YKSINKERTAISTA KODINHUOLTOA – SIIVOUSKAAPPI

Mulla ei oo tällä hetkellä enää normaalia imuria. Sen sijaan käytän langatonta varsi-imuria, joka tönöttää keittiössä, jossa se parhaiten palvelee tarkoitustaan: jatkuvien ruokamurujen poistamista. Sen lisäksi luutuan lattian säännöllisesti. Tähän tarkoitukseen löytyy moppi ja mikrokuituliina. Tasojen pyyhintään käytän itsetehtyjä ja virkattuja kestoluutuja. Vettä varten en omista kuitenkaan ämpäriä, kaksiossa ilman sitä pärjää varsin hyvin.

Siivousaineena käytän valmiina kaupasta ostettavaa siivoussaippuaa. Se soveltuu yleispuhdistusaineeksi kaikille pinnoille vessasta keittiöön, peileistä tasoihin. Ennen tein etikan ja veden sekoitusta, mutta pidän siitä, että tää siivoussaippua on hiukan tehokkaampaa. Pesen sillä muuten nykyään myös astiani. Sitä voi raastaa veden sekaan suihkepulloon tai käyttää sellaisenaan, jos tarvitsee enempi tehoa.

Siivoussaippuan lisäksi käytän sitruunahappoa, joka on parempi puhdistamaan kahvin- ja teenkeittimet sekä silloin tällöin myös pyykinpesukoneen – sekä tietysti ihan pyykinpesuainetta mutta myös valkaisevaa tahranpoistoainetta. Vanishia tulee käytettyä, sillä taloudestamme löytyy useampi pari valkoisia kenkiä. Kokeilin kerran pestä ruokasoodalla, mutta ainakaan omalla kohdallani en saanut sitä toimimaan. Viimeisimpänä  on vielä jäänyt sanomatta wc hajuste.

Pidän siivouskaapissa yhdellä hyllyllä lääkkeet, toisella ostoskassit sekä kolmannella täyttötavaroita. Tykkään käyttää vanhan ensin loppuun, enkä laita uutta odottelemaan hollille, vaan sen sijaan tänne kaappiin. Näin tavaramäärä pysyy kaikkialla lähes vakiona.

Jäikö jotain kaapista mainitsematta? No nukkarulla (todella tarpeellinen lähinnä mustia vaatteita käyttäessä), pyöränpumppu sekä hankausharja vessan kaakeleille.

Viimeksi:

MIKSI EMME RIITÄ?

Lue myös:

YKSINKERTAISTA KODINHOITOA SIIVOUSSAIPPUALLA

VOIKO KOTI NÄYTTÄÄ ARJESSA SISUSTUSLEHDELTÄ?

12 SYYTÄ VAATTEILLE, JOTKA JÄTÄT KÄYTTÄMÄTTÄ – JA KEINOT IRTIPÄÄSTÄMISEEN

Koti Oma elämä

MIKSI EMME RIITÄ?

Mä luulen, ettemme riitä, sillä olemme menettäneet muut tavat riittää. Muita tapoja riittää on esimerkiksi kuulua yhteisöön, toteuttaa tarkoitusta, että on identiteetti, joka ei tule brändiltä. Koska olemme menettäneet ne, haluamme kuulua ja tyydyttyä ostamalla lisää tavaraa, muokata itsemme osaksi jotakin yhteisöä, johon emme kuitenkaan koskaan voi täydellä sydämellä kuulua, koska kyse on jostakin absurdista koko maailman mittakaavan ryhmästä, joka muuttuu jatkuvasti, jolta ei koskaan saa mitään takaisin. Yhteiskunta on liian iso boksi kuulua, eikä se anna halausta.

Kun täytämme tuota mallia – työelämää, rahaa, tavaroita, ulkokuorta, unohdamme ne elämän pienet merkittävät asiat, joka päiväiset asiat. Läheiset ihmissuhteet, sen että toiselle sanotaan ääneen hänen olevan tärkeä sekä hyvä sellaisena kuin on. Jos koemme olevamme oikeasti ehdoitta rakastettuja ympäriltämme, että meillä on lähiyhteisö johon kuulumme ja tunnemme siihen aitoa yhteisöllisyyttä, tarvitseeko meidän niin todella täyttää tätä ison boksin mallia?

Ja kun emme usein välttämättä itse edes ole tuota mallia määrittäneet, vaan on määritelmä tehty jo valmiiksi, johon automaationa kuuluu kuulua ja hakeutua. Ettei itse itseään tarvitse määrittää, kysyä tai tutkia. Jos taas ei itse määrittele itseään, kuka sen tekee, kenen mallia toteuttaa?

Emme riitä, sillä riittävyyden rajat on vedetty niin laajalle. Ja ne rajat on tehty täysin selviksi ja ne selvennetään meille joka päivä. Se Oikea ulkomuoto, oikeat tavarat, elämä ja status. Valtavan työtaakan taakse, jota joku tekee ammatikseen, joita toisten tulisi sitten seurata ja tehdä vielä sen oman elämän ja työn päälle. Johon ei ei ehkä edes haluaisi kuulua mutta johon on painetta kuulua, ollakseen sitä, riittävää, joka on määritelty riittävyyden merkiksi.

Muttei siitä koskaan voi kokea riittävyyttä, kun tuo riittävyys sijaitsee niin kaukana itsestä.

Mitä riittämättömyys siis edes on?

Sitä, että vaadimme itseltämme liikaa. Ja miksi vaadimme itseltämme liikaa? Koska meillä on mielikuva siitä, mihin meidän tulisi pystyä. Tuo mielikuva tulee ympäriltämme. Mielikuva, jolla lopulta saavutetaan muiden hyväksyntä. Kyse on vähän samasta kuin puhuttaessa enemmästä: kun teen vielä nämä pienet viilaukset, sitten olen riittävä. Koskaan olematta siellä, päämäärässä, koska sitä ei ole. Sitä mitä voisi parantaa löytyy aina. Sen lisäksi se pitää sen huomion muissa, eikä itsessä. Omassa elämässä, omassa jaksamisessa, omissa lähtökohdissa.

Maailma perustuu oletukseen, että vain täydelliset ihmiset ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Onko bussikuski onnettomampi kuin miljonääri? Vanha kuin nuori? Lihava kuin laiha? Isonenäinen tavis kuin malli?

Kaikki perustuu olettamuksiin. Ajatuksiin. Ei faktoihin. Onni on tunne. Tunne joka lähtee itsestä, joka katoaa vertailuun. Onnea ei vain voi vertailla. Siinä missä et voi tuntea kipua, mitä toinen tuntee, et voi myöskään tuntea onnea, mitä hän tuntee. Tunne on lopulta yksilöllinen asia, eikä sitä voi verrata universaalisti. Silloin sitä voivat tuntea kaikki. Rakkautta voivat tuntea kaikki.

Kun kyse tässä elämässä on kuitenkin vain itsestä, on siis elettävä vain itsestä. Vain koska ei ole jotakin määritellyltä linjastolta, ei siinä linjastossa ole kauempana onnesta, ei tyytyväisyydestä. Voit olla sitä juuri olemalla itse, hyväksymällä asian itse. Vertaamatta.

On ehkä myös niin, ettemme ymmärrä jonkintasoisen riittämättömyyden olevan osa meitä. Sitä ei voi kokonaan poistaa, vaan sen kanssa on opittava myös elämään.

On annettava sen tulla ja mennä.

Viimeksi:

5 X KYSYMYS YKSINKERTAISTAJALLE

Lue myös:

PÄIVÄN AJATUS RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

ONKO ELÄMÄMME VAIN RAKKAUDETTOMUUDEN TÄYTTÄMISTÄ?

SOME VÄÄRISTÄÄ TODELLISUUTTA

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli