Tag: yleinen

Ihana avokado

Ihana avokado

Olen ollut koukussa avokadoon jo pitkään. Käytän sitä lähes päivittäin leivänpäällisenä, smoothieissa ja salaateissa sekä viime aikoina opettelemallani uudella tavalla, eli puhtaaltaan hieman maustettuna. Ripautan nimittäin avokadon päälle hitusen Herbamarea ja/tai pippuriseosta, sekä limetin mehua. Ihan mielettömän hyvää! Avokadohan on ihan loisto tuote myös leivonnassa ja terveellisissä herkuissa. Se tuo herkkuihin nimenomaan pehmeää koostumusta, sekä pehmentää vahvempia makuja kuten […]

Hyvät ja huonot puoleni

Hyvät ja huonot puoleni

Harrastan nykyään suhteellisen paljon itsetutkiskelua verrattuna aikaisempaan ja tämän tutkiskelun kautta koenkin löytäneeni huomattavasti paremman fiiliksen itseni kanssa. Sen balanssin, josta olen useampaankin otteeseen maininnut. Olen kyllä aina ollut analysoija ja pohtija, mutta aikaisemmin pohdin oikeastaan kaikkea muuta kuin minuutta. Tavallaan jopa pakoilin omia syviä ajatuksiani ja itseeni sukeltamista. Asioiden rehellinen kohtaaminen tuntui monessakin suhteessa hankalalta. Nykyään koen, että […]

Käyttökokemuksia NYX-huuliväreistä

Käyttökokemuksia NYX-huuliväreistä

Kuten tiedätte, olen aikamoinen huulipunien hamstraaja. Rakastan punia, joista vielä eritoten mattaisia nudeja. MAC on ollut jo pitkään ehdoton suosikkini niin hinnan, kuin laatunsa puolesta mutta vihdoin sain kokeiltua jotain uutta. Tiedättekö, jos kerran löytää jonkun hyvän ei sitä hevillä viitsi lähteä kurkkimaan vieraisiin pöytiin… Nyt kävi kuitenkin toisin, otin riskin ja tilasin NYX Cosmeticsin muutaman mattaisen huulivärin […]

Rehellisyys kannattaa aina

Rehellisyys kannattaa aina

Pakko vielä sanoa viime päivien kommenteista suur kiitos teille. Mieletöntä palautetta jaoitte jälleen kerran ja olenkin siitä todella kiitollinen. Tavallaan tällaisten postausten jälkeen tulee aina sellainen fiilis, että onneksi kerroin. Onneksi olin rehellinen ja jaoin heikkouksiani teidän kanssanne. Ylipäänsä rehellisyydessä ei voi koskaan mennä mönkään. Se on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista elämässä ja sen avulla voi […]

Priimaa väriä purkista

Priimaa väriä purkista

Jännä juttu kuinka näinä aurinkoisina kevätpäivinä, kun lämpö on kivunnut sinne parinkymmenen asteen puolelle, alkaa yhä enenevissä määrin kaipaamaan tervettä hehkua ja väriä iholleen. Omalla kohdallani tähän värin saantiin tässä vaiheessa vuotta se paras ja helpoin tapa on ehdottomasti itseruskettavat. Helppoa, nopeaa, turvallista ja yksinkertaista. Kun käyttää oikeanlaisia rusketustuotteita, ei kukaan tunnista oletko käynyt etelässä vai saanut värin […]

Kun hyvinvointibloggaaja ei olekaan täydellinen

Kun hyvinvointibloggaaja ei olekaan täydellinen

Eilinen tekstini sain aikaan kolmenlaisia kommentteja. Neutraaleja, syyllistäviä ja kiitollisia. Osa kiitti minua siitä, että kerroin rohkeasti asiasta joka ei ehkä ole se ensimmäisenä minusta oletettava seikka. Toiset sättivät, kuten osasin arvatakin ja ihmeteltiin sitä kuinka hyvinvoinnista bloggaavana ihmisenä saatan toimia näin. Yksi osa ei kommentoinut kertomaani, vaan avasi oman stoorinsa. Jokaista kommenttia arvostan, oli se sitten […]

Miksi valitsen raakasuklaan?

Miksi valitsen raakasuklaan?

Olen jo hyvin pitkään suosinut suklaahimotuksiini raakasuklaata. Markkinat kasvavat kokoajan ja valikoimat laajenevat. Enää ei tarvitse tyytyä siihen yhteen perinteiseen, vaan kokoajan ilmaantuu uusia makuja joita on höystetty milloin milläkin. Uusimpana himotuksena Leaderin marjoilla tuunattu raw choco. On muuten aivan mielettömän hyvää! Tavallisestihan nuo raakasuklaat ovat hieman paksumpia mutta tämä kyseinen choco on ohutta levyä, johon on […]