Uusia syysmeikkejä MACilta

Jokainen MAC -merkin meikkejä joskus kokeillut tietää kuinka laadukkaasta sarjasta on kyse. Itse olen aina pitänytkin kyseisistä tuotteista ja kokenut ne hinta-laatusuhteeltaan erinomaisiksi. Jostain syystä nyt oli kuitenkin vierähtänyt aika hyvä tovi siitä, kun viimeksi heiltä jotain ostin. Itseasiassa se rehellinen syy tähän on se, että olen tietoisesti vältellyt kyseistä myyntipistettä Stockalla käydessäni… Tiedättekö, jos jossain lähtee lapasesta niin tuolla (ja Sephorassa). Minulla ainakin sumentuu siinä vaiheessa, kun meikkaaja alkaa esittelemään ihania juttuja joita ehdottomasti tarvitsen. Yhtäkkiä se meikkiarsenaalini näyttääkin tarvitsevan putilon jos toisen ja varsinkin ne mattapunat, niihin olen niin heikkona!

IMG_1628IMG_1631

Jo jonkun aikaa olen mielessä pyöritellyt ajatusta hieman tummemmasta huultenrajauskynästä ja huulipunasta. Syksy on saapunut ja nyt tarvitaan ruskansävyisiä nudeja! Mattahuulipunien sarja on tosiaan suosikkini ja sieltä mukaan lähtikin viime viikolla yksi aivan täydellisen ihana syyssävy, YASH. Juuri sopivan rusehtava mutta ei kuitenkaan liian tumma. Huultenrajauskynä puolestaan hipoo myös täydellisyyttä, se on ehdottomasti pitkäkestoisempi kuin moni muu rajauskynä, nimeltään PRO LONGWEAR LIP PENCIL – sävy Nice `n`Spicy. Kynä on hieman pehmeämpi kuin ns. peruskynä ja levittyy todella hyvin. Tällä on helppo myös ”värittää” osaa huulista jos tahtoo hieman varjostuksia.

Alla kuvissa huuleni on punattu juurikin tällä huulipunalla. Ja kuvat ovat käsittelemättömiä jotta näette mahdollisimman aidon lopputuloksen.

2015-10-051IMG_1682

No ei yhtä ilman kahta, pitihän se arvata… Toinen aatokseni on jo jonkun aikaa puolestaan ollut aika vaaleahko nude. Sellaista en olekaan omistanut, joten oli aika kartuttaa valikoimaani tällä tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivalla nudella. Tämä toimii myös erinomaisesti siihen trendikkääseen ysärilookkiin, johon kuuluvat vahvat rajaukset ja vaaleampi huulipuna. Itseäni tämä tämänhetkinen huulipunatrendi TODELLAKIN miellyttää, rohkeasti vaan leikittelemään! 😉

Mattasarjassa ei ollut näin vaaleaa nudea, joten tämä on SATIN -sarjasta sävy MYTH. On myös mielestäni hyvin pitkäkestoinen ja lähestulkoon yhtä matta kuin se ns. normi matta. Ja alla tämä huulipuna huulillani.

2015-10-05

No sitten päästään seuraavaan suosikkiini… Rakastan siis kaikenlaisia meikkituotteita, jotka tekevät ihosta heleän, kuultavan ja vähän jopa kiiltävän. Mineralize Skinfinish on oikeasti sellainen hohdepuuteri, joka pitäisi löytyä jokaisen kuultoa ihollensa tahtovan meikkipussista! Itselläni on sävy Global Glow (se tummempi) ja oivoi, tämä on niin ihana! Alempien kuvien mukaisesti käytän tuotetta otsan keskiosaan ja ohimoille, sekä tuohon poskiluun ihan yläkohtaan (ikäänkuin poskipunan yläpuolelle). Tätä ei tarvitse laittaa edes kovin paljon saadakseen hohtavan ”vet-lookin”.

IMG_17222015-10-052

Oliko joukossa teidän suosikki-tuotteitanne? Mitä mieltä muuten olette kyseisestä meikkisarjasta ja onko siellä jotain tuotteita, joita ehdottomasti minullekin suosittelisitte? 🙂

Viikonlopun juhlahumua

Energistä alkanutta viikkoa jokaiselle! Toivottavasti sinunkin viikonloppu sujui mukavasti ja nyt on energiaa tulevia haasteita varten. Omalla kohdallani vapaat olivat pitkästä aikaa ohjelmaa täynnä. Perjantai-ilta meni kyllä kotosalla mutta lauantaina juhlittiin miesystävääni Sokos Hotel Tornissa, josta varailin kauniin Jugend sviitin juhlapaikaksemme. Kaikki tärkeimmät ihmiset pääsivätkin paikalle ja oli kaikin puolin huikea ilta!

Halusin juhlakansan (itseni mukaanlukien) pukeutuvan tällä kertaa hieman fiinimmin, joten asuun ja meikkiinkin tuli panostettua tavallista enemmän. Täydellisesti istuvan jumpsuitin löysin Mangosta ja meikiksi loihdin pitkästä aikaa kunnon smokey-eyes juhlameikin. Rustetuksesta vastasi blogin kautta testiin saatu Vita Liberatan moussemainen itseruskettava, sävynä dark. Kirjoittelen tuotteesta varmasti vielä myöhemmin lisää mutta jo alkajaisiksi pakko sanoa, että mielettömän hyvä ir kyseessä! Yhtään laikkua ei kroppaan tullut ja mikä parasta, sävy oli juuri niin luonnollinen kuin kaipasinkin.

Mitäs te olette mieltä klassisesta juhlatyylistäni? 🙂

IMG_1590IMG_1593IMG_1600-001IMG_1592IMG_1597IMG_1620

Tarjoilujen suhteen päätin tänä vuonna olla turhia stressaamatta, joten kakku jäi ostamatta ja hankin tarjolle vaan macaronseja, vaahtokarkkeja, sekä muuta pientä. Myös Cloetta osallistui juhlieni tarjoiluihin muutamilla suolaisilla ja makeilla herkuillaan, joista pakko vielä erikseen mainita tuo uutuus Sprinkle – lattesuklaa. Ihan taivaallisen hyvää!! Juomapolitiikasta puolestaan vastasivat Hardys-viinit, sekä Pol Remy kuohuva.

2015-10-032015-10-031IMG_1583IMG_1588

Ihanat juhlat, juhlapaikka, juhlaväki ja itse sankari. Oli aivan täydellinen ilta. Kiitos vielä jokaiselle mukana olleelle, joka päätyy postauksen lukemaan. 🙂 Vaikka juhlien järjestäminen aina oman työnsä vaatii, on se sen arvoista!

*Cloettan tuotteet, sekä kuvissa esiintyvät alkoholit blogin kautta saatuja. Mahdolliset alkoholiin liittyvät kommentit poistetaan tai jätetään julkaisematta.