Päivän värinä musta

Tänään on ollut erikoinen päivä. Tavallaan surullinen mutta silti olen koittanut porskuttaa menemään jotenkin ylitehokkaana ja iloisena, sysätä sivuun sen pahan olon ja surun. Yksi hetki himassa yksinään tai ratikassa omissa ajatuksissa, noita tilanteita olen vältellyt. Nyt ei kuitenkaan enää pysty, eikä mielestäni tarvitsekaan. Kuolema tulee aina yhtä puskista ja järkyttää. Vaikka menehtynyt läheiseni olikin jo iäkäs, tuntuu menettäminen aina yhtä pahalle. Päässä on pyörinyt ne viisaat sanat, opetukset, elämänohjeet, kaikki ne joita hän minulle koko 27-vuotisen elämäni aikana iskosti. Hän oli kuin toinen isäni. Tärkein on kuitenkin jäänyt sydämeeni ja se on se voima joka kantaa tästäkin päivästä eteenpäin. Luottamus myös siihen, että tällä hetkellä kaikki on siellä niin paljon paremmin kuin täällä maallisessa. 

Tällaisia ajatuksia siis tänään, eilisistä syntymäpäivistä roima pudotus tunteiden toiseen äärilaitaan. Jännä fiilis, olen menettänyt elämässäni vaan muutaman läheisen ja siksi menettämisen käsitteleminen tuntuu aina yhtä vaikealle. Vaikka eipä se määrä varmaan asiaan vaikuta, kai se on aina yhtä vaikeaa… Välillä itkettää, välillä on ihan normaali olo ja sitten taas itkettää. Tunteiden vuoristorataa.