Minä ja blogini

Pysähdyin taannoin mietiskelemään blogiani, tätä päivää ja sen historiaa. Olen viimeiset kolme vuotta tainnut kirjoitella ihan päivittäin mutta sitä ennen jo 2010 kirjoittelin ensimmäisiä postauksia. Nuo vanhimmat postaukset olen tosin myöhemmin poistanut ja historiaa löytyy blogistani nyt aina vuodesta 2012 saakka. Itse en oikein edes uskalla mennä noita vanhoja postauksia selailemaan, iskee niin kova nolotus ja myötähäpeä. Hah. 😀 Kuvat aivan hirveää laadultaan, teksti hassusti jäsenneltyä ja todella tönkköä. Kirjoitinkin tuolloin vielä hyvin lyhyitä tekstejä ja sellainen pohtiva tai ajatusten laukka puuttuvat noilta ajoilta kokonaan. Teksteistä huokuu lapsellisuus ja osittain myös sellainen keskeneräisyys.

On ollut kyllä todella jännä seurata blogimaailman kehitystä nämä vuodet. Jos joskus vielä riitti kännykkäkuvat saatika sitten ne jollain pokkarilla napatut keltaiset fotot, nykyään homma vaatii paljon enemmän. Muistan itseasiassa, kun tuolloin postausten tekoon meni todella vähän aikaa. Sitä kirjoitti vaan muutaman rivin ja lisäsi kuvat suoraan kamerasta jolloin homma oli selvä parissakymmenessä minuutissa. Nykyään kaikki on toisin. Tokihan jokainen itse päättää kuinka paljon blogiinsa aikaa käyttää mutta jos haluaa pysyä ns. ”keimeissä mukana”, niin kyllä paketin tulee olla kaikin puolin kunnossa. Ja tällaiseen pakettiinhan menee aikaa, ja paljon.

IMG_1383

Nykyään myös blogien laaja skaala antaa jokaiselle jotain luettavaa. Toiset tykkäävät lueskella kiiltokuvamaailmasta ja hakea sieltä inspiraatiota. Täydellisyys kiehtoo. Toiset taas viihtyvät maanläheisemmissä blogeissa, joissa jokainen juttu ei ole niin täysin mietittyä. Uskon kuitenkin, että blogien laadukkuus on joka tavalla nyt pinnalla. Vaikka homma olisikin maanläheisempää, tykätään lueskella suhteellisen oikein kirjoitettua tekstiä, joka on jäsennelty hyvin ja jossa on punainen lanka. Myös visuaalisuus miellyttää useimpien silmää ja laadukkailla kuvilla varustetut blogit pärjäävät. Mutta mikä sitten tekee blogista mielenkiintoisen? Sitä monesti mietin. Onko se kokonaisuus, bloggaajan nettipersoona, karisma, taito vai mikä?

Multa esimerkiksi monesti kysytään miksi kirjoitan tai olenko koskaan miettinyt lopettavani? Tähän aina vastaan, että oikeastaan en. Vaikka blogin alkutaipaleella sain paljon negatiivista palautetta ja haukkuja, en lannistunut. Itseasiassa nykyään, kun saan todella harvoin mitään törkyä järkytyn siitä enemmän kuin tuolloin, kun sain sitä viikottain. Kaikkeen siis kai tottuu ja mielestäni se kaikki positiivinen ja hyvä kumoaa negatiivisen. En tosin yhtään tiedä kuinka kauan blogini tulee elämään. Tällä hetkellä ei mielessä käy edes ajatuksia lopettamisesta mutta mistäs sitä tietää mitkä ovat fiilikset muutaman vuoden päästä? Rakastan tätä hommaa todella paljon ja en voi kieltää, ettenkö olisi miettinyt myös ammattibloggariksi ryhtymistä. Vaikka tavallaan pidän tätä nykyään jo enemmän työnä, kuin vaan harrastuksena en kuitenkaan ole päätoiminen bloggari. Tämä on sivutyöni, josta ehkä vielä joskus voisi ammattiakin miettiä, aika näyttää!

No sitten puolestaan se miksi kirjoitan juontaa juurensa teistä lukijoista. Parasta bloggaamisessa onkin ehdottomasti vuorovaikutus teidän kanssanne. Itse en välitä enää nykyään niinkään tilaisuuksissa ravaamisesta tai tavarasta, jota postisetä kotiin tuo. Kun käy päivätyössäkin on sitä ihan pakko karsia jostain. Jos ravaisin jokaisessa tilaisuudessa, se aika olisi pois myös itse blogistani ja eihän se nyt toimisi? Lukijat, blogin kautta solmitut uudet ihmissuhteet ja kontaktit. Niiden saralla tämä antaa ja paljon.

IMG_1382

Vaikka bloggaaminen onkin muuttunut tässä vuosien saatossa, en pidä tätä muutosta laisinkaan huonona seikkana. Mielestäni on hyvä, että asiat kehittyvät, mennään kokoajan eteenpäin ja paikalleen on turha jäädä junnaamaan. Välillä kyllä itse mietin, kehittyykö oma blogini jatkuvasti, vai onko se jäänyt nimenomaan paikalleen pyörimään? Toki suuri muutos on tapahtunut blogin alkuajoilta tähän päivään mutta tapahtuuko kehitystä jatkuvasti? Tietenkin ei-ammattibloggaajan blogi kulkee vielä enemmän käsikädessä kaiken muun elämän kanssa, koska päivisin on muutakin tehtävää kuin panostaa blogiin ja hioa kuvakulmia. Mutta silti, niin moni pystyy siihen joten kyllä minäkin pystyn. Näin pyrin ajattelemaan. 🙂 Tähän kohtaan olisi varmaan hyvä kysyä teiltä, toivotteko blogissani jotain erityisesti kehitettävän?  Saa antaa postaustoiveita ja ideoita? 

Mitä te olette muuten mieltä blogimaailman muuttumisesta ja kehittymisestä ammattimaisempaan suuntaan? Onko se lukijalle mieluinen seikka vai päinvastoin? 

Tätä et tiennyt minusta

  • Minulla oli lapsena aika paljon hammasongelmia. Etuhampaiden välissä oli suuri rako, jota koitettiin kuroa yhteen. Tämän lisäksi erinäisiä ongelmia oli myös sivu- ja alahampaissa. Olenkin omistanut raudat, jossain vaiheessa etuhampaideni välissä oli pieni rautapala ja sitten taas purin jäätelötikkua jotta hammas saatiin liikkumaan eteenpäin jne. Ravasin hammaslääkärillä todella paljon ja en onneksi turhaan! Olen todella tyytyväinen, että ongelmiin puututtiin ajoissa. Tiedän meinaan ihmisiä, joille ei ole laitettu rautoja siinä iässä, kun olisi pitänyt… Ikävää kärsiä moisista ongelmista vielä aikuisenakin.
  • Valkoiset ruusut ovat lemppareitani. Vaikka niin kovin ”perus”, rakastan niitä.
  • Vaikka inhoankin tätä termiä, taidan olla erityisherkkä. Koen kaikki tuntemukset niin voimakkaasti ja kehossani on kokoajan erilaisia olotiloja. Milloin paita tuntuu päällä epämukavalle, milloin on outo fiilis, milloin taas hyvä, milloin hiuksien ja paidan yhdistelmä saa aikaan kylmiä väreitä ja milloin taas saan yhtäkkisen pahan olon syödessäni lempi ruokaani. Välillä ihmettelen mistä tämä kaikki johtuu mutta olen oppinut elämään näiden tuntemusten kanssa.
  • Omaan valikoivan muistin. Muistan nimittäin aina ne epäoleellisimmat asiat ja unohdan ne tärkeimmät. Niin ärsyttävää!!
  • Stressaannun helposti. Mutta tähänkin pätee se, että stressaan niistä asioista joista ei tarvisi stressata. Oma stressaaminen on hyvin fyysistä. Palan tunne kurkussa, ahdistava fiilis, hektinen olo, nukun huonosti ja mitä vielä.
  • Tykkään todella paljon väreistä mutta olen huono käyttämään niitä. Valkoinen, musta, harmaa ja beige ovat varmaan ne eniten suosimani värit, oikeastaan kaikessa.
  • Olin ennen oikea tuhlari ja saatoin kuluttaa palkkani muutamassa päivässä. Nykyään olen onneksi oppinut säästämään. Tuntuu niin hyvältä, kun palkasta jää mukavasti sivuun ja voi palkita itseään näillä rahoilla myöhemmin.
  • Olen todella eläinrakas ja viime aikoina mielessäni on pyörinyt enemmän ja vähemmän kisulin hankkiminen. Eniten mietityttää se jos eläin joutuu olemaan yksin työpäivät, olisi parempi siis ottaa kerralla kaksi. Kahta ei kuitenkaan mahdu tämän hetkiseen asuntoomme… Mua myös pelottaa se, että mitä jos tämä ottamani kissa ei olisikaan kiltti ja ihana, vaan ylivilli tuholainen? Koskaan, kun ei voi tietää jos ei tutustu ensin eläimeen… Hankalia päätöksiä!
  • Mietin aika vähän tulevaisuutta. Toiset tekevät suunnitelmiaan vuosia eteenpäin, minä porhallan tässä hetkessä. Toivon tulevaisuuteeni kuitenkin paljon hyviä asioita, onnellisuutta, rakkautta ja seikkailuja. Mulla pyörii välillä mielessä jopa jotain todella ”hasardeja” ajatuksia, kuten vaikka ulkomaille lähestystyöhön tai muuhun avustustyöhön lähteminen mieheni kanssa. Kun loppupeleissä miettii elämää, onko meidän tarkoitus elää vain itsellemme? Miten hienoa olisi auttaa muita ja mennä kertomaan ihmisille hyvästä? Oppisi varmaan näkemään onnellisuudenkin aika eri tavoin, kun täällä länsimaisessa elämässä.

IMG_8327-001