Tag: fiiliksiä

Kateissa oleva treenimotivaatio

Kateissa oleva treenimotivaatio

Jo jonkun aikaa treenimotivaationi on ollut laskussa. En tiedä vaikuttaako siihen vaihtuva vuodenaika vai mikä, mutta jo hetken etenkin salitreeni on maistunut puulta – siis oikeasti niin kuivalta puulta. Olen tietoisesti keventänyt tuota treenimuotoa ja lisännyt juoksulenkkejä viikkoihini. Talvellahan juoksin ehkä kerran viikossa, välillä en sitäkään. Olen aloittanut myös joogan, jossa on tullut käytyä nyt kerran viikkoon. Siitä […]

Huono omatunto

Huono omatunto

Olen kokenut ajoittain huonoa omaatuntoa siitä etten ole kyennyt hetkiin jakamaan blogissani mitään kunnon inspiraatiota. En ole kirjoittanut yhtään motivaatiotekstiä tai hehkuttanut elämän positiivisia puolia. Muistivihossani jonne kirjaan postausaiheita, on ollut jo pitkään otsikko ”onnellisuuden avaimet”. Tuo postaus odottaa edelleen sitä oikeaa hetkeä. Hetkeä, jolloin koen olevani riittävän motivoitunut onnellisuudesta kirjoittamaan. Tällä hetkellä en oikein edes muista miltä […]

Naisilla on lupa vaatia kumppaniltaan

Naisilla on lupa vaatia kumppaniltaan

Silmiini osui tänään Helsingin Sanomien sivuilla mielipidekirjoitus, joka nosti karvat pystyyn. Kyse on tästä Markus Sormaalan tekstistä, jossa hän väittää kulttuurimme kasvattavan naisista nirsoja kumppanin etsinnän suhteen. Kiteytettynä – liian moni meistä etsii rinnalleen täydellistä prinssiä ja/tai usein hylkää kumppaninsa parisuhteessa, koska epärealistiset odotukset eivät täytykään. Haluamme olla prinsessoja ja sitä rataa… Miehet tietenkin suhtautuvat asiaan realistisemmin […]

Jouluaaton fiiliksiä

Jouluaaton fiiliksiä

Vaikka jouluaatto tuntuu joka vuosi tietyllä tapaa yhtä levolliselta ja rentouttavalta, ovat ajatukseni harhailleet tänään vuoden takaisessa. Muistan kuinka vaikea viime joulu oli. Olimme juuri päättäneet erota eksäni kanssa ja pyhät menivät luonnollisestikin eri osoitteissa. Muistan miettineeni kuinka ihmeessä selviän tästä joulusta ehjänä – mutta niinpä vaan selvisin. Selvisin myös siitä kaikesta muuttohässäkästä ja muista eroon liittyvistä käytännön […]

Käännä negatiivisuus huumoriksi

Käännä negatiivisuus huumoriksi

Jos rehellisiä ollaan, päivä ei ole alkanut mitä parhaalla tavalla. Ensinnäkin torkutin kelloa yhteentoista saakka – kyllä, heräsin tänään klo. 11.00. Sen jälkeen ajattelin lähteä hakemaan erääseen blogikamppikseen tarvittavia matskuja ja ikäväkseni niitä tarvittavia juttuja ei saanutkaan ihan lähikaupastani. Ei auttanut muu kuin suunnata Helsingin keskustaan ja vieläpä tosiaan suoraan sängystä heränneenä, tyhjällä vatsalla ja samaan […]

Miksi minä treenaan?

Miksi minä treenaan?

Salikortti vuodesta toiseen, kesät-talvet juoksulenkkejä, toisinaan pilatesta ja kotitreenejä, näin mitä urheilen. Mutta miksi? Yhtä hyvinhän voisin elää liikunnatonta elämää ja käyttää sen ajan muullakin tavalla? Kyllähän sitä puuhaa riittäisi! Tunti päivässä kuluisi ehdottomasti muullakin tavalla, ainakin omassa arjessani. Olen urheillut oikeastaan koko elämäni ja liikunta onkin ikäänkuin verissä. Minulle on enemmän kuin luontaista treenata ja laittaa kehoa rasitukseen. Olenkin […]

Perjantain positiiviset

Perjantain positiiviset

*Sisältää mainoslinkkejä. Oikein ihanaa perjantaita jokaiselle! Viikko on jälleen loppusuoralla ja viikonloppu edessä. Toivotaan, että lämpö hellii meitä vielä pitkään sillä onhan tämä nyt ihanaa saada vihdoin oikea kesä! Heräsin tänään pienessä väsymystokkurassa sillä viime yöt ovat olleet hyvin haastavia unen kannalta. Ainakin omassa kodissani vaivaa kuumuus ja tukala ilma. Vaikka päivisin pidän tietoisesti sädekaihtimia kiinni ja […]