Tag: pohdinta

Kuinka olen avannut tunnelukkojani?

Kuinka olen avannut tunnelukkojani?

Olen kirjoittanut blogissani muutamaankin otteeseen tunnelukoistani – niistä vahvimmista sekä vahvoista. Vahvimpia ja niitä hallitsevimpia lukkojani ovat siis emotionaalinen estyneisyys sekä kaltoin kohtelu. Nuo kyseiset lukot ovat hallinneet elämääni pitkään ja ison osan aikaa jopa tiedostamattani. Oikeastaan vasta kesällä 2016 aloin tutustumaan hieman enemmän tunnelukkoihin ja sen jälkeen olen aiheesta paljon lukenutkin. Tunne lukkosi ja […]

VUOSI LISÄÄ

VUOSI LISÄÄ

Tänään on syntymäpäiväni ja täytän 31-vuotta. Jotenkin hassua, sillä aivan vastahan niitä kolmekymppisiäni juhlittiin. Nykyään aika lentää kuin siivillä vaikka silloin parikymppisenä ajattelin, että tässähän on ikuisuus elettävänä. Toisaalta kun mietin ajanjaksoa kahdestakymmenestä kolmeenkymmeneen, on se tajuttoman pitkä. Yhtä pitkä ajanjakso minulla on siis vielä neljäänkymmeneen, mikä tuntuu kyllä aika maagiselta iältä. Tänään on kuitenkin kiva […]

Hyvä ystävä ei tuomitse

Hyvä ystävä ei tuomitse

Ystävyys on ollut jälleen viime aikoina mielen päällä. Olen kirjoittanut aiheesta muutamaankin otteeseen blogissani – tosin joka kerta hieman eri näkökulmista. Viimeisin tekstini oli ”Kun ystävyys viilenee”, eli teksti etääntymisen tunteesta ja siitä, kun ystävyys pikkuhiljaa vaan muuttaa muotoaan. Tänään haluan tarkastella ystävyyden tärkeimpiä ominaisuuksia – niitä seikkoja joita itse olen oivaltanut ystävyyssuhteessa eniten arvostavani. Minullakin […]

Rehellisiä kuulumisia

Rehellisiä kuulumisia

En olekaan hetkeen kirjoitellut kuulumisiani – niitä aivan tuiki tavallisia höpinöitä. Blogini on ehkä tyyliltäänkin yhteen aiheeseen kerralla pureutuva, jonka vuoksi tällainen vähän sinne tänne rönsyilevä teksti on minulle jokseenkin vierasta. Tätäkin voisin tietenkin harjoitella, sillä itse ainakin tykkään lueskella muiden blogeista kuulumisia, eikä tekstin tarvitse olla aina niin fiksua ja filmaattista yhteen aihepiiriin keskittyvää. Elämässäni […]

Henkilökohtaisista peloista

Henkilökohtaisista peloista

Avasin eilen Instagramin storiesin puolella hieman pelkojani. Lähinnä siis sitä kuinka jännitän esiintyä ja se tietoisuus siitä, että niin moni ihminen näkee minut live-kuvassa ahdistaa. En jännitä julkaista itsestäni tuhansia kuvia someen saatikka kameralle poseeraamista mutta esiintymistä videokameralle jännitän, olen aina jännittänyt. Samalla tapaa olen aina pelännyt ihmisjoukkiolle esiintymistä. Jo se että pitää kertoa ”itsestään jotain” […]

Miksi rakastan matkustaa?

Miksi rakastan matkustaa?

Joku teistä toivoi taannoin kommenttiboksissa postausta siitä, mitä matkustaminen minulle merkitsee. Kaipaanko enemmän lepoa vai elämyksiä ja miten matkustaminen vaikuttaa henkiseen hyvinvointiini? Mikä olisikaan siis parempi ajankohta kirjoittaa matkustamisesta kun juuri eilen varattiin lennot muutaman ystävän kanssa heinäkuiseen Portugaliin, kesäkuussa olen lähdössä minilomalle Italian Desenzano del Gardaan ja heinäkuussa vielä viikonloppureissulle Kööpenhaminaan. Ihania matkoja on siis […]