Parin päivän blogihiljaisuus ja joulun kuulumisia
Hellurei! Blogiin lipsahti parin päivän postaustauko osittain vahingossa, osittain tarkoituksellisesti. Päätin nimittäin jo viime viikolla, etten aio ottaa nyt reiluun viikkoon mitään paineita kirjoittamisesta ja tuotan sisältöä täysin fiilispohjalta – tai siihen ainakin pyrin, ja yllättävän hyvin olen siinä myös onnistunut. Tänään tuntuikin ensimmäistä kertaa pariin päivään sille, että voisin läppärin avata ja netin yhdistää, tehdäkseni hieman blogiin liittyviä hommia. Siispä nyt onkin luvassa joulun kuulumisia ja hyvin fiilispohjaista ajatusvirtaa.
Joulu alkoi tosiaan aatonaattona, kun matkustimme Onnibussilla Pohjanmaalle tapaamaan isää. Vietimme hänen luonaan yhden yön ja jatkoimme matkaa äidille Keski-Pohjanmaalle, jossa ilokseni on lunta ja vieläpä aika reilusti! Tuntuu muuten jotenkin erikoiselle ajatella, että itsekin olen täällä yhden vuoden asunut ja koulua käynyt, sillä ajasta Himangalla ei ole jäänyt minulle mitenkään hurjasti muistoja. En koe paikkakuntaan minkäänlaista sidettä ja se on minulle tunnetasolla täysin vieras. Se, mikä täällä on kuitenkin ihanaa, on rauhallisuus ja se, ettei ihmisiä liiku juuri ollenkaan missään. Paikkakunta on äärimmäisen pieni, eli väestöä on noin 3000 henkeä ja siitä syystä täällä onkin, mitä oivallisin viettää rauhallista joulua. Olenkin viime päivät lähinnä makoillut, syönyt hyvin ja vastaillut äidin kysymyksiin. 😀 Tänään tosin alkoi tuntumaan jo sille, että kaipaan hieman omaa tilaa, jonka vuoksi laitoin kuulokkeet korville ja eristäydyin kirjoittamaan. Illalla aion lähteä testaamaan Himangan hiihtoladut lapsuuden suksillani ja tsekata, miten ne luistavat!
Olen tyytyväinen siihen, miten kivasti olen saanut karistettua kaupungin huolet ja murheet mielestäni. Täällä ympäristö on otollinen siihen ja ehkä se, ettet ole millään tavalla tekemisissä arkisten asioiden kanssa, auttaa pääsemään lomamoodiin… Perjantaina matkustan loppuvuodeksi Lappiin ja sieltä tosiaan sitten palailen vasta vuoden alussa. Tuo on taas hieman erilaista olemista, nimittäin ollaan mökissä useamman ihmisen voimin ja se tarkoittaa jatkuvaa sosialisointia, menemistä ja tekemistä. Tuollaiset reissut ovat omanlainen ihana kupla, kuten olen ennenkin kirjoittanut – sitä ikään kuin elää hetken jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa eivät arjen velvollisuudet paina. Kaipaan säännöllisesti tuollaisia totaalisia irtiottoja, joiden avulla pääsen irti myös sosiaalisen median sitovuudesta ja siitä tunteesta, että jatkuvasti tulee tehdä jotain someen liittyvää. Kuten olen paljon kirjoittanut, paikoitellen some ahdistaa ja juuri siskon kanssa puhuimme siitä, miten sosiaalisen median tulevaisuus jopa hieman pelottaa! Lähinnä siis siinä mielessä, miten hulluksi se vielä tulee menemään, sillä kyllähän tälläkin hetkellä jo pelkkä tilin omistaminen käytännössä palvelee isoa tahoa siellä taustalla. Ihmisten vuorovaikutuksesta on tehty bisnes, josta hyötyy aina joku.
Pienesti olen täällä myös mietiskellyt tulevaa kevättä, vaikka en missään nimessä siitä stressatakseni, vaan oikeastaan vain ajatellakseni erilaisia vaihtoehtoja. Tuntuu nimittäin, että olen jälleen elämässäni jonkinlaisessa risteyskohdassa, jossa mietin lähteäkö vai jäädä? Tämä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta ja vaikka siitä jo hetki onkin, kun olen viimeksi tällaisia ajatuksia pallotellut, niin en voi kieltää, etteikö se olisi aina yhtä hankalaa. Vaikka periaatteessa olen ihminen, joka tekee päätöksiä tarvittaessa nopeasti ja raja saattaa tulla vastaan yllättäen, kyllä silti ajattelen myös järjellä, enkä halua tehdä tyhmiä päätöksiä hetken mielijohteesta.
Se, minkä olen kuitenkin monta kertaa elämässä huomannut, on että silloin, jos ei ole jossain onnellinen ja ahdistus on vahvasti läsnä, jäämisen ei tulisi olla edes vaihtoehto. Jälleen kerran kuitenkin löydän itsestäni sen puolen, joka ajattelee, josko asiat kuitenkin menevät parempaan suuntaan? Olenhan ihmisenä toiveikas ja uskon hyvään, mutta toisinaan jotkut asiat vaan ovat meille vääriä ja noissa tilanteissa suurin virhe saattaa olla jäädä silloin, kun sisin sanoo, että nyt olisi aika lähteä.
Liikaa en halua kuitenkaan tässä kohtaa miettiä, sillä haluan nyt nautiskella tästä kiireettömyydestä ja siitä, ettei aikatauluja ole sen koommin seuraavaan viikkoon. Tammikuussa on sitten aikaa ihan kunnolla punnita tulevaa ja uskon, että vuosi 2020 on uusien alkujen vuosi, myös minulle. Eipä tämä aikuisuus muuten ole aina ihan helpointa, kun on monta asiaa, jotka tulee ottaa huomioon valintoja tehdessä. Ei voi vaan aina tehdä siten, miten haluaisi tässä hetkessä tehdä, vaan on ajateltava asioita niin monelta kantilta.
Nyt kuitenkin nämä ajatukset sikseen ja siirryn kahvipöytään, jälleen kerran.
Oikein rentouttavaa joulupäivää. <3