää, mutta enemmän saisi antaa sellaista valoa ja hehkua esimerkiksi juuri silmänalusiin.

IMG_5091IMG_5102

Tukholman puolella villiinnyin kaupoissa sen verran, että ostin elämäni ensimmäiset UGGit, sekä muutamia ihan perusvaatteita. Tärkein ostos olivat kuitenkin nuo karvakengät, joista käyttökokemuksia voisin joku kerta ihan postauksessakin jakaa. Oli meinaan ehkä paras ostos aikoihin! Empä olisi arvannut, että joutuvat heti todelliseen testiin näissä Siperia-pakkasissa…

Paluumatkalla jatkettiin taas ylläri, ylläri syömistä ja nautiskeltiin ravintola Platessa yhdeksän ruokalajin illallinen. Tuossa vaiheessa oli kyllä jo niin nälkä, sillä viimeisestä ruokailusta oli kulunut hurjan monta tuntia. Pelkäsin kieltämättä alkuun, tuleeko näistä maistiaisista täyteen mutta toisin kävi! Tässä kohtaa unohdettiin myös maidoton, gluteeniton ja lähes lihaton ruokavalio, sillä menussa nyt oli noh, kaikkea. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt moneen makuun ja esimerkiksi mätiä (tai useampia lihoista) en olisi koskaan maistanut ilman tällaista tilaisuutta. Kuten tiedätte, olen aika nirso ja tarkka ruokien suhteen, mutta tässä kohtaa söin kyllä lähestulkoon jokaisen lautasen tyhjäksi. Suosittelen ehdottomasti jos kaipaa laivamatkaansa pientä erikoisuutta, eikä tahdo suunnata oitis sinne perinteiseen buffettiin!

IMG_51162016-01-041IMG_51292016-01-042IMG_5156

Kokonaisuudessaan reissumme oli oikein onnistunut ja pakko sanoa, että ensi vuonna uudestaan! Itse kyllä suosittelen laivaa matkustustavaksi Tukholmaan, siinä saa pienen loman samalla. Monesti laivamatkoista on tietynlainen kuva ihmisillä mutta kaikkihan on täysin siitä kiinni, mitä siellä nyt vaan päättää puuhastella. Ei ole pakko keskittyä yö-elämään, vaan voi vaikka juurikin nautiskella hyvästä ruoasta, tehdä verovapaita ostoksia, sekä ottaa ihan vaan aikaa itselleen, parisuhteelle tai ystäville. You name it. 🙂

Oletteko te laivaihmisiä? Tai käyttekö ylipäänsä usein risteilyillä tai muilla laivamatkoilla? 

PS. Ihanaa sunnuntaita! <3

Arvomaailmastani

Meistä jokaisella on arvomaailma, joka pitää sisällään itselleen tärkeitä arvoja ja arvokkaita asioita. Arvomaailma määrittelee meidät hyvin pitkälti ihmisinä, sillä se kertoo itsellemme tärkeistä asioista ja siitä, mitkä seikat ovat elämässämme ykkössijalla. Tavallisesti parikymppisen arvomaailma on hyvin erilainen verrattuna vaikka nelikymppiseen. Toki poikkeuksiakin varmasti löytyy mutta tämä pohjautuu ihan vaan elämänkokemukseen, kasvamiseen ja asioista oppimiseen. Parikymppisellä on niin suppea elämänkokemus verrattuna kymmenenkin vuotta vanhempaankin ihmiseen. Arvomaailma kulkee hyvin pitkälti käsikädessä juurikin elämänkoulun kanssa. Osa arvoista on toki kotikasvatuksesta lähtöisin ja osa ihan vaan ympäristöstä mallinnettuja. Osa kuitenkin muovautuu iän myötä, kokeilujen ja kipuilujen kautta.

Minullakin on tietyt arvot, jotka ovat aina olleet tärkeitä. Niitä ovat toisten ihmisten ja itsensä kunnioittaminen, rakkaus, kiitollisuus, anteeksianto, rehellisyys, usko, moraali, ihmisarvo, sananvapaus, terveys, ystävät, perhe, koti, työnteko ja rauha. Tottakai jossain kohtaa nuoruuttani kamppailin hyvin paljon arvomaailmani kanssa ja suljin monia minulle nykyään tärkeitä arvoja pois. Tämä kuului kuitenkin kasvamiseen ja rajojen kokeilemiseen. Voin sanoa, että jos perheessä on ollut korkea moraali ja arvoja on pidetty tärkeinä, usealle jossain vaiheessa iskee kapina. Tuolloin romutetaan kaikki lapsuudessa iskostuneet arvomaailman sirpaleet ja eletään päinvastoin. Jos minulta siis tänä päivänä joku kysyy miten silloin joskus vaikka valehtelin, harrastin yhden illan juttuja, juhlakäytin huumeita, tapailin varattuja tai muuten vaan rikoin jotain itselleni luonnostaan tärkeää arvoa, en voi kuin todeta, että se ihminen en ollut minä. Onneksi sain kuitenkin arvomaailmani takaisin ja tänä päivänä pyrin toimimaan mahdollisimman pitkälle niiden asioiden puolesta, joita pidän tärkeinä.

IMG_6144

Uskon myös siihen, että ihmiset vetävät puoleensa toisia samankaltaisilla arvoilla varustettuja. Vähän kuin magneetit. Jos mietitään vaikka ystävyys -tai parisuhdetta niin eihän suhde toimi jos molemmilla on täysin erilainen arvomaailma. Varsinkaan parisuhdetta en voisi koskaan miettiä ihmisen kanssa, joka ei jakaisi itselleni tärkeitä arvoja. Toki kaikissa ihmissuhteissa toinen voi opettaa toistaan mutta jos lähtökohtaisesti prioriteetit elämässä ovat ihan eri planeetoilta, niin en usko tällaisten ihmisten viihtyvän toistensa seurassa. Tänä päivänä voin näissäkin asioissa olla niin kiitollinen, sillä olen saanut elämääni ihmisiä joiden kanssa jaan samaa arvomaailmaa. Muistan Helsinkiin muuttaessani, kuinka yksin olin. Oli vaihe jolloin ei ollut oikein ystäviä, keiden kanssa aikaa viettää tai varsinkaan joihin luottaa. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin saamaan elämääni tärkeitä ihmisiä, rohkesin olla aito oma itseni ja tuomaan arvoni esiin. Muutama näistä ihan alun tyypeistä onkin edelleen elämässäni. Olen huomannut tässä vuosien varrella, että kaikista suurinta rohkeutta on olla oma itsensä. Ei yrittää olla mitään muuta tai sulkea pois omaa arvomaailmaa. Tämä tie vie kaikista pisimmälle.

Jos joskus siis tuntuu, että tässä ajassa suurinosa ihmisistä on vaan tyhjiä pinnallisia kuoria niin asiahan ei näin ole. Aina on olemassa tyyppejä, jotka jakavat kanssasi samaa arvomaailmaa ja vaikkei ihan samoilla linjoilla kaikesta oltaisi, niin joku kuitenkin klikkaa. En nyt sano, että omani olisi se esimerkillisin, sillä ihmisiä tässä vaan ollaan. Välillä mokaillaan ihan huolella mutta onneksi on anteeksianto. Se onkin mielestäni yksi maailman suurimmista ja jaloimmista taidoista, voida antaa anteeksi toiselle ja itselleen. Kukaan meistä ei ole täydellinen, ei vaikka siihen pyrkisi.

Olisi mielenkiintoista kuulla millainen arvomaailma teiltä löytyy? Ovatko blogiani seuraavat joltain osin samantyylisiä kuin itse olen, vai mitkä asiat teille ovat tärkeitä elämässä?