Sydän avoinna
Ei ehkä vielä uudelle rakkaudelle, mutta uusille ihmisille ja seikkailuille. Pysähdyin toissapäivänä miettimään kuinka monta hyvää ihmistä elämässäni onkaan tällä hetkellä. En nimittäin muista aikaa, jolloin heitä olisi ollut näin monta! Tällä tarkoitan siis henkilöitä, joihin luotan, joiden seurassa voin olla oma itseni ja joiden kanssa parannetaan jatkuvasti maailmaa – ystäviäni. En tiedä johtuuko tämä tilanne päättyneestä parisuhteesta ja siitä, että ystäville on vaan ollut entistä enemmän aikaa vai mistä, mutta koen olevani tällä hetkellä todella onnekas, mitä tulee läheisiin ihmissuhteisiin. Vaikka sitä sanotaan, että jo yksikin hyvä ystävä riittää, niin onhan se nyt rikkaus omistaa heitä useampi!
Olen kirjoittanut tästä blogissani ennenkin, mutta en ole tosiaan koskaan ollut mikään sellainen laumasielu, joka omistaa kymmeniä ystäviä. Olen ennemmin niitä ihmisiä, joille ne parikin läheistä sielunsiskoa riittää mutta eipä useammasta ole haitaksikaan. Ja vaikka rakastankin yksin oloa, olen kärsinyt elämässäni myös yksinäisyydestä. Muistan kuinka esimerkiksi Helsinkiin muutettuani koin todella pitkään oloni yksinäiseksi. En tuolloin tuntenut täältä kuin yhden ihmisen ja tukiverkostoa ei käytännössä ollut ollenkaan. Siispä tiedän myös sen, miltä tuntuu, kun ei ole ihmistä jota pyytää elokuviin tai jonka kanssa lähteä viinilasilliselle. Tänä päivänä en voisikaan olla kiitollisempi siitä, että olen löytänyt lähelleni hyviä ihmisiä enkä koskaan ole tilanteessa, että jäisin tahtomattani yksin.
Ystävien löytäminen aikuisiällä ei ole välttämättä itsestäänselvyys. Todella paljon on ihmisiä, joiden kanssa ihmissuhde ei koskaan etene syvemmälle tasolle, jota ainakin itse ystävyyteen kaipaan. On myös niin kovin paljon epärehellisyyttä ja ihan vaan kaksinaamaisuutta. Itsehän luotan todella pitkälti omaan intuitioon ja siihen, mikä fiilis minulle tulee keskusteltuani ihmisten kanssa. Uskon, että sellainen tietynlainen varovaisuus onkin aikaansaanut sen, että olen löytänyt rinnalleni ne luotettavat ihmiset. Vaikka annan julkisesti blogissani aika paljon, olen huomattavasti arempi antamaan itsestäni kasvotusten. Jotta tuon teen, minun tulee kokea luottamusta toista ihmistä kohtaan. Joidenkin kanssa tuo luottamus syntyy samalla sekunnilla, kun tavataan, toisten kanssa pikkuhiljaa ja joidenkin kanssa ei koskaan.
Tärkeintä uuden ystävyyssuhteen luomiselle ja ylipäänsä ihmissuhteiden syntymiselle on se, että olemme avoimin mielin. Jos emme kaipaa elämäämme ketään, se vaan paistaa meistä läpi. Minähän olen tosiaan aina ollut vähän sellainen, etten haali ystäviä ympärilleni ja olen luontaisesti hieman luotaantyöntävä. Ylläpidän herkästi aika kovaa suojamuuria ja en harrasta ”turhaa” small talkia. En kuitenkaan tarkoita tuota ylimielisyytenä ja sellaisena etten haluaisi tutustua ihmisiin. On toki hetkiä etten haluakaan, mutta yleisesti ottaen olen koittanut opetella avoimempaa suhtautumista ventovieraisiin. Sellaista huolettomampaa positiivista asennetta, joka ei oleta oitis, että nyt tuo haluaa minusta jotain. Varsinkin miesten kanssa lienee tuo hankaluus, sillä pelkään aina, että nyt minua tulkitaan väärin ja joudun tahtomattani epämiellyttäviin tilanteisiin.
Teksti lähti ehkä nyt hieman rönsyilemään, mutta pääajatus tälle postaukselle oli juurikin mielen avoimuus. Se, kuinka ihania ihmisiä tulee elämäämme jos vaan päästämme heidät lähellemme. Se, että olen onnekkaassa tilanteessa ystävien suhteen, on tapahtunut varmaan osittain oman asenteen muutoksen seurauksena. Olen ehkä jollain tavalla vapautunut ja uskallan enemmän heittäytyä ihmisten kanssa? Konkreettisesti olen ainakin pistänyt merkille sen, että mitä enemmän me itse annamme ja mitä enemmän ihmissuhteeseen panostamme, sitä rikkaammin saamme myös takaisin.
Ihmiset elämässämme ovat suuri rikkaus. Vaikka sitä kuinka rakastaisi yksin oloa – harva haluaa olla yksinäinen. Se tunne on todella surullinen tunne. Siksi itse pyrin ajattelemaan tätä asiaa säännöllisin väliajoin ja oikeasti olemaan kiitollinen nykytilanteesta. En siltikään halua ajatella, että nyt minulla on tarpeeksi ihmisiä elämässäni, vaan tahdon avata omaa mieltäni vielä hieman lisää. En halua sulkea ympyrääni, vaan katsella laajemmalle. Sydämessäni on vielä tilaa ja olen varma, että on olemassa ihmisiä, joiden sydämessä on tilaa myös minulle.
Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin, ollaan kiitollisia ihmisistä ympärillämme! Ihanaa perjantaita.