Uusi itseruskettava suosikki: Bondi Sands

Mainitsin tuossa taannoin käyttäväni itseruskettavia ympäri vuoden, koronasta viis. Vaikka nykyään aikaa tulee vietettyä paljon kotona, tykkään silti olla jatkuvasti edes kevyesti päivettynyt. Näin on ollut aikana ennen kotoilua ja niin on nytkin. Itselle itseruskettavan käyttö on kuin hiusten peseminen – se on rutiini, jolla pidän itsestä huolta ja jolla teen omasta olosta paremman. Käytän vartalon itseruskettavia kahdesta kolmeen kertaan viikossa. Eniten pidän vaahdoista, sillä ne kuivuvat nopeasti, eikä iho jää tahmeaksi. Vaatteet voi pukea vaikka saman tien päälle, eikä itseruskettavan olemassaoloa edes huomaa.

Suosikkejani vartalon itseruskettavista ovat blogissani usein mainitut Australian Glow ja Vita Liberata. Tähän rinnalle on kiilannut viime kuukausina vallan uusi suosikki, nimittäin Bondi Sands*. Brändi on nimensä mukaisesti lähtöisin Australiasta ja vaahto antaa iholle yhtä kauniin päivetyksen kuin Bondi Beachilla makoilu. 😁 Suosikkejani tuotteista ovat erityisesti Self Tanning Foam 1 Hour Express* ja Self Tannin Foam* sävyssä dark, jotka sain muutama kuukausi sitten blogin kautta testattavaksi.

1 Hour Express* antaa iholle heti tumman sävyn ja syvenee jopa tunnissa, jonka jälkeen voi halutessaan käydä suihkussa. Mikäli värin haluaa antaa syventyä, kannattaa tuote jättää iholle kuuden tunnin ajaksi, jonka jälkeen vasta käydä suihkussa. Jos taas haluat olla erittäin, erittäin ruskea, kannattaa levittää toinen kerros vaahtoa siinä kohtaa, kun ensimmäinen kerros on vaikuttanut 30 minuuttia. Tämän käsittelyn olen toistanut pari kertaa, kun olen halunnut iholle syvemmän brunan. Vaahto tuoksuu hyvältä (kookokselta), levittyy helposti, eikä jätä laikkuja. Esimerkiksi tämän postauksen kuvissa olen levittänyt vaahdon iholle suihkun jälkeen ja antanut sen vaikuttaa pari tuntia (kuvissa sitä ei ole vielä huuhdeltu pois). Olen selvästi ruskea, mutta tuosta väri vielä syveni iltaa kohti. Tätä vaahtoa tykkään käyttää erityisesti silloin, kun haluan nopeita tuloksia ja olla heti ruskea. Aivan ykköstuote käytettäväksi ennen tärkeitä juhlia, joita toivon mukaan on taas kesällä tulossa!

Self Tannin Foam*, eli se ns. perinteinen itseruskettava vaahto on puolestaan niitä kertoja varten, kun ei ole kiire mihinkään ja aineen voi jättää huoletta vaikuttamaan. Tosin tämän tuotteen kanssa pätee sama systeemi kuin expressin, eli sen voi pestä tunnin tai kuuden tunnin jälkeen ja halutessaan kerrostaa. Lopputulos vaahdon kanssa ei ole yhtä tumma ja syvä, eli sen olen kokenut eroksi näiden kahden välillä. Itsehän olen usein jättänyt tämän vaahdon iholle jopa yöksi, eli ylittänyt tuon kuuden tunnin vaikutusajan, mutta silti lopputulos on ollut kaunis. Ehkä ainut miinus siitä, että tumma värisävy tuppaa tarttumaan yöllä lakanoihin, jonka vuoksi miellyttävintä tätä on käyttää aamulla tai päivällä ja huuhdella sitten myöhemmin suihkussa pois.

Itse olen nykyään koukussa näihin heti päivettäviin vaahtoihin niiden helppouden vuoksi. Ja etenkin nykyään, kun kotoa tulee tehtyä niin paljon töitä, ei ole ollenkaan ongelmallista pyöriä täällä itseruskettavat iholla ja huuhdella kroppa vedellä vaikutusajan jälkeen. Omalla iholla rusketus pysyy useamman päivän ajan ja tämän vuoksi olen toistanut toimenpiteen pari kertaa viikossa. Halutessaan tuotteita voi käyttää vaikka päivittäin ja vinkkinä, vaahtoa voi levittää myös kasvoille, jota en tosin itse ole kokeillut. Tuotteet sisältävät aloe veraa, joka kosteuttaa ihoa ja saa rusketuksen kestämään pidempään.

Vielä tähän loppuun muutama täsmävinkki itseruskettavien ”konkarilta” käyttöä varten:

  • Kuori iho säännöllisesti, jolloin itseruskettava levittyy tasaisemmin
  • Levitä itseruskettava aina puhtaalle iholle suihkun jälkeen. Näin siksi, että lopputulos olisi tasainen + iho on suihkun jälkeen pehmeä ja tämän vuoksi myös levitys helpompaa.
  • Levitä vaahto aina kintaalla!
  • Muista kaula, kyynärpäät ja selkä. Kasvoille suosittelen niille suunnattuja tuotteita ainakin silloin, jos olet +30.
  • Jos haluat säästellä itseruskettavaa, käytä sitä talvisin vain yläkroppaan tai vaihtoehtoisesti alakroppaan esim. Doven asteittain päivettävää voidetta ja yläkroppaan laadukasta ja kalliimpaa tuotetta.
  • Käytä mustia lakanoita silloin, kun olet käyttämässä itseruskettavaa
  • Käytä päivittäin kosteusvoidetta, jotta iho pysyy sileänä ja pehmeänä
  • Käytä itseruskettava vuoden sisällä. Tätä samaa sääntöä noudatan oikeastaan kaiken kosmetiikan kanssa.
  • Hamstraa silloin, kun on tarjouksia! Itseruskettavaa tarvitsee kuitenkin jatkuvasti, joten sen suhteen more is more. Esim. Bangerheadilla on nyt paljon tuotteita -25 % alennuksella ja Bondi Sandsin* valikoimaa myös alessa.
  • Jos testaat uuden brändin tuotetta, valitse mieluiten aina hieman vaaleampi sävy kuin liian tumma. Suosittelen lähtemään liikkeelle mediumista, jos ihosi on todella vaalea. Jos taas olet tummahipiäisempi, sävyt dark ja ultra/super dark ovat varmasti sopivat. Itse pidän eniten darkista, koska se on omalle iholle luonnollisin. Super darkista tulee herkästi liian tumma etenkin talvella.

Onko Bondi Sands teille tuttu brändi? ☺️💖

PS. Ihanaa viikonloppua!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *