Seksuaalinen häirintä ja häpeän tunne
Juttelin eilen erään läheiseni kanssa, joka oli joutunut aivan vasta seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Ahdistelija – joka on muuten erään tunnetun ravintolan omistaja – oli tullut hänen viereensä yöllä, kähminyt hiuksia, hieronut päätä ja vetänyt lähelleen vaikka tietää täysin henkilön olevan suhteessa eikä todellakaan hänestä kiinnostunut. Ellei tämä läheiseni olisi sattunut heräämään tilanteeseen, ei voi todellakaan tietää mitä olisi tapahtunut! Juteltuani asiasta hänen kanssaan ilmeni, ettei kyseinen kerta kuulemma ollut ensimmäinen ja ainakin eräs toinenkin on kokenut tältä anteeksi moukalta vastaavaa vastentahtoista lääppimistä. Kyllä jälleen kerran pisti oikein vihaksi ja muistuipa mieleen muutama omakin kokemukseni, joita on jokunen varastossa…
Olen kirjoittanut seksuaalisesta häirinnästä ennenkin ja siitä, miten sitä olen joutunut naisena kohtaamaan. Viimeisin ikävä välikohtaus tapahtui noin kuukausi sitten eräillä jatkoilla, joilla olin miespuolisen kaverini mukana. Menin hänen kanssaan nukkumaan ja toiselle puolen tuli sitten eräs toinen henkilö, joka oli itselleni puolituntematon ja hän alkoi täysin odottamatta lääppimään minua. Odotin hetken (eli toisin sanoen lamaannuin) josko hän lopettaisi mutta kun homma ei loppunut, nousin ylös ja siirryin tämän miespuolisen kaverini toiselle puolen sängyn reunaan. Homma jäi onneksi siihen mutta kyllä jälkeenpäin mietin, miksi olin ensinnäkin tuollaisessa paikassa ja miksi ihmeessä en lähtenyt saman tien ovet paukkuen?! Näin jälkikäteen on kuitenkin helppo sanoa miten olisi pitänyt toimia mutta tuollaisessa tilanteessa ollessa sitä vaan jotenkin lamaantuu aivan täysin – tuntee olonsa kiusalliseksi, häveliääksi ja tulee olo, että asian haluaa vaan äkkiä unohtaa. Etenkin kun kyseessä ei tosiaan ollut mikään täysin satunnainen mies kadulta vaan nimenomaan tämän miespuolisen kaverinikin ystävä.
On niin surullista, miten läpi sormien seksuaalista häirintää usein katsotaan ja siitä on tullut täysin arkipäivää. Enkä nyt missään nimessä erottele tässä miehiin tai naisiin kohdistuvaa häirintää vaan puhun yleisellä tasolla – sukupuoleen katsomatta. Itsekin lukuisia kertoja häirinnän kohteena olleena, olen jotenkin ihmeellisesti aina hävennyt tapahtumia ja jättänyt ne vähin äänin siihen. Baarissa kähminnöistä en ole ilmoittanut ovimiehelle koska en ole halunnut ongelmia tai muista vastenmielisistä käpälöinneistä olen luikerrellut huomaamattomasti pois. Ongelma on kuitenkin nimenomaan se että me vaietaan! Vaikeneminen nimittäin tarkoittaa tälle ahdistelijallekin sitä, että hän voi toimia noin jatkossakin – ei siitä kuitenkaan jää kiinni. On kyse niin laajasta ongelmasta että välillä kyllä oikein pelottaa voiko sille mitään tehdä? Jos lääppiminen ei etene väkisin makaamiseen saakka eli raiskaukseksi, onko lähentely vasten tahtoa vakavasti otettava seikka lain silmissä? Vastaus taitaa olla ei, sillä harvoin vastentahtoiseen lähentelyyn suhtaudutaan vakavasti ja moni jopa vähättelee sitä. Jos tuollaista asiaa lähtisi jonnekin eteenpäin viemään, se todennäköisesti vaatisi enemmän todisteita kuin yhden tai kahden ihmisen kokemukset.
Seksuaalinen häirintä ei ole koskaan uhrin vika. Usein aihetta puolustellaan sillä, että esimerkiksi nainen on vapaaehtoisesti pukeutunut paljastavasti, jolloin hän antaa ympäristöön vääriä signaaleja. Noin se ei kuitenkaan saa olla, sillä kenelläkään ei ole oikeutta koskea toiseen vastoin tahtoa. Ylipäänsä mielestäni koskea ei saa muutoin kuin tilanteessa, jossa kahden ihmisen välillä on jotain – rakkautta, kiinnostusta, ystävyyttä tai mitä ikinä sellaista että se on vastavuoroista. Kaikki kosketteleminen tapauksessa jossa et voi tietää toisen ihmisen fiiliksistä, ei ole mielestäni ok. Toki tässä on kultturellisia ja persoonakohtaisiakin eroja, eli osa nyt vaan on herkempiä, mutta jokaisella on silti oikeus fyysiseen koskemattomuuteen. Itse olen hyvin tarkka omasta reviiristäni enkä tykkää yhtään jos baarissa joku mies tulee iskemään ja saman tien alkaa koskettelemaan vaikka herkkää niskaa tai hiuksia – tuo ei nimittäin ole flirttiä. Mielestäni tuollainen käytös on tahallista rajojen ylittämistä, joka nyt vaan ei ole itselleni okei ja on myös oikeuteni ilmaista se, ettei näin minua kohtaan saa toimia.
Ongelma on usein kuitenkin se pelko ja jonkinlainen häpeä. Ainakin naisena sitä nimittäin usein kokee, että jos asiasta avautuu tai sanoo tälle ahdistelijalle vaikka suoraan, saattaa aiheuttaa ongelmia itselleen. Etenkin jos kyseessä on joku vaikutusvaltainen henkilö, saattaa ahdistelun ”joutua” hyväksymään vähin äänin. Tuo on mielestäni niin pelottavaa ja kuten tässä Me too -kampanjan aikana on nähty, ahdistelua on oikeastaan kaikkialla mutta se ongelma on nimenomaan vaikeneminen. Itse toivon että tulevaisuudessa jokainen ahdistelun kohteeksi joutuva uskaltaisi olla rohkeampi ja puuttua näihin epäkohtiin – itseni mukaan lukien. Se että menee pois ahdistelutilanteesta ei pelkästään riitä, vaan siihen on puututtava viimeistään jälkikäteen. Miksi silti tätä kirjoittaessani tunnen itseni neuvottomaksi? Itsekin vasta ällöttävässä ja vastenmielisessä tilanteessa olleena jätin sen silti siihen. Harmittaa kyllä miten olinkin niin pelkuri.
Toivon että tulevaisuuden seksuaalinen häirintä saataisiin kuriin ja nimenomaan me kaikki, jotka sitä koemme, saisimme rohkeutta puuttua asiaan. Baarissa ilmoitus ovimiehelle tai jos tuttavapiirissä tällaista tapahtuu, voisiko asian ottaa puheeksi ihan kaveripiirissä? Miten te toimitte vastaavissa tilanteissa? Tai minkä tavan olette kokeneet hyväksi?
Hankalan asian ääreltä toivottelen kuitenkin oikein ihanaa keskiviikkoa!
Kuvat: Iines / edit: minä