Maidoton vaihtoehto palautusjuomalle – Evoke

*Postaus toteutettu yhteistyössä Evoke & The Ginger Peoplen kanssa.

Treenien jälkeinen palauttava ja maidottomuus, hankala yhdistelmä(kö)? Moni on kysellyt minulta palauttavista, koska salilla kuitenkin suhteellisen ahkeraan treenailen. Miten yhdistää maidoton ruokavalio ja palautusjuomat? Pitkään minulla olikin kausi etten juonut mitään palkkareita, vaan söin ihan vaan ”kunnon ruokaa” pian salilta tultuani. Tuohan ei ole missään nimessä huono tapa mutta ei varmastikaan sovi jokaiselle. Jos esimerkiksi vetää itsensä ihan piippuun ja tulee jalat täristen himaan, on koneistoon hyvä saada heti jotain palauttavaa. Aikaa ei välttämättä ole säätämiseen ja voi olla, ettei suusta alas edes mene mikään muu kuin kepeä juoma. Minähän treenaan nykyään enää harvemmin ns. verenmaku suussa, mutta väsynyt olen kyllä lihaskuntotreenien jälkeen. Tai mieli on energinen mutta keho uupunut, kyllä te tiedätte.

Maidottomuus asettaa monille haasteita palautusjuomien suhteen. Jos tahtoo nauttia valmiin palauttavan, markkinoiden maitopohjaiset ja suklaaheralla makeutetut pillimehut eivät välttämättä toimi. Toisille eivät sovi myöskään palautusjuomajauheet, ei veden, maidon saatika soija/mantelijuoman kera. Itse lukeudun tähän herkkävatsaisten porukkaan, joka saa todellisen pahoinvoinnin makeutusaineilla makeutetuista palautusjuomajauheista tai valmisjuomista. Omaan kyllä maustamattoman hera-jauheen, joka toimii vatsalleni mutta sen käyttö vaatii kuitenkin ne kaikki oheishärpäkkeet ja käyttö ei ole niin nopeaa, kuin juoman jonka saa vetästä naamariin samantien. Monella ei myöskään ole tällaista tilannetta kuin minulla, että sali on sadan metrin päässä kotoa… Itsekin aikanaan kauempana salilla käyneenä tiedän, mitä se on keksiä mukaan aina jotain nopeaa syötävää. Ja varsinkin jos vatsa ei tosiaan kestä niitä valmiita pillimehuja, voi homma olla hyvinkin haasteellista.

IMG_0317

Olen nyt jo jonkun aikaa käyttänyt Evoken proteiinimehuja palautusjuomina, sekä energiaa antavina välipaloina ennen treeniä. Myös töihin olen välillä noita pulloja raahannut, ihan vaan iltapäivän nälkäfiilikseen ja väsymykseen. Kyseessä on siis täysin maidoton proteeinimehu, joka sisältää 10 g soijaproteiinia per juoma (330 ml). Ja mikä itselleni ehkä tärkeintä, prodemehut eivät sisällä lainkaan piristeitä, lisäaineita eikä lisättyä sokeria. Ehdotonta plussaa ovat myös C- ja B vitamiini, sekä kivennäisaineet joita juomiin on lisätty. Vaikka Evoken sisällysluettelo näyttääkin hyvältä, on minulle kuitenkin aina tärkeintä se maku. Palautusjuoman tulee maistua hyvältä! Evokejahan löytyy kahta makuvaihtoehtoa, eli appelsiini sekä trooppiset hedelmät. Molempia on nyt tullut maisteltua ja appelsiini on kirinyt ehdottomasti omaksi suosikikseni. Ja mikä tosiaan parasta, maku on aikuisten oikeasti hyvä! Itseasiassa vähän kuin tavallista mehua joisi mutta vielä sopivamman makeana, eli toisinsanoen ei niin makeana kuin normi mehut. 🙂

Paitsi, että juon Evokeja sellaisenaan, teen niistä välillä erilaisia mixauksia. Ovat nimittäin erinomainen pohja esimerkiksi hedelmäisiin smoothieihin, joihin tahtoo hieman lisäproteiinia. Juomalla voi hyvin korvata vaikka mantelimaidon tai muun nesteen. Yksi ehdoton suosikkini on appelsiinisen Evoken yhdistäminen The Ginger Peoplen 100 % luomuinkiväärimehuun. Aivan mielettömän hyvä yhdistelmä, josta tahdon ehdottomasi teille simppelin reseptin jakaa! Itseasiassa juuri tänään vedettiin miesystävän kanssa kyseistä drinksua salin jälkeen palauttavaksi ja hyvin on jaksanut odotella päivällisen valmistumista. 😉

IMG_0285

Appelsiini-inkivääri palautusjuoma (kahdelle)

  • 2 pulloa Evoken appelsiini proteiinijuomaa
  • 1 dl Luomuinkiväärimehua

Blendataan molemmat mehut sekaisin ja nautitaan kuohkeasta palauttavasta. Nam, nam!

Evokea myy tänä päivänä jopa 500 toimipistettä Suomessa. Itse olen bongannut juomia ainakin K-Marketeista ja Cittareista. Oman lähimmän myymäläsi voit tarkistaa täältä.

Mitä te muut maidotonta ruokavaliota noudattavat suositte palauttavana? Onko joku muukin kenties bongannut Evoken proteiinimehut kauppojen hyllyltä ja jopa niitä testaillut? Mitä olitte mieltä? 🙂

Supersuosikkini sitruuna ja limetti

Olen jonkun verran täälläkin hehkuttanut sitrushedelmiä, etenkin limettiä ja sitruunaa. Käytän kyseisten hedelmien mehua ihan päivittäin, enkä pystyisi yksinkertaisesti enää luopumaan. Ihanan kirpsakan makunsa lisäksi olen havainnut aika paljonkin positiivisia vaikutuksia, joiden vuoksi niitä tahdon ehdottomasti vaalia.

Ensinnäkin uskon vahvasti siihen, että länsimainen ruokavalio ja elämäntyyli aiheuttavat kehon happamoitumista. Tällä tarkoitan siis yleistä stressaavaa elämäntapaa, sekä ruokavaliota joka sisältää runsaasti esimerkiksi kahvia, sokeria, maitotuotteita, viljoja, lihaa jne. Monethan sanovat, että jos elimistön pH-tasapaino on surkea aiheuttaa se mm. ylipainoa, masennusta, turvotusta ja jopa nopeampaa ikääntymistä. Onneksi asiaan voi kuitenkin vaikuttaa sillä mitä suuhunsa pistää! Jos syö mahdollisimman paljon emäksöiviä ruoka-aineita, joihin kuuluu esimerkiksi lehtivihreiden, kylmäpuristetun öljyn, laadukkaan suolan ja veden lisäksi juurikin sitrushedelmät, on keho mahdollista pitää ns. balanssissa. Tämä on se olotila johon ainakin itse pyrin!

IMG_0254

Koska sitruuna ja limetti ovat happamia, en koskaan juo niiden mehua sellaisenaan. Laimennan hedelmämehun aina vedellä jotta hampaani kärsisivät mahdollisimman vähän. Myös maku on mielestäni parempi hieman laimennettuna. Monia varmaan nyt kuitenkin eniten kiinnostaa ne kokemani positiiviset vaikutukset, joten mennääs suoriltaan niihin.

  • Ensinnäkin juon huomattavasti enemmän vettä jos siinä on joku maku mukana. En pidä hanaveden mausta ja sen juominen pelkiltään on vähän vastenmielistä… Maustettu vesi on vaan niin paljon parempaa ja täten sitä tulee helposti iltaisin litkittyä parikin litraa! Joidenkin mielestä maustetut vedet myös vähentävät nälkää ja täyttävät? Itse en ole suoranaista yhteyttä tuohon huomannut mutta jos järjellä ajattelee niin paljon mahdollista.
  • Ruoansulatus ja aineenvaihdunta kiittää! Omalla kohdallani varsinkin sitruuna auttaa vatsan kanssa aika paljon, etenkin rauhoittava vaikutus on ollut selkeä. Tahdon uskoa myös sitruunan kuona-aineita poistavaan vaikutukseen vaikkei siitä tieteellisiä todisteita olisikaan.
  • Sekä limetti, että sitruuna sisältävät runsaasti C-vitamiinia, mikä taas parantaa vastustuskykyä. Hyvä ennaltaehkäisevä hedelmä flunssien suhteen! Ehkä osa oman vastustuskykyni kohenemista?
  • Virkistävä vaikutus. Aloitan tosiaan jokaisen aamuni juomalla pari lasia jompaa kumpaa hedelmää mehuun puristettuna. Vaikka se kuinka erikoiselle tahansa kuulostaisi, virkistävä vaikutus on taattu! Mielestäni ehdottomasti parempi tapa aloittaa päivä sitruunavedellä, kuin kupilla kahvia joka kuivattaa elimistöä entisestään. Itse nautin kahvin tavallisesti vasta noin tunti heräämisen jälkeen ja tietenkin täyteen vatsaan.
  • Auttavat ylläpitämään kehon pH:n balanssissa. Tämä vielä kertauksena, eli vaikka sitruuna on itsessään hapan se pitää sisällään aineosia, jotka emäksöivät kehoa. Emäksiset ruoka-aineet taas auttavat sen pH-tasapainon saavuttamisessa.
  • Tehostavat aivotoimintaa. Kalium jota etenkin sitruuna pitää sisällään terästää aivojen toimintaa. Ei siis huono vinkki juoda sitrusvesiä jos edessä on paljon aivotoimintaa vaativat duunit. 😉
  • Peittävät esimerkiksi superfoodien karvaatkin maut. Paitsi, että käytän sitruksia veden seassa ovat ne meillä osa smoothieita, leivontaa ja ruoanlaittoa. Varsinkin aamusmoothiessani käytän sitrusta poistamaan ne superfoodien ilkeät maut. Toimii muuten erinomaisesti! Ennen peitin noita makuja hunajalla mutta nykyään teen sen sitruunalla tai limellä.

IMG_0262

Monen keittiössä sitrushedelmät varmaan ovatkin jo osa arkipäivää mutta jos näin ei ole, niin kannattaa edes kokeilla! Voin vakuuttaa, että tulet ihastumaan. 🙂

Tuleeko teidän käytettyä sitrushedelmiä päivittäin tai edes viikottain? Omat sitrusvinkkinsä saa myös jakaa! 🙂