Sisäisistä peloista ja niiden voittamisesta

Jokaisella meistä on pelkoja. Usein sisäiset pelot liittyvät traumoihin tai johonkin jo kokemaamme ikävään, joka nousee pintaan tietyissä elämäntilanteissa uudestaan ja uudestaan. Aina pelot eivät edes liity mihinkään huonoon tai vaikeaan elämäntilanteeseen vaan joskus ihan jo pelkästään se, että menee hyvin, saattaa laukaista pelkotiloja. Mitä jos kaikki kohta romahtaakin – mitä jos hyvä onni kääntyy? Itse olen kokenut viime aikoina elämässäni nimenomaan edellä mainitsemani kaltaisia pelkotiloja. Asiat tuntuvat menevän vähän turhankin hyvin, jonka vuoksi olen säännöllisin väliajoin löytänyt itseni pelkäämästä. Pelkäämästä, mitä jos historia toistaakin itseään ja mitä jos asiat kuitenkin lopulta kääntyvät huonoon suuntaan? Pelkään tietynlaisia menneisyyden malleja ja kaavoja etenkin ihmissuhteissa. Ne ovat minussa niin syvällä, että välillä jopa mietin, miten ihmeessä en osaa realisoida tunteitani ja ajaudun niihin vanhoihin pelkotiloihin kerta toisensa jälkeen? Pelko ottaa ikään kuin minusta vallan ja mieli jatkaa automaattisesti sen ruokkimista. Tämän seurauksena saatan ahdistua todella paljon ja vieläpä useimmiten aivan täysin turhasta.

Kävin viime viikolla pitkästä aikaa Eerikinkadun kivikaupassa. Sain sieltä kiven, joka on tarkoitettu nimenomaan pelkoihin – antamaan ymmärrystä ja samalla päästämään irti jostain vanhasta joka sitoo. Heti saadessani kiven, oivalsin, mihin se on tarkoitettu. Juuri tällaisten pelkojen kanssa olen viime aikoina kamppaillut ilman, että olisin osannut oikein suhtautua niihin. Vaikka kuvittelin että terapia olisi auttanut minua päästämään irti ja etenemään, olen huomannut että todella moni asia minussa on erittäin syvällä. Jokin sellainen turvattomuuden tunne on nimittäin läsnä vahvasti elämässäni ja vaikka periaatteessa tiedostan asioiden todellisuuden ja sen, ettei tarvitse pelätä, jokin osa minusta silti alitajuisesti pelkää. Veikkaan tämän johtuvan pitkälti lapsuuden olosuhteista sekä kiintymyssuhdemallista, joka on itselläni selkeästi ristiriitainen. Kyseisessä kiintymyssuhdemallissa ihminen tarkkailee jatkuvasti muiden tunnetiloja, jonka seurauksena uupuu tai ahdistuu herkästi. Itse huomaan tekeväni tuota vähän liikaakin ja ikään kuin jatkuvasti tarkkailen muiden reaktioita. Tuohon tarkkailuun liittyy myös jonkinlaista jännitystä ja etenkin muiden hermostuneisuus aiheuttaa minussa sisäistä pelkoa. Huomaan myös poimivani muiden käytöksestä tiettyjä elementtejä, joita sitten yhdistelen menneeseen ja niiden perusteella teen alitajuisia johtopäätöksiä, jotka eivät perustu todellisuuteen.

Olen paljon miettinytkin sitä, miten syvällä monet pelot meissä ovat. Vaikka kuinka realisoimme pelkoja ja pyrimme ajattelemaan järjellä, moni asia on sidonnainen jo elettyyn elämään ja sitä kautta vaikuttaa nykyisyyteen. Mielestäni koskaan ei voidakaan puhua, ettei menneisyydellä olisi minkäänlaista merkitystä. Menneisyydellä on erittäin suuri vaikutus ja ellemme prosessoi siellä tapahtuneita traumoja tai muita vaikeita asioita, seuraavat nuo kokemukset meitä lopun elämää. Toisaalta itse ainakin huomaan, että vaikka tiedostan paljon ja nimenomaan pelkojen suhteen tiedostan mistä ne johtuvat ja mikä niitä laukaisee, en silti kykene aina pysäyttämään tunnereaktioita. Pelko on jossain syvemmällä ja vahvasti olemassa olevana. Enkä oikeastaan usko että sen voittamiseen auttaa kuin aika sekä luottamus – se että uusissa ihmissuhteissa saa rakennettua vahvan luottamussuhteen, jonka myötä tiedostaa ettei vanhojen traumojen tarvitse toistaa itseään. Usein on kyse myös omasta sisäisestä prosessista ja jopa itseluottamuksesta. Elämäänsä ei pidä kannatella muiden varassa, vaan sen tulisi olla omassa hallinnassa.

Pelko on loppupeleissä kuitenkin hyvin inhimillinen tunne, eikä siitä sen vuoksi kannata tuntea huonoa omaatuntoa. Se mitä kannattaa kuitenkin tehdä, on opetella tunnistamaan pelkonsa ja sitä aiheuttavat tekijät. Muuten jos emme hahmota käytöstämme tai sitä, mistä se johtuu, käyttäydymme kuin lapsi – tiedostamattomasti vaistojen varassa. Pelot on mahdollista voittaa, kuten muutkin epämiellyttävät tunteet. Itselleen on kuitenkin annettava aikaa prosessoida. Traumat eivät poistu yhdessä yössä tai kiintymyssuhdemalli vaihdu toiseen muutamassa kuukaudessa. Toki pystymme vaikuttamaan kaikkeen kokemaamme myös ihmissuhteiden kautta, eli kun valitsemme elämäämme turvallisia ja rakastavia ihmisiä, on meidän todennäköisesti helpompaa luopua peloista ja luottaa.

Itse olen esimerkiksi lukenut, että ristiriitainen kiintymyssuhdemalli on mahdollista muuttaa ajan kanssa turvalliseksi, jos on parisuhteessa turvallisen osapuolen kanssa. Se mikä vaara näihin asioihin kuitenkin aina liittyy, on että ristiriitainen ajautuu toisen ristiriitaisen kanssa ja hylkäämisen tunnelukon kanssa painiva ikään kuin vetää puoleensa näitä hylkäämiskokemuksia vahvistavia henkilöitä. Tässäkin siis tarvitaan tiedostamista – sitä että on valmis muuttamaan luontaisia toimintamalleja ja kiinnittämään niihin huomiota. Todella herkästi ihminen nimittäin ajelehtii ellei asioita tiedosta ja sitä kautta ota ikään kuin hallintaan. Helppoa tämä ei kuitenkaan aina ole ja etenkin tilanteessa, jossa traumoja löytyy, vaatii se usein niin aikaa kuin kärsivällisyyttäkin.

Onko teillä kokemusta peloista, jotka herkästi nousevat vielä vuosien jälkeenkin pintaan? Millaiset keinot olette kokeneet parhaiksi pelkojen taltuttamisessa?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä

hyvinvointi ihmissuhteet onnellisuus parisuhde
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.