PERJANTAILISTA
Kuluneen viikon paras: Vaikka keskiviikkona työpäivän jälkeen oli sellainen fiilis, etten jaksaisi millään tehdä mitään ylimääräistä, osoittautui kollegojen kanssa tehty vierailu ravintola Shelteriin ehkä viikon parhaaksi jutuksi! Toki myös ihan seuran takia, mutta ennen kaikkea herkullisen ruoan vuoksi. Paljon olin Shelteristä hyvää kuullut, mutta että näin loistava paikka! Ruoka oli kymppi plus, viini kymppi plus plus ja palvelu erinomaista. Ehdottomasti ravintola, joka kannattaa kokea ja johon haluan mennä joku kerta uudestaan esimerkiksi ystävieni kanssa.
Kuluneen viikon huonoin: Varmasti heikosti nukutut yöt, mikä ei kyllä kohdallani ole mikään yllätys! Elämäni on tältä osin aika epäsäännöllistä, eli olen sellainen iltojen virkku, mutta sitten jos aamulla pitääkin herätä ajoissa (ennen yhdeksää), menee rytmi sekaisin ja päiväunilla kun hommaa paikkailee, on katastrofi valmis. Mutta ei tästä sen enempää, olen varmaan valitellut tätä asiaa niin pitkään kuin muistan ja tiedostan kyllä, miten pitäisi vaan harjoitella rytmi, jossa menisin säännöllisesti klo 23.30 petiin ja nousisin vaikka klo 8.30. Jos välillä tulisi venymisiä suuntaan tai toiseen, ei se olisi niin paha. Menen kuitenkin melkein aina nukkumaan 00-01 välillä, josta sitten tämä ikuisuus pulma johtuu. Ja teen tosiaan töitä myöhään illalla, jonka vuoksi varmasti harvemmin olen väsynyt yhdeltätoista illalla…
Tänään aion: No päivä on jo aika pitkällä, joten tekisi mieli nukkua pienet päiväunet (tiedän ei hyvä idea, mutta viime yön unisaldo oli vaivaiset 7 h), postista pitäisi hakea yksi paketti, viikonloppuna julkaistavaan arvonaan on kuvattava kuvat, lisäksi aloiteltava erästä yhteistyöpostausta ja haluan käydä salilla, sillä tällä viikolla en ole ehtinyt treenaamaan kuin pari hassua treeniä. Niin ja paketillinen Lohiloa kuuluu myös suunnitelmaan, ehdottomasti!
Viikonloppuna suunnitelmissa: Aion lukittautua kotiin ja uhkasin sulkevani puhelimen. No joo, ei nyt aivan, mutta aion pysyä ainakin huomisen visusti kotosalla ja tehdä kaikkea, mikä on rästissä. Kotona vietettävä viikonloppu on nyt enemmän kuin tervetullut, sillä sellaista ei ole hetkeen ollutkaan! Taas viikon päästä on nimittäin ystävän tuparit, joten siinä menee sitten osa seuraavaa viikonloppua jälleen… Sunnuntaina on sovittuna yhdet kuvaukset, mutta muuten tosiaan koti on paikkani seuraavat päivät – niin ja no sali varmasti myös.
Viikon ruoka: Jo mainitsemani Shelterin dinneri. Söin siis alkupalaksi burratan (burrata-juustoa, hapankirsikkaa, pinjansiemeniä, marinoitua kaalia ja shisovinaigrettea), pääruoaksi vegen (porkkanahummusta, grillattua naattiporkkanaa, paahdettua fetaa, hasselpähkinää ja perunarieska) ja jälkkäriksi kirsikkasorbetin. Ohessa meni pari lasia taivaallista rieslingiä, joten dinner oli kyllä täys kymppi.
Päivän fiilis: Huojentunut, koska viikonloppu. Tässä kohtaa päivää myös aika rentoutunut ja yleisesti hyvä. Kotikin alkaa näyttää hieman paremmalta, kun kuivuneita smoothiekannuja ja lautasia ei ole enää siellä täällä. Niin ja Chisun Ikävä -biisi muuten soi repeatilla, aivan mieletön! Chisu on nykyään mun voimanainen, sillä hänen uusin tuotantonsa on jotenkin kaikessa melankolisuudessaan erittäin voimaannuttavaa. Kuunnelkaa, jos ette ole vielä kuunnelleet.
Viikon treenit: Kuten mainitsin, surkea saldo, jota paikkailen viikonlopun aikana. Kerran olen siis käynyt salilla tekemässä olkapää-selkätreenin ja juoksemassa seitsemän kilometriä, siinä se. Välillä on näitä viikkoja, kun treenit painottuvat jompaankumpaan päähän viikkoa muiden juttujen vuoksi.
Viikon hankinta: Inuovon sandaalit. Kerroin tarinan jo Instagramin storiesissakin, mutta jo useampi vuosi sitten hankin kyseisen merkin mustat sandaalit ja ne ovat olleet siitä saakka suosikkini kesästä toiseen. Nyt löysin samaiset sandaalit toisessa värissä, koossani ja vieläpä kahdeksan euron hintaan Uffista! Muistan, kun mietin tuolloin aikanaan että kummassa värissä sandaalit nyt otan, koska olisin halunnut molemmat, joten nyt sitten sain molemmat. Ja nämä sandaalit ovat tosiaan laadukkaat, eli kestävät hyvin käyttöä ja siksi ne ostinkin!
Kuluneen viikon ajatus: Oma elämänhallinta ei ole kenenkään muun käsissä kuin meidän itsemme. Näin sanon minä, joka olen pelannut korttini asian suhteen niin päin mäntyä tämän viikon aikana, kun vaan voi pelata, mutta silti tiedostan. Yksi tärkeimmistä avaimista kehitykseen onkin tiedostaa kipupisteet ja lähteä tekemään muutoksia. Usein on helppoa puhua muutoksesta, mutta siihen se jääkin. Vaatii itsekuria tehdä elämässä aidosti muutoksia parempaan, vaikka toisaalta, se juuri on itsensä kunnioittamista. Ei itseään arvostava ihminen vie itseään jatkuvasti tilanteeseen, jossa voi huonosti – näin se vaan menee ja tämä muuten pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin. Siispä tämän viikon aikana olen jälleen havainnut sen, miten en halua viikkojeni soljuvan ja miten en halua elämäni kuluvan viikosta toiseen. Kiire on vihollinen, kiire on asia, joka imee itsestäni niin paljon, etten halua sitä. Hyi. Siispä ensi viikolla teen viikosta paremman ja ennen kaikkea kunnioitan omia rajojani sekä luovun jostain, jos tilanne niin vaatii. Priorisoin ja teen valintoja arvottaen asioita paremmin.
Viikon asu: Pakko myöntää, etten ole tällä viikolla jaksanut pahemmin asuja miettiä, mutta jos jotain pitää nimetä, niin tämän postauksen kuvissa näkyvä asukokonaisuus. Eli House of Brandonilta saadut* valkoiset Duffyn korokepohjatennarit (olen haaveillut tällaisista nostalgisista kengistä jo pitkään!), Uffista löydetyt farkut (jotka ovat muuten olleet lempparini koko kesän ja niistä on kyselty paljon), vanha kirppisvyö (muistan omistaneeni samanlaisen lapsena) ja valkoinen body, jonka olen hankkinut jo useampi kesä sitten Kroatiasta, mutta se toimii edelleen, koska on vaan niin perus.
Toivottavasti teillä on ollut loistava viikko! Nyt viikonlopun viettoon, palaillaan huomenna. <3