Viikon kuulumiset ja ajatusvirtaa
Oikein ihanaa sunnuntaita! Täällä juodaan edelleen ”aamukahvia”, jonka lomassa ajattelin kirjoitella teille hieman kuulumisia ja koota yhteen kuluneen viikon ajatuksia – joita on muuten jälleen kertynyt. Viikko on kokonaisuudessaan ollut monipuolinen, mutta samaan aikaan olen ollut kovin väsynyt. Veikkaan tämän väsymyksen johtuvan jostain syksyyn liittyvästä tai ehkä siitä, kun flunssakausi jyllää ja meinaa sitten kai iskeä minuunkin? Itsehän en ole toistaiseksi sairastunut ja tyypillisesti nämä kausiflunssat nykyään vältän, mutta koputetaan silti puuta. Lisäsin tänään sinkin määrää tuplaan ja kaivoin Hankintatukun valkosipulitabletit esiin. Noiden nimeen olen muuten vannonut jo iät ja ajat, yksi loistava tapa taistella flunssaa vastaan ilman haisevaa henkeä!
Aihe, joka on etenkin tällä viikolla puhuttanut ystävien kesken, on ollut yleinen jaksaminen ja työnteko. Olen huomannut, etten ole ainut, joka miettii näitä asioita ja kamppailee jatkuvasti jonkinlaisen tasapainon kanssa – lieneekö meidän kolmekymppisten yleinen ongelma? Mietin tuossa aamulla aihetta hieman syvemmin ja sitä, miksi juuri nyt kamppailen niin paljon sen kanssa, miten paljon tehdä töitä, koska olenhan tehnyt jo vuosikaudet montaa työtä samaan aikaan ja kirjaimellisesti aamusta iltaan ilman työaikoja? Veikkaan kohdallani olevan nyt kyse jonkinlaisesta käännekohdasta ja siitä, että haen paikkaani. Olen havahtunut siihen, etteivät työt lopu, vaikka tekisin kuinka paljon. Olen ollut työelämässä yli kymmenen vuotta, joten jollain tapaa se ”uutuuden viehätys” on ehkä kadonnut ja elämässä on alkanut arvottamaan muita asioita korkeammalle. Näistä asioista esimerkkeinä oma hyvinvointi, onnellisuus, vapaa-aika ja ihmissuhteet. Tämä ei nyt sitten tietenkään tarkoita, ettenkö haluaisi töitä tehdä ja etteikö työni olisi mieluisaa, mutta jollain tapaa olen ehkä alkanut miettimään elämässä enemmän noita työn ulkopuolisia elementtejä. Tiedättekö, kun elät jotain vaihetta elämässä, jossa fokus on isosti siinä yhdessä jutussa ja sitten tuleekin kohta, jossa tuo asia ei enää olekaan se ”tärkein”? Eli prioriteetit muuttuvat ja varmasti ihan puhtaasti siitä syystä, että minä olen muuttunut. Olen myös jollain tavalla havahtunut siihen, kuinka elän tällä hetkellä yhtä elämäni parhaista ajanjaksoista, joten haluan ehtiä nauttimaan siitä. Olisi kamalaa havahtua nelikymppisenä siihen, kuinka kymmenen vuotta on mennyt ikään kuin sivusuun ainoastaan puurtaen töiden parissa!
Toinen työntekoon ehkä hieman liitännäinen asia, jota olen viikonloppuna miettinyt, on tulevaisuus ja se, miten pitkälle tulevaa kannattaa suunnitella? Perjantain Vain Elämää jaksossa Tähkä vastasi kysyttäessä aika hyvin, kun sanoi ettei viitsi suunnitella elämää liian pitkälle, sillä se harvoin menee kuten suunnittelee. Olen usein kokenut tämän asian suhteen jonkinlaista poikkeavuutta, sillä olen aina ollut kaikkea muuta kuin suunnitelmallinen. Toki olen pyrkinyt lisäämään suunnitelmallisuutta esimerkiksi arkeen ja treeneihin, mutta en ole koskaan tehnyt painavaa viisivuotissuunnitelmaa, sillä liiallinen suunnitelmallisuus ahdistaa minua. Tietysti mietin jatkuvasti asioita, joita haluan elämässä kokea, mutta tavallaan mietin useampien noistakin kohdalla, miten voisin toteuttaa ne lähitulevaisuudessa, mikäli niin tahdon. En ole enää vuosiin ollut ihminen, joka elää jotain tulevaa varten, vaan haluan tehdä asioita nyt, enkä vasta huomenna. Haluan ikään kuin pyrkiä mahdollistamaan asioita itselleni tässä hetkessä, versus sitten sinne viiden vuoden päähän, josta emme oikeasti voi tietää. En tiedä onko syynä tähän kaikkeen pelko siitä, ettei elämä menisikään kuten suunnittelin ja sitten pettyisin, vai ihan puhtaasti halu tehdä valintoja sen mukaan mihin elämä vie? Itsehän tosiaan teen tarvittaessa aika nopeita päätöksiä ja olen huomannut, kuinka tyytymättömyys johonkin asiaan ajaa minua aikamoisella vauhdilla kohti jotain uutta. Kun ennen saatoin olla vuosia jossain puolittain tyydyttävässä, nykyään uskallan rohkeammin lähteä, jos ei enää hyvältä tunnu.
Teksti lähti jälleen hieman laukalle syvempiin aiheisiin, mutta tämä rauhallinen viikonloppu on jälleen ajanut kaikenlaisten ajatusten äärelle. Jos kuitenkin takaisin arkisiin asioihin, niin kävin perjantaina laittamassa kolmen kuukauden tauon jälkeen pitkäaikaisella yhteistyökumppanillani Beauty Anniinalla* volyymiripset takaisin, ja voitteko kuvitella, miten iloinen niistä olen! Ehkä turhamaista, mutta pidennykset tuovat niin paljon helpotusta arkeen ja nopeuttavat meikkaamista. Kirjoitin elokuussa siitä, miten haastavat omat ripseni ovat ja tosiaan tuo rutiini föönin ja taivuttimien kanssa alkoi jossain kohtaa hieman rassaamaan hermoja… Vaikka pidän myös luonnollisesta lookista ilman pidennyksiä, kyllä helppous ja nopeus silti voittaa sen silmien hieromisen ja iho-öljyillä lotraamisen! Laitettiin ripsiini sekaisin 9-11 mm pituuksia ja lopputulos on kaunis – mitäpä muutakaan, kun on luottotekijästäni Anniinasta kyse! Pidän hänen kädenjäljestä ja Anniina tuntee makuni ripsien suhteen, joten lopputulokseen olin tälläkin kertaa tyytyväinen. On muuten mennyt muutama päivä jälleen totutella uuteen peilikuvaan, joka muuten on mielestäni nyt pirteämpi kuin hetkiin!
Nyt on myöhäiset aamukahvit juotu ja on aika suunnata taaksetaivutusten ja sydämen alueen avaamisen joogatunnille. Katsotaan, millaisia fiiliksiä tuo parin tunnin sessio kehossa ja mielessä herättää!
Ihanaa sunnuntaita juuri sinulle.<3
*Ripsienpidennykset saatu yhteistyössä