Ruusunjuuresta lievitystä stressiin ja alakuloon

En tiedä millaisena elämäni on viime aikoina näin sosiaalisen median kautta näyttäytynyt, mutta todellisuudessa se on pitänyt sisällään jopa vähän liikaa kaikenlaista – enkä nyt puhu pelkästään positiivisista asioista. Keho on ollut aika lujilla ja sellainen normaali rytmi niin ruokailujen, unen kuin liikunnan suhteen ollut tipotiessään. Ihmettelen todella etten ole vielä sairastunut mihinkään flunssaan (koputan puuta), sillä siihen olisi kaikki edellytykset. Ehkä vastustuskykyni on aidosti kasvanut tässä vuosien varrella, sillä nuorempana sairastin aina jokaisen kausiflunssan? Uskon että säännöllisellä ravintolisien käytöllä on suuri merkitys elämän vastamäissä, sillä vaikka keho nostaisi hetkellisesti kortisolitasoja, tukevat lisäravinteet elimistön normaalia toimintaa. Itse olen kokenut etenkin adaptogeenit loistavaksi avuksi silloin kun väsymys, ahdistus, alakulo ja stressi painavat päälle. Ja jos jollekin on epäselvää, mitä adaptogeenit oikein ovat, niin kyse on lääkinnällisistä kasveista ja yrteistä, jotka lisäävät kehon vastustuskykyä stressiin, ympäristötekijöihin sekä sairauksiin. Adaptogeenit vahvistavat myös mielialaa ja tukevat mielen hyvinvointia.

Adaptogeeneista suosikkini on ruusunjuuri – tuo antioksidanttinen, immuniteettia vahvistava kasviperäinen ravintolisä, jota käytän kapseleiden muodossa. Itselläni on käytössä laadukas blogin kautta PUR-kaupasta testiin saatu Living Nutritionin fermentoitu tuote, jota tosiaan nautin kuuriluonteisesti, jolloin sen teho säilyy parhaiten. Siispä siinä kohtaa kun elämässä on tavalla tai toisella erityisen stressaava vaihe meneillään, aloitan ruusunjuuren käytön. Ruusunjuuresta nimittäin puhutaan ravintolisänä, joka antaa aivan erityistä kestävyyttä ja voimaa haastaviin olosuhteisiin ja sillä on pitkä historia tuolla saralla. Itse huomaan positiiviset vaikutukset vireystilassani – eli vaikka olisin luontaisesti hyvin väsynyt, antaa ruusunjuuri energiaa selviytyä arkipäivän askareista ja piristää. Toisaalta ravintolisä auttaa myös keskittymään yhteen asiaan kerrallaan mielen käydessä ylikierroksilla, jonka vuoksi se sopii loistavasti opiskelijoille sekä ajatustyötä tekeville. Aikaisemmin olen huomannut selkeät vaikutukset myös mielialaan, eli stressin tuoma alakulo ei ole ollut niin paha kuin se voisi olla. Ruusunjuuresta puhutaankin jonkinlaisena ”onnellisuuspillerinä”, joten jos kaamosmasennus vaivaa tai elämässä on muuten vaikeaa, kannattaa serotoniinintasoja nostavaa ruusunjuurta edes kokeilla! Tokikaan mikään virallinen masennuslääke se ei ole, mutta luontainen konsti piristää mieltä, mikäli sen kanssa on ongelmia. Lisäksi voisin suositella kokeilemaan ruusunjuurta myös pahoihin PMS-oireisiin, joihin moni on siitä avun saanut.

Aloitin ruusunjuuren käytön nyt jälleen alkuviikosta ja uskon pitkälti sen voimalla selvinneeni tästä kurjasta viikosta. Ajattelin jatkaa kuuria vielä muutaman viikon ajan kunnes pidän taukoa. Ja nyt jään vaan odottelemaan millaisia vaikutuksia on jälleen luvassa, mutta ainakin keskittymiskyky on ollut kuluneen viikon aikana hyvä, jonka lisäksi olen saanut olosuhteisiin nähden paljon aikaan. Toistaiseksi itseltäni vielä uupuu se euforinen olotila, josta muistan joskus ruusunjuuren yhteydessä lukeneeni – ehkä vielä joku päivä? Ruusunjuuren vaikutukset ovat kuitenkin yksilölliset, eli eipä se kaikille aivan yhtä täydellisesti toimi ja toki paljon riippuu myös siitä, mitä elämässä on meneillään sekä minkä asteista stressiä ja alakuloa on ilmoilla.

Nyt ajattelin suunnata pitkästä aikaa ulos juoksemaan, ottamaan happea ja kasaamaan ajatuksia, jonka jälkeen loppuilta menee ihan vaan rentoutuen. Myös liike on aikamoinen lääke, joka toimii ainakin itselläni mielettömän hyvänä stressin poistajana ja ajatusten selkeyttäjänä.

Onko ruusunjuuri sinulle tuttu tuote ja miten se on sinulla vaikuttanut?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *