Kirjoitin teille taannoin hieman surumielisenkin tekstin, jossa kerroin sen hetken fiiliksistä elämässäni. Tai oikeastaan viime aikaisista tuntemuksistani, jotka eivät ole tietyistä syistä olleet mitenkään kovin korkealla. Blogissa tykkään kirjoittaa paljon kivoista asioista ja siksi en ehkä täällä aina ihan sitä sisintä fiilistä annakaan. Ja itseasiassa kaiken muun ajatteleminen vaikeuksien keskellä tehoaa, ainakin minuun. Se, että tekemistä riittää ja on inspiroivia juttuja toimii kummasti mielialan kohentajana.

Tämä elämänvaihe on tosiaankin ollut itselleni sellainen itsetutkiskelun paikka, kuka minä olen ja millainen olen. Millaisena kelpaan itselleni ja muille. Tämän lisäksi jos mietin omia blogitekstejänikin tämän vuoden varrelta, aivan liian usein olen kirjoittanut siitä kuinka tietyt piirteet itsessäni ovat niin epätäydellisiä. Kuinka siinä tai tässä pitäisi parantaa, jotta olisin täydellinen. Vasta viime aikoina olen tajunnut, että hei minä olen minä ja arvokas sellaisenaan, ei minun tarvitse muuttua. Tottakai oma asenne vaikuttaa kaikkeen elämässä ja jokainen meistä tietää, että positiivisuus tai negatiivisuus on valintakysymys. Siitä ei siis ole kyse, vaan lähinnä omasta luonteesta. Siitä, millaisena joko hyväksyt itsesi tai et hyväksy. Itse omaan aika kiihkeän temperamentin ja vaikka joskus näin sen voimavarana, viime vuodet ovat saaneet minut näkemään sen ikävänä ja huonona asiana. Se pitää kitkeä pois, minun tulee olla tyyni ja rauhallinen. Ja siis kyllähän perusluonteeltani olenkin rauhallinen, mutta olen myös tuo toinen ääripää, temperamenttinen ja vahvatahtoinen.

Elämässä on ylipäänsä hyvin tärkeää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja rakastaa itseään. Ei pidä vaatia liikoja, sillä moni asiahan meissä on geeneissä saatua tai luonteeseen juurtunutta. Mielestäni luonteenpiirteetkin voi opetella näkemään positiivisessa valossa, jopa ne negatiivisimmatkin. Itseasiassa joku teistä lukijoista kommentoi joskus minulle, kuinka temperamenttikin voi olla vahvuus! Silloin oikeastaan havahduin siihen, että hei niinpä niin. Se, että ei saa koskaan sanottua sanaakaan, vaan pitää kaiken sisällään saattaa puolestaan olla hyvin raskas taakka kannettavaksi. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kenenkään ei tarvitsekaan olla.

Monesti kuulee myös puhuttavan hienoista luonteista ”hänellä on niin upea luonne”. Minkälainen tuo upea luonne sitten on? Me jokainenhan nähdään asia eri näkökanteilta. Toinen arvostaa juuri vahvatahtoisia ihmisiä ja toinen nöyrempiä. Uskon myös, että jokainen meistä hakeutuu niiden ihmisten seuraan, joissa on jotain samaa, sekä myös täysin erilaista kuin itsessään. Itse ainakin jos mietin lähintä ystäväpiiriäni, niin sieltä löytyy jos jonkunlaista luonnetta. Toisaalta jokaisella heillä on ne samat piirteet mitkä minussakin eli syvällisyys, tunteikkuus, pohtiva elämänasenne ja tietty vahvuus ”vaikka läpi harmaan kiven”. Tärkeintä on kuitenkin ehkä se, että lähimmät ihmisesi saavat sinussa ne parhaat puolesi oikein ”hehkumaan”. Monestihan sanotaan, että ihminen on parhaimmillaan esimerkiksi rakastuessaan, muuttuu ikäänkuin paremmaksi ihmiseksi.  Joskus se toki voi olla päinvastoinkin…

Vaikka elämä ei tälläkään hetkellä ole selkeää ja yksinkertaista, koen silti jonkunlaista hyvää mieltä tästä kirjoittamastani. Olen oivaltanut jotain omaksi parhaakseni.

Oikein ihanaa torstai-iltaa jokaiselle! Jos heräsi ajatuksia, saa kommentoida. <3