Puoli vuotta ilman ripsienpidennyksiä

Uskokaa tai älkää, minulla oli ripsienpidennykset tasan kymmenen vuoden ajan. Olen se, joka on ottanut pidennykset silloin, kun ne vasta rantautuivat Suomeen ja kävin ensimmäiset vuodet huollattamassa ripsiä silloisella tutulla, joka laittoi niitä kolme tuntia – siis oikeasti, kolme tuntia. Muistan, miten puuduttavaa se oli, mutta koin kaunistuvani pidennysten avulla ja olin koukussa. Tästä samaisesta syystä pidennykset olivat minulla lopulta kymmenen vuoden ajan. Toki ne myös helpottivat elämää jäykkien ripsien kanssa, mutta ensisijaisesti koin oloni niillä itsevarmemmaksi. Meikitön minä ilman pidennyksiä tuntui ahdistavalta ajatukselta, kun oli tottunut siihen, että silmät ovat aina huolitellun näköiset.

Luovuin pidennyksistä vuoden alussa. Alkuun siitä syystä, että minulla oli suunnitelmissa mennä silmien laserleikkaukseen, joka on nyt venynyt maailmantilanteen vuoksi. Leikkaus saattaa tulla loppuvuonna tai vasta ensi vuonna, vielä en tiedä. Joka tapauksessa tästä syystä jätin ripset pois ja tauko on venynyt kuukausi toisensa perään, enkä tällä hetkellä tiedä, haluanko enää ripsiä takaisin. Välillä tuntuu, että ne olisivat niin ihanat ja helpot, koska ripseni ovat kovin vaikeat ja tästä syystä olen nykyään melkein aina ilman ripsiväriä. Toisaalta taas pidän yhä enemmän ja enemmän luonnollisemmasta ilmeestä, eli meikittömistä silmistä ja vaikka itse sanonkin, mielestäni tämä tyyli sopii minulle. Kun alkuun ajattelin, että aina on pakko meikata silmät, jos meikkaa, nykyään meikkaan usein ihon ja kulmat, mutta jätän silmät meikittä. Olen tottunut siihen, miltä näytän ilman ripsiä ja ”uusi” peilikuvani onkin nykyään minulle se uusi normaali. Olen myös oppinut pitämään tuosta peilikuvasta, vaikka silmiäni ei korista jatkuvasti silmien kestomeikki.

Toisaalta en sano ei koskaan, enkä ole tehnyt mitään lopullisia päätöksiä suuntaan tai toiseen. Tykkään tämänhetkisestä tilanteesta, vaikka en sano, ettenkö pitäisi myös pidennyksistä. Pidennykset menevät jatkuvasti luonnollisempaan suuntaan ja nekin on mahdollista laittaa lyhyessä pituudessa, jolloin lopputulos on kevyt. Myös laittajani on niin ammattilainen, että hänen luokseen palaisin mielihyvin! Kävin Beauty Anniinan Anniinalla monta vuotta ja pidin vain muutaman lyhyen ripsitauon. Tästä huolimatta ripseni olivat hyvässä kunnossa, kun pidennykset putosivat. Tässä onkin yksi syy siihen, miksi juuri hänen luokseen palaan, jos palaan. Ei tarvitse pelätä omien ripsien vahingoittumista, kun käy ammattilaisella. Olen kysynyt ystäviltäni, mitä mieltä he ovat tilanteestani ja iso osa on kyllä sitä mieltä, etten tarvitse ripsienpidennyksiä. Tietenkin itse teen lopulliset päätökset, mutta on ollut mielenkiintoista huomata, kuinka moni muukin nykyään liputtaa luonnollisen lopputuloksen ja meikittömyyden puolesta. Onhan se kieltämättä uusi trendisuuntaus.

Hauska kyllä huomata, miten omatkin kauneusihanteet muuttuvat vuosien saatossa. Kun joskus ihailin naisia, joilla oli kaikki ”pelit ja vehkeet”, nykyään huomaan pitäväni erityisen kauniina heitä, jotka näyttävät luonnolliselta. Ja on muuten aivan sama, onko se luonnollisuus saavutettu tekemällä pientoimenpiteitä, sillä ei ole silmääni merkitystä.

Näillä ikäluokilla alkaa korostumaan luonnollinen ilme jo ihan siitäkin syystä, että kaikki liiallinen meikki ja härpäkkeet vanhentavat – tai näin ainakin mielestäni. Tykkäänkin panostaa nykyään eniten ihoon, mitä tulee esimerkiksi juuri meikkiin ja silmät ovat jääneet kakkossijalle. Huuliinkaan enää harvemmin jaksan laittaa huulipunaa, vaan hyvin usein käytän sävyttäviä huulivoiteita, jotka saavat huulet näyttämään huolitelluilta, mutta sopivan luonnollisella tavalla. Tietenkin välillä on kiva panostaa, mutta se oma panostaminen on kyllä muuttunut aika paljon. Eikä siis oikeastaan edes siitä syystä, ettei enää välitä tai jaksa, vaan ihan oikeasti eri asioita pitää kauniina. Tosin olen kirjoitellut myös ulkonäköpaineista, jotka liittyvät ikääntymiseen ja kyllä niitä edelleen säännöllisesti koen. Eli en missään nimessä huutele täällä, kuinka olen nyt sinut itseni kanssa, vaan ne kriisikohdat omassa ulkonäössä ovat nyt hieman toisaalla kuin aikoinaan olivat.

Yksi ajatus, joka tässä puolessa vuodessa on tullut mieleen, on se, kuinka ihan oikeasti kaikkeen tottuu ja lopulta kun on riittävän pitkään ilman jotain lisäosaa, saattaa alkaa nähdä koko asian hieman turhana. Toisaalta pieni turhamaisuus on ihan kivaakin, eikä elämän tarvitse olla niin vakavaa. Siispä katsotaan, mikä fiilis on talvella. Tekeekö talven harmaus ja kalpeus sen, että kaipaan silmiin ilmettä lisää, vai venyykö tauko vuoteen tai puoleentoista? Sen näkee sitten.

Onko täällä muita, jotka ovat luopuneet ripsienpidennyksistä ja mitä ajatuksia se on teissä herättänyt? Tykkäättekö ylipäänsä, että on vähän lisäosia, vai haluatteko näyttää mahdollisimman luonnolliselta?