Mitä oikeasti kuuluu?
Hellurei! Toivottavasti teillä oli ihana kesäviikonloppu? Itse olen nautiskellut näistä keleistä oikein urakalla, vaikka samaan aikaan kironnut jokseenkin tuskaisia öitä. Yksiöni on ollut kuin pätsi, vaikka saan kahdesta ikkunasta kivan vedon ja sen lisäksi omistan pöytätuulettimen. Tällä triolla ei kuitenkaan ihan hurjasti pelasteta, kun lämpötila hiipii sinne 30 asteen tuntumaan… Ei saa valittaa, mutta olen kieltämättä ihan tyytyväinen, kun saatiin ainakin hetkeksi tällaiset +20 astetta, joka tuntuu ihanan raikkaalta vaihtelulta. 🙈 😍
Luonnoksissa viruu useita postauksia erilaisista yksittäisistä aiheista, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella pitkästä aikaa ajatusvirtaa ja henkilökohtaisia kuulumisia, joita en ole hetkeen kirjoitellut. Toisaalta mietin tuossa, onko minulla edes mitenkään hurjasti kerrottavaa, kun tuntuu että tässä vähän niin kuin odotellaan lomia ja kaikki alkaa olemaan selkeästi jo ”lomamoodissa”. Töiden saralla huomaan, ettei sähköposteihin tule juurikaan vastauksia ja ihmiset tuntuvat olevan sillä fiiliksellä, että jatketaan sitten elokuussa. Ymmärrän tämän vallan hyvin, sillä olen itsekin havainnut pientä kokonaisvaltaista väsymystä, eikä ihme, sillä olen viimeksi lomaillut joulu-tammikuun vaihteessa. Eipä sitä turhaan sanota, että loma tekee hyvää ja jokainen tarvitsee välillä lomaa. Varmasti kokonaisuuteen vaikuttaa myös kulunut kevät ja sen henkinen kuormittavuus, jonka jälkeen taas on tullut mentyä kuin viimeistä päivää. Aikamoinen kokonaisuus siis kaiken kaikkiaan ja nyt tuntuu sille, että on aika ottaa aikalisä.
Viime kuukausina tässä on ollut myös joitain väsyttäviä ihmissuhde -tilanteita, jotka ovat pistäneet ajattelemaan asioita. Yleensä noista tilanteista voidaan rakentua ja kasvaa yhdessä, kun ne käsitellään, mutta joskus ongelmat ovat syvemmällä, eikä niistä ole niin helposti ulospääsyä. Ystäväpiirini on jo vuosia ollut tiivis ja läheinen. Muutaman kanssa heistä koen olevani jotenkin aivan erityisen läheinen ja meillä on henkinen ymmärrys ja yhteys, vaikka ollaankin monessa asiassa erilaisia. Ystävyys on ns. helppoa ja sujuvaa – sellaista, jossa on hyvä olla. On aika luonnollista, ettei kaikkien kanssa ole täysin samalla tavalla, eikä voikaan olla. Onhan ihmissuhteet aika lottoa loppupeleissä ja se, että löytää elämäänsä ne oikeat tyypit, on monen sattuman summa. Joskus myös elämäntilanteet ajavat eri suuntiin ja lopulta huomataan, ettei ole enää niin tiivistä yhteistä säveltä tai sitä ymmärrystä, joka on ainakin minusta ystävyyden perusta. Juuri tuo samainen tilanne on käynyt itselleni ystävyydessä pari kertaa aikaisemmin ja sen lisäksi myös parisuhteessa. Toisaalta ajattelen niin, että silloin taistellaan, jos on jotain taistelemisen arvoista, mutta mikäli ihmissuhde itsessään on jatkuvaa taistelua, ei siinä ole mitään järkeä. Joskus voi olla vaikeaa erottaa se kohta, kun kannattaa vaan antaa olla, molempien parhaaksi. Tavallaan uskon myös taukoihin ja siihen, että joskus pieni etäisyys saattaa auttaa näkemään asiat toisin ja avata tien muutokseen. Ja näin ehdottomasti toivon, sillä itselleni ystävyys on nykyään aina tärkeä juttu, enkä sitä tuosta noin halua menemään heittää.
Vaikka tässä onkin ollut kaikenlaista ajattelemisen aihetta, on yleinen fiilis hyvä ja odotan innolla heinäkuuta! Taisin jo jossain postauksessa mainita, kuinka heinäkuussa on luvassa lähinnä kotimaan matkailua. Tulevana viikonloppuna suuntaan Tampereelle ystäväni luokse ja ollaan siellä ystäväporukalla. Tarkoituksena kierrellä vähän Tampereen terasseja (ainakin Periscope ja Henkka huudettu) ja toivon mukaan nauttia kivoista kesäkeleistä. Olen myös haaveillut yhden yön matkasta Tallinnaan, sillä edes jossain ”ulkomailla” olisi mukava käydä. Onhan tämä kyllä outoa, kun joka kesä olen tottunut matkustamaan, niin nyt ei mennä pahemmin Suomen rajojen ulkopuolelle… Ehkä ihan hyväkin pysähtyä ja tosiaan keksiä kaikkea mahdollista Suomessa. Välttämättä ei myöskään tarvitse keksiä, jos sille tuntuu. Itsehän esimerkiksi haaveilen päivästä kotona vällyjen välissä sarjoja katsellen ja herkkuja syöden. Ties koska olen oikeasti tuollaisen päivän itselleni suonut! Jotenkin viime aikoina fomo on ollut jatkuvasti läsnä ja on ollut pakottava tarve olla liikkeessä, koska kesä.
Isäni luokse on syntynyt myös kissanpentuja, joita olisi tarkoitus mennä heinä-elokuussa katsomaan. Kaikki minut tuntevat tietävät, että olen aivan hullu kissanainen, joten nyt jos koskaan olisi mahdollisuus ottaa oma kisu. ❤️ Voitte vaan kuvitella, miten paljon haluaisin, mutta lemmikin ottaminen pelottaa… Se kaikki vastuu ja huolehtiminen. En myöskään usko voivani viedä maaseudulle syntynyttä kissaa tällaiseen kaupunkiasuntoon, jossa ei ole lääniä. Mutta aivan ihaniahan nuo ovat, pieniä harmaita palleroita.
Mitäs teille kuuluu? Oletteko kehitelleet jo paljon kesäsuunnitelmia?
