Useimmilla meistä on treenien suhteen jonkunlainen tavoite. Se saattaa olla kisakunto, dieetti, lisää lihasmassaa, vähemmän rasvaa, laihtuminen, parempi kunto, yleinen hyvinvointi tai mikä vielä. Jäin eilen toviksi pohtimaan asiaa, kun minulta kysyttiin tavoitteitani. Mikä se minun treenitavoitteeni on, vai onko sellaista olemassakaan?

En ole kovin kilpaileva luonne, en ole itseasiassa koskaan ollut vaikka nuorempana yleisurheilussakin kisailin. Minulle riitti aivan hyvin kakkossija ja olin tyytyväinen vaikken voittanutkaan. Takaraivossani on oikeastaan aina ollut ajatus siitä, että minun ei tarvitse olla paras. Hyväkin riittää ja voin olla onnellinen sen minua paremmankin puolesta. Tokikin voitto tuntuu aina hyvältä mutta ei ole itselleni välttämätön. Iän karttuessa tämä piirre on korostunut vielä entisestään ja koen riittäväni tällaisena. Myös urheilun suhteen tavoitteeni ovat selkeytyneet.

Mikä minua sitten motivoi? Kuinka jaksan herätä aamusalille tai lenkkipolulle jos mielessä ei siinnä kisalavat, suuremmat lihakset tai maraton? Ne on ne niinkin tylsät jutut kuin hyvä olo, jaksaminen ja energia jota liikunta minulle antaa (kuulostaa niin mummolta :D). Tokikaan en voi kiistää etteikö sporttinen kroppa olisi kiva luontaisetu, joka tulee liikunnan mukana. Tottakai se miellyttää ja saa voimaan henkisesti paremmin, kun viihtyy kehossaan. Tästä huolimatta ulkoisen olemuksen muokkaaminen suuntaan tai toiseen ei ole tavoitteeni. Mietinkin onko minulla edes tavoitteita treeneissä? Tekeekö se minusta huonomman treenaajan  jos urheilen omaksi ilokseni? Ihan vaan jaksamisen vuoksi, boring? Mitä te olette mieltä?

Minusta tuntuu, että tänä päivänä on yleisellä tasolla monien mielestä jollain tapaa surkeampi jos sulla ei ole selkeitä tavoitteita. Kaikessa pitäisi tähdätä huipputuloksiin ja esimerkiksi valloillaan oleva fitnessbuumi antaa monelle salilla käyvälle hurjasti paineita. Massaa pitää kasvattaa ja samalla kehon pitäisi näyttää ihan muulle kuin turpealle pallolle. Paine kasvaa helposti ryhmässä, jos kaveritkin havittelevat fitnesskuntoa sinunkin pitää. Kaikkien kehoa (tai mieltä) ei ole kuitenkaan luotu tuota ääripäätä varten. Toisten kroppa kokonaisuutena on tehty pehmeämpään harjoitteluun. Itse lukeudun ehdottomasti tähän ”pehmoryhmään”, joka tahtoo nautiskella elämästä mutta kuitenkin myös treenata omien mieltymystensä mukaan. Itseasiassa inhoan treeniä jossa vedetään oma kroppa ihan äärirajoille, verenmaku suussa. Onhan tuo nyt todella siistiä monien mielestä mutta itse en tykkää. Mieluummin pysyn siellä mukavuusalueella kuin lähden kurkkimaan toiselle puolen. 🙂

Välillä mietin, että onko vähän hassua kirjoitella blogiin treenijuttuja, koska mulla ei tosiaan ole mitään megakorkeita tavoitteita, tai erityisiä tavoitteita laisinkaan. Tämä portaali jossa nykyään blogiani kirjoitan pitää kuitenkin sisällään niin paljon blogeja, joissa treenitavoitteet ovat korkealla ja niitä treenimotivaatio juttuja löytyy varmasti riittämiin. Motivoiko sinua esimerkiksi ihan tuiki tavalliset treenivinkit tyypiltä, joka ei ole fitness tai ei tähtää mihinkään kilpailuun? Tämä olisi mielenkiintoista kuulla.

Loppuun vielä oma mielipiteeni otsikon kysymykseen, eli ei, mielestäni treenaamisen ei ole pakko olla tavoitteellista. Toisilla tavoitteet auttavat hinautumaan sinne salille mutta kaikki eivät niitä välttämättä tarvitse. Toisten mieli ei myöskään kestä tavoitteiden asettamista. Tavoitteet = stressi. Olen siis ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen treenaa tyylillään. Kovaa, keskikovaa tai rennosti, it`s up to you!

Kuinka te treenaatte, tavoitteellisesti tai ilman tavoitteita? Löytyykö täältä muita ”hyvinvointi-treenailijoita”? 🙂