Vaikutamme omaan sattumaan

Olen aina uskonut tavalla tai toisella tarkoitukseen ja siihen, ettei mikään tässä elämässä tapahdu ilman merkitystä. Paljon on ennalta määrätty jossain universumissa ja toisaalta moneen voimme täällä myös itse valinnoillamme vaikuttaa. Sattumat ovatkin mielestäni aivan hölynpölyä ja on kyse ennemminkin siitä, miten vaikutamme oman elämän sattumiin. Kaikki mitä olemme, heijastelee meistä ulospäin ja hyvin pitkälti toimintaamme ohjaa kokemamme – halusi sitä tai ei. Ellei ihminen opettele tiedostamaan valintojaan ja sitä, mikä kaikki niihin valintoihin vaikuttaa, loppupeleissä täällä toistetaan niitä samoja kaavoja, jotka ovat ensimmäisen kymmenen elinvuoden aikana opittuja. Haemme automaattisesti myös tuttuja ja turvallisia asioita elämään, jotka ovat nimenomaan sieltä lapsuudesta mallinnettuja. Usein turvallinen ei myöskään ole aidosti turvallinen, vaan se voi olla kaikkea muuta kuin meille hyvästä.

 

Olen elämässäni ollut usein sen kysymyksen äärellä, miksi tämä sama asia tapahtui minulle jälleen – varmaan kymmenennen kerran. Olen hakannut päätä seinään monta monituista kertaa ja syyttänyt universumia siitä, miksi kaikki pitää käydä aina vaikeimman kautta? Totuus on kuitenkin se, ettei tilanteisiin ajautuminen ole ajautumista, vaan se on omien valintojen summa. En siis usko sattumanvaraisuuteen vaan siihen, miten jokaisella virhearvioinnilla on opettava tarkoituksensa ja mikäli en suostu ottamaan opikseni, löydän itseni saman asian ääreltä kerta toisensa jälkeen – niin kauan kunnes tiedostan, ymmärrän, käsittelen ja otan opikseni. Tämä saattaa periaatteessa kuulostaa aika julmaltakin, mutta uskon siihen, ettei mikään elämässä muutu, ellei itse kanna vastuuta. Liian usein syyttelemme muita asioista vaikka todellisuudessa meidän tulisi katsoa peiliin. Ja siis myönnetään – minä pakoilen välillä vastuuta. Niissä tilanteissa kun tunnen intuition puhuvan ja koen tarvetta toimia, en aina siltikään toimi. Saatan venyttää asioita liian pitkään ja suorastaan lamaantua, vaikka tiedostan kuinka nyt tulisi toimia. Näitä reaktioitani puolestaan ohjaa alitajunta, aikaisemmat kokemukseni ja pelot. Monissa elämän valinnoissa onkin kyse siitä, miten pelkää aivan liikaa tehdä sen valinnan, jonka tietää oikeaksi.

Toki kaikkeen vaikuttaa aina oma luonne ja persoona, sillä sen perusteella valikoituvat ihmiset elämään ja ympärillemme. En usko myöskään ihmissuhteissa mihinkään sattumanvaraisuuteen tai ajautumiseen, vaan ennemminkin kemioiden kohtaamiseen ja siihen, miten ihmiset vetävät toisiaan puoleensa itsensä kautta. Ihmiset valitsevat toisiaan elämäänsä, eli tässäkin on jälleen kyse valinnoista ja niiden tekemisestä. Minullahan on pääasiallisesti hyvin ”tapahtumarikas” ystäväpiiri ja usein nauretaan (vaikka ennemmin melkeinpä itkettää) ironisesti jatkuville ihmissuhde skenaarioille, joita elämässämme tuntuu olevan välillä vähän liikaakin. Samaan aikaan analysoimme paljon ja pohdimme asioiden syy-seuraussuhteita. Olen miettinyt tätäkin itseni kautta, sillä olen myös altis skenaarioille, enkä meinaa osata luontaisesti ”levätä” ihmissuhteissa, ellei oloni ole 100 % turvallinen. Toki tiedostan syyni sille, miksi tällainen olen, mutta selkeästi valitsen elämääni ihmisiä, joissa on samankaltaisuutta tai vähintään suurta ymmärrystä sitä kohtaan, millainen olen – tai oikeastaan millaisia traumoja minulla on. Ystävät ovatkin usein aika hyviä peilejä ja heidän kauttaan voimme nähdä jotain itsestämme.

sattumasattumasattuma

Olen usein ollut myös tilanteessa, jossa kyseenalaistan asioita ja ihmettelen, miksi tämä(kään) asia ei aukene eteeni vaikka kuinka sitä kohden pyrin? Noissa tilanteissa ei ole kyse mielestäni siitä, etteikö asioita olisi minua varten, vaan siitä, etten näe sitä mitä minun tulisi nähdä jotta asia minulle aukenisi. Hyvin moni asia on kiinni siitä omasta näkökentästä ja ajatusmaailmasta, joka on valitettavan usein rajoittunut. Jos emme sisimmässä usko löytävämme jotain, emme myöskään sitä löydä. Ja usein siinä kohtaa kun lakkaamme etsimästä, löydämme. Näistä syistä johtuen olen paljon puhunut siitä omaan elämään fokusoitumisesta ja nimenomaan omaan onnellisuuteen keskittymisestä ilman ulkoisia tekijöitä. Toki usko hyvään on välillä koetuksella ja viime aikoina olen itsekin ollut lamaantunut. Kuitenkin se perus ajatus siitä, miten paljon elämässä on omalla vastuulla, on tärkeää sisäistää. Ja aina kannattaa ensisijaisesti keskittyä itsensä kehittämiseen sen sijaan, että pyrkii muuttamaan muita haluamaansa suuntaan. Jos jotain ihmistä tai hänen käytöstään ei ymmärrä, kannattaa pyrkiä laajentamaan omaa maailmankuvaa niin pitkälle, että oppii ymmärtämään. Tietenkään tämä ei tarkoita huonon käytöksen hyväksyntää, mutta kaikelle on aina syynsä – myös sille huonolle käytökselle.

En siis usko sattumaan, mutta uskon tarkoituksellisuuteen ja siihen, miten eteemme aukenee päivittäin mahdollisuuksia, joista valita ja valintoja teemme pitkälti itsemme kautta. Toki välillä valintojamme ohjaa myös muiden tarpeet ja toiveet, mutta pääasiallisesti vaikutamme oman elämän sattumiin ja siten myös sen kulkuun. Jokaisella valinnalla on myös merkityksensä, niin hyvillä kuin huonoillakin. Eli liian ankara ei itseään kohtaan kannata olla, sillä jos emme koskaan tekisi vääriä valintoja, emme myöskään oppisi.

Uskotteko te sattumaan Tai millaisia ajatuksia aihe teissä herättää?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *