Paljastuksia elämästäni x 9

Olen käynyt kerran mesoterapiassa. Ja jos joku ei nyt tiedä, mitä mesoterapia tarkoittaa, niin se on ihonhoitomenetelmä, jossa pieniä pisaroita vitamiineja sekä hyaluronihappoa viedään neulauksella ihon pintakerrokseen. Kokemus oli mielenkiintoinen ja iho suorastaan hehkui muutama päivä hoidon jälkeen. Sen vaikutus ei kuitenkaan ole pitkäaikainen, eli monethan suosivat hoitomuotoa muutaman kuukauden välein. Minulle kosmetologi totesi, että ihoni ei vielä tuota kaipaa kuin maksimissaan pari kertaa vuodessa, jonka vuoksi tuo jäikin oikeastaan tuollaiseksi kokeiluksi. Vanhemmiten voisin kyllä turvautua mesoterapiaan ihon kimmoisuuden säilyttämiseksi.

En välttämättä koskaan halua omia lapsia. Tokikaan asia ei ole nyt ajankohtainen mutta vähän epäilen, muuttuuko tämä ajatus tulevaisuudessakaan? Lapset rajoittavat elämää niin paljon ja ne muuttavat kaiken – ajatus tuosta ahdistaa. Toisaalta en sano ei koskaan sillä jos kohtaankin ihmisen, jonka kanssa tuokin asia tuntuu oikealta niin silloin asiat saattavat muuttua. Äitipuolen roolin voisin kuitenkin mieluusti ottaa vastaan eikä minua haittaa jos miehellä on lapsia. Se, ettei välttämättä halua omia lapsia ei siis aina todellakaan tarkoita mitään lapsivihaa. Nykyään yhteiskunta on onneksi jo sen verran suvaitsevainen, että lapsien tekemisen ei oleteta olevan mikään automaatio.

Pelkään ajoittain kuolemaa. Välillä on ajanjaksoja, että kuolema pyörii enemmän mielessä ja saattaa aiheuttaa jopa ahdistusta – tosin onneksi nykyään harvemmin. Se, mitä kuolemassa pelkään, on kadotus ja ikuinen kärsimys. Ja tiedän, kuulostaa varmasti monen korvaan naurettavalta mutta, kun ison osan elämästään on elänyt ilmapiirissä, jossa kadotuksella on peloteltu – tuskin tuo pelko hetkessä alitajunnasta katoaa. Tiedän järjellä, että pelkoni on täysin turha mutta silti on niitä heikkoja hetkiä, jolloin se nousee sieltä jostain taustalta esiin. Vaikka olenkin nykyään jo irrottautunut kaikista uskontokunnista ja ryhmistä, silti tuo hengellisyyden piirissä eläminen on kyllä jättänyt jälkensä. Se vaikuttaa elämässäni hiljaisesti edelleen ja mahdollisesti vielä vuosia.

Kadun selkätatuointiani. Vaikka usein puhutaan, ettei kaduta mitään elämässä niin minä kyllä voin myöntää, että on asioita joita kadun ja yksi niistä on selässäni komeileva suuri tatuointi. En välttämättä kadu niinkään sitä, että olen selkäni tatuoinut mutta se teksti… Niin monta kertaa on nimittäin tullut mieleen kaikkea kivaa, mitä voisi tatuoida selkärangan viereen mutta eipäs voi, koska siellä lukee kissan kokoisilla kaunokirjaimilla ”All I need is love”. Vaikka tatuoinnillani on oma tarinansa sekä tietyllä tapaa myös merkityksensä, mieluummin jättäisin sen ottamatta.

Olen kokenut elämässäni paljon ulkopuolisuuden tunnetta. Sellaista, etten kuulu joukkoon tai etten voi olla täysin oma itseni ihmisten seurassa. Paljon on ollut myös tunnetiloja/tilanteita, joissa olen kokenut, että olen aivan eri planeetalla näiden ihmisten kanssa, enkä tarkoita tätä mitenkään ylimielisesti. Vasta viime vuosina olen löytänyt rinnalleni ihmisiä, joiden kanssa voin sanoa olevani vapautuneemmin minä. He pitävät minusta sellaisena kuin olen eikä minun tarvitse yrittää olla yhtään aikuisempi tai ylipäänsä peitellä heikkouksiani – olen ikään kuin osa jotain ja sitä olen koko nuoruuteni toivonut. Tätä varmaan kutsutaan sellaiseksi tosi ystävien löytämiseksi.

Olen aina inhonnut jos joku kysyy minulta, mistä olen kotoisin, sillä olen ns. juureton. Olen tosiaan asunut elämäni aikana useammalla eri paikkakunnalla eikä minulla ole mihinkään niistä vahvaa tunnesidettä – ne ovat ainoastaan paikkakuntia muiden joukossa. Oikeastaan tekeekin usein mieli sanoa, että olen kotoisin Helsingistä vaikka en olekaan ja monella tapaa koen olevani sisimmässäni ns. maalaistyttö. Se on vaan yksinkertaisesti helpompaa kuin alkaa selittelemään missä kaikkialla on asunut ja miksi on muuttanut niin paljon.

En ole oikein koskaan ollut missään asiassa paras, vaan olen ollut monessakin asiassa hyvä. Tiedättekö, kun osalla ihmisistä on joku yksi taito, jossa he ovat aivan mielettömän hyviä niin minulla ei ole koskaan ollut sellaista. Koen, että olen ennemminkin monessa hyvä ja osaava kuin, että omaisin jonkun yhden ja ainoan erityistaidon. Tämän asian voi kokea joko hyvänä tai huonona – kenties opetella näkemään voimavarana heikkouden sijaan. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että maailma tarvitsee niin niitä erikoislahjakkuuksia kuin meitä monessa hyviä.

Kengät River Island / Housut *Shein (*saatu) / Poolo Samsoe & Samsoe / Kello *Cluse / Baskeri second hand

Olen saanut elämässäni hyvin vähän asioita helpolla – itse asiassa todella vähän. Kasvatukseni on ollut hyvin työntekoon kannustava ja perheessäni on aina vaalittu jalat maassa pitävää arvomaailmaa. Onkin jotenkin huvittavaa, kun välillä kuulee kuinka asian oletetaan olevan täysin päinvastoin. En mielestäni käyttäydy kuten hemmoteltu vaan ennemminkin käyttäydyn kuten itsenäinen nainen käyttäytyy. Toisaalta minua ei myöskään haittaa jos joku toinen saa asioita helpolla – ei todellakaan. Uskon, että vaikka olisit saanut kaiken elämässä eteen tarjottimella, voi ihminen silti omistaa jalat maassa asenteen. Liikaa tehdään olettamuksia toisista, jotka eivät perustu mihinkään muuhun kuin ehkä huhupuheisiin tai ulkoiseen habitukseen.

Kun mietin tässä yksi päivä materialistista omaisuuttani, totesin itsekseni, että kaikki tämä mahtuisi yhteen kellarikomeroon – sänkyä lukuun ottamatta. Omistan siis hyvin vähän materiaa ja pidänkin kotini jatkuvasti siistinä kaikesta turhasta. Ja ylipäänsä, jos yhtäkkiä tulisi lähtö vaikka ulkomaille, voisin oikeastaan myydä kaiken omaisuuteni paitsi työvälineitäni tietokonetta sekä kameraa. Kaikki tavara jonka omistan ei siis merkitse itselleni sen enempää – se on vain materiaa. Tämä on tietyllä tapaa vapauttava tunne, ettei ole sidottu mihinkään.

Paljastuiko jotain uutta tai kenties sellaista, johon sinäkin voit samaistua?

 

Kuvat: Iines / edit: minä