Vain parasta iholleni

Ruokavalion ja elintapojen lisäksi kasvojen ihonhoidossa suuri merkitys on riittävällä kosteutuksella ja oikeanlaisilla hoitotuotteilla. Itse en ole koskaan ollut kovin tarkka tästä puolesta mutta pikkuhiljaa iän myötä alkanut enemmän ja enemmän kiinnittämään huomiota siihen, millä sitä oikein kasvojaan rasvailee. Joskus kelpasi Rainbown kosteusvoide, enää en ihan tuolla linjalla porhalla… Olen blogini myötä päässyt testailemaan aika paljon erilaisia ihonhoitotuotteita ja luonnollisesti myös kasvovoiteita on tullut useampaa kokeiltua. Ehdottomasti kaksi suosikkia on muodostunut tässä viimeisen puolivuotisen aikana ja tällä hetkellä ne ovat ihonhoitoni ehdottomat kulmakivet.

Ensinnäkin päivittäiseen kosteutukseen *LIERAC Hydragenist cream, joka sopii erityisesti kuivalle tai erittäin kuivalle iholle. Tämä ominaisuus ei sinällään päde minuun, sillä ihoni ei ole mikään erityisen kuiva mutta talvisin toki hieman kuivempaa sorttia kuin kesäisin. Kosteusvoide ei myöskään ole mikään paksu naamio mitä kuivemman ihon hoitotuotteet tavallisesti ovat, vaan aivan ihanan samettinen ja hieman geelimäinen. Voiteesta tulee heti iholle  hyvänolontunne ja pehmeys. Se myös imeytyy nopeasti ja jättää ihon pinnan kuulaaksi. Mielestäni tämä on todella hyvä etenkin meikin alla, jolloin mitään lisäprimereita ei edes tarvita. Hydragenist-sarja lupaa ehkäistä myös ryppyjä ja siloittaa olemassa olevia sellaisia. Itse en varsinaisesti usko voiteiden tekevän mitään ihmeitä mutta kyllä näissäkin on silti eroja. Tärkeintä on riittävän kosteuttava voide, joka tekee ihon pinnasta kuulaan. Kun kollageenin tuotanto iän myötä vähenee, alkaa iho ikävästi kuivumaan ja se kuivuus jos mikä saa aikaan ryppyjä. Riittävä kosteutus on siis ehdottomasti kaiken a ja o meille +25 -vuotiaille naisille!

IMG_4759-001IMG_4749

Toisena tuleekin sitten selektiivisen puolen itseruskettava, Chanelin Prècision. Tämä vei minut mennessään jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen ja enää en mistään hinnasta luopuisi! Ensimmäisen purkkini ostin joskus loka-marraskuussa, jonka jälkeen hamstrasin vielä toisen lentokentältä jossa kyseinen voide on lähes puolet edullisempaa, kuin vaikka Stockalla. Olen käyttänyt voidetta 1-2 iltana peräkanaa tai vastaavasti parina eri kertana viikossa ja lopputulos on kyllä ehdottoman luonnollinen, sekä aidosti päivettävä! Pelastaa väsyneemmänkin naaman aika mukavasti. 😉 Se ensimmäinen purkki on edelleen meneillään ehkä puolessa välissä, joten riittoisaakin vielä.

Todella monia kasvojen itseruskettavia on tullut kokeiltua ja tässä on kyllä ehdottomasti täydellisin väri ja vieläpä hyvä tuoksu, sekä hoitava koostumus. Monta vuotta tähänkin meni, että se oikea tuote löytyi. Musta on kuitenkin aina palkitsevaa, kun löytää oikeasti niitä tuotteita, joita ostaa kerta toisensa jälkeen. Tulee hyvä fiilis, että tässä se nyt sitten on. 🙂

Onko kumpikaan tuote teille entuudestaan tuttu tai kenties päivittäisessä käytössä? 

*Lieracin voide saatu testiin blogin kautta. 

Kannattaako tipaton tammikuu?

Monelle tammikuun alkaminen tietää tipatonta kuukautta, jolloin alkoholia ei nautita pisaraakaan. Aika usein olen kuullut myös lausahduksen ”tipaton on alkoholisteille” tai ”tipaton turhakuu”. Mielestäni nuo eivät pidä paikan. Oletteko koskaan miettineet millainen vaikutus kuukaudenkin alkoholittomalla jaksolla on kehoon? Aikamoinen. Moni ajattelee ettei se lasi tai pari silloin tällöin maailmaa kaada, mutta kyllä kenen tahansa keho ihan mukavasti freesautuu jos nuo muutamatkin saunaoluet jättää tammikuussa väliin.

Itse olen viettänyt kirjaimellista tipatonta muutamankin kerran elämäni aikana ja omat kokemukseni ovat aina olleet positiivisia. En ole tokikaan alkoholisti mutta en myöskään sylje lasiin. Jos mietin omaa alkon käyttöäni vuositasolla, niin kyllähän sitä tulee ihan kuukausittain nautittua enemmän tai vähemmän. Olen kuitenkin sitä mieltä, että aina voi vähentää. Alkoholi, kun ei mikään terveystuote ole.

Se miksi tänä vuonna tahdon pitää tipattoman johtuu lähinnä marras-joulukuun hyvästä ”juomaputkesta”. Pikkujouluja, synttäreitä ja muita kemuja oli joka viikonlopulle muutamaa ainokaista lukuunottamatta ja viiniäkin tuli näissä nautittua ihan mukavasti. Toinen syy on yksinkertaisesti oma hyvinvointi. Omalla kohdallani krapulat ovat nykyään aika ikäviä ja siinä meneekin aina seuraava päivä lähinnä väsymystä ja päänsärkyä potien. Darrat aiheuttavat itselleni useimmiten myös pientä alakuloa ja masennusfiiliksiä ihan sinne seuraavaan viikkoon saakka. Musta onkin kiva pitää tällainen tipaton kuukausi, jolloin keskittyy kaikkeen muuhun kuin kissanristiäisiin. Tammikuu on muutenkin hyvin hiljainen kuukausi, joten aikaa on panostaa mm. treeneihin, blogiin ja itseensä enemmän.

IMG_2762-001

Mutta mitä terveysvaikutuksia on sitten kuukauden alkoholittomalla jaksolla? Monille ehkä tuttua kauraa, mutta perustellaan nyt alkutekstin väitteitä kuitenkin jollain tapaa. 🙂

♥ Unen laatu paranee. Alkoholihan tunnetusti heikentää unemme laatua ihan jo muutaminakin annoksina nautittuna. Toiset ottavat viinilasin jotta uni tulee paremmin, mutta silloin se uni vasta katkonaista onkin. Ilman alkoholia nukumme sikeämmin ja turhat yöheräämiset jäävät. Itse olen huomannut tämän todella konkreettisesti ja esimerkiksi pari lasia viiniä ruoan kanssa dinnerilla nautittuna heikentää uneni laatua merkittävästi.

♥ Kilot ja pöhötys katoavat. Alkoholi sisältää runsaasti kaloreita mikä näkyy monella helposti vyötäröllä. Itse juon harvoin mitään sokeripitoisia drinkkejä, joten pyrin sillä välttämään turhan sokeripommit. Ei sillä, että niistä edes pitäisin. Omalla kohdallani alkoholi ei nykyisellä käytöllä näy millään tapaa kehossa paria päivää pidemmälle mutta nuorempana, kun join joka viikonloppu runsaasti ja välillä jopa viikollakin, niin kehossa oli jatkuva nestepöhö. Hyi hyi. Säännöllinen juominen siis helposti turvottaa etenkin kasvoja ja vatsaa, sekä kerää kiloja. Monilla tämän pöhön syy on myös se dagen efterina nautittu sapuska, joka ei useimmiten ole kovin laadukasta…

♥ Mielenlaatu paranee. Kuten jo tuolla aikaisemmin mainitsin, alkoholi vetää monien mieltä alakuloon ja useimmille maanantai onkin viikon inhokkipäivä. Ilman alkoholia maanantai muuttuu ihan erilaiseksi. Kuukauden tipaton jakso virkistää mielen ihan uudelle tasolle!

♥ Sisäelimet kiittävät! Varsinkin sydän ja maksa joutuvat koetukselle alkoholin käytön yhteydessä ja etenkin sen jälkeen. Toki nuorella ja terveellä ihmisellä ei ole useimmiten hätää mutta kyllähän tätäkin kannattaa miettiä. Itselläni ei ole koskaan mitään sydämentykytyksiä, mutta monella olen näitä kuullut olevan. Onhan tuo palautuminen kuitenkin aikamoista rasitusta keholle.

♥ Pohdit enemmän omaa alkoholin käyttöäsi. Kuukauden raittius saa useimmiten ihmiset huomaamaan sen tipattoman ja alkoholillisen elämän eron, mikä taas innostaa monia jatkamaan tipatonta muutamaksi kuukaudeksi tai vaikka loppuelämäksi. Tämä kuukausi on hyvä aika havahtua siihen, käyttääkö alkoa ehkä väärin, liikaa tai tarviiko sitä loppupeleissä mihinkään.

♥ Keskittymiskyky paranee. Tämä on sellainen seikka, jonka olen itse eritoten huomannut. Heti, kun on juomatta pidempään on kaikkeen helpompi keskittyä ja antaa 100 % panoksensa. Alkoholi aiheuttaa rauhattomuutta, hermostuneisuutta, sekä usein vielä ajatuskatkoja ja muistiongelmia. Koittakaapa darrassa esimerkiksi kirjoittaa jotain fiksua tekstiä, ei tule mitään! Ajatus ei yksinkertaisesti toimi. Eikä muuten toimi vielä maanantainakaan…

♥ Treenit kulkevat paremmin. Useat urheilijat eivät käytä alkoholia ja tähän on syynsä. Krapulat vievät kehon sellaiseen tilaan, että olo on heikko useampien päivien ajan mikä vaikuttaa myös treeneihin. Tällä tarkoitan siis tosiaan sellaista juomista, että alkoholia nauttii runsaammin. Muutama lasi dinnerilla tuskin vaikuttaa kenenkään treeniin seuraavana päivänä.

Vietättekö te tipatonta? Jos niin miksi? 🙂