Tag: hyvä olo

Hyvä olo ja mistä se lähtee

Hyvä olo ja mistä se lähtee

Itselleni oikeastaan kaiken olemisen perusta ja tavoite elämässä on tuntea olonsa hyväksi. Totta kai välillä ajanjaksoja jolloin tuota fiilistä koetellaan, mutta sellainen jatkuva pyrkimykseni on pitää yllä kokonaisvaltaista hyvää oloa. En ole varma onko hyvä olo aina edes yhteydessä mihinkään maksimaaliseen onnellisuuteen, vaan se voi olla ihan yksinkertaisista pienistäkin jutuista tulevaa kivaa tunnetta jota kokee. Rauhaa, seesteisyyttä, […]

5 x parempi aamu + resepti

5 x parempi aamu + resepti

Aamut ovat itselleni kultaakin kalliimpia. Vaikka en herääkään kukonlaulun aikaan nautiskelemaan kahviani, panostan silti aamuihin niin usein kuin mahdollista. Aamu, kun määrittelee ylipäänsä koko tulevan päivän fiiliksen. Jos päivä alkaa torkuttamisella ja väsykiukulla, ei lopputulos ole hyvä. Jos taas pystymme suunnittelemaan aamun fiksusti aikataulujemme mukaan, voi päivä alkaa aivan erilaisissa merkeissä. Pidän kiireettömyydestä ja siitä, että saan syödä […]

Motivaatiota maanantaihin

Motivaatiota maanantaihin

Maanantait ovat jo kohta vuoden verran olleet itselleni ihan mukavia päiviä. Kun jätin toimistotyöt todella oivalsin, että tällaiset viikon aloitukset ovat minua varten. Ei se kello kahdeksan silmät ristissä toimistolla oleminen, vaan lempeä herääminen uuteen viikkoon. Tykkään nauttia aamukahvini rauhassa, tehdä ravinteikkaan aamiaisen, kirjoitella, valokuvata, suunnitella alkavaa viikkoa ja käydä treenailemassa.  Maanantai-inho on muuttunutkin maanantai-rakkaudeksi. Tänään heräsin uuteen aamuun […]

Hyvän aamun resepti

Hyvän aamun resepti

Kuten olen sen monta kertaa täälläkin todennut – rakastan aamiaista. Aamupala käynnistää päivän ja tekee siitä parhaimmillaan erityisen hyvän. Jos joudut lähtemään liikenteeseen pelkän kahvin voimin tai kiireessä hotkaistun leivän turvin – ei päivä varmastikaan ala yhtä hyvällä moodilla. Täyttävä ja monipuolinen aamiainen luo pohjan alkavalle vuorokaudelle! Minulle aamut ovat ylipäänsä kovin ratkaisevia päivän fiiliksen kannalta. […]

Rentoutumista

Rentoutumista

*Kaupallinen yhteistyö: Happy Joe Perjantai-illat merkitsevät lähestulkoon poikkeuksetta itselleni rentoutumista. Vaikka nykyään teenkin epäsäännöllistä työtä, asennoidun silti viikonloppuihin samalla tavoin kuin tekisin maanantaista perjantaihin duunia. Viikonlopuissa on särmää, tässä perjantaissa on särmää. Hymyileviä ja nauravia ihmisiä, tyyppejä hamstraamassa ruokakassit täyteen herkkuja, ravintolat- ja terassit tupaten täynnä, ihmisvilinää, shoppailijoita ja ennenkaikkea huojentuneen oloisia ihmisiä siellä täällä. Perjantai. Nuorempana itselleni oli tärkeää […]

Terveysherkkuja juhannuksen jälkeen

Terveysherkkuja juhannuksen jälkeen

Monen juhannus on mennyt roskaruoan, alkoholin ja herkkujen parissa joten nyt on aika keventää. No ehkä tänään voi vielä makkaran grillailla mutta huomenna viimeistään suosittelen arkirytmiin palaamista. 🙂 Olen varioinut varmaan kymmenen erilaista kaurakeksireseptiä blogiini, koska rakastan kauraa. Pidän kovasti sen pehemästä mausta ja nimenomaan herkuissa se toimii mielestäni paremmin kuin hyvin. Tykkään myös kekseistä, varsinkin jenkkityylisistä paksuista […]

Miten koukuttua juoksemiseen?

Miten koukuttua juoksemiseen?

Olen jutellut aika monenkin ihmisen kanssa aiheesta ja useammalle juokseminen on jollain tapaa vastenmielistä. Toki on sitten se tietty prosentti (johon itsekin kuulun) jolle juokseminen taas on elämäntapa, koukuttava väylä purkaa paineita, olla omissa ajatuksissa ja metsästää endorfiineja. Osa myös haastaa itseään juoksemisen saralla ja vetää kesäisin maratoneja tai puolikkaita. Itsellänihän on urheilutausta juoksemisen suhteen, joka osittain helpottaa tätä […]

Mistä lisää arjen suorituskykyä?

Mistä lisää arjen suorituskykyä?

Nyky-yhteiskuntaa sanotaan tänä päivänä suoristuskeskeiseksi. Pitää suorittaa mahdollisimman paljon jokaisella elämän osa-alueella. Kova kunto on ihailtavaa. Kova työmoraali ja menestys siinä on ihailtavaa. Mitä puhtaammin syöt ja mitä paremmalta näytät, sitä enemmän sinua ihaillaan. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset tekevät asioita sata lasissa mutta kehoitan silti oman kehon kuuntelemiseen. Meillä on vaan yksi kroppa, jota […]

Suklaakastike sunnuntaihin (M, GL)

Suklaakastike sunnuntaihin (M, GL)

Omiin viikonloppuihini kuuluu lähes poikkeuksetta jonkunlainen herkuttelu, oli se sitten hieman terveellisemmillä versioilla tai ihan vallan muulla. Tiettyä herkkupäivää en myöskään ole nimennyt, sillä se nyt on milloin mikäkin ja toisinaan useampana päivänä viikossa. Terveellisissä herkuissa itseäni viehättää reseptien kokeileminen ja uusien makujen löytäminen. On myös ihanaa löytää makuja, jotka ovat hyvistä raaka-aineista luotuja ja joiden jälkeen […]