10 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA

10 ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA

1. Olen työskennellyt baarimikkona teinivuosina. Se oli oikeastaan aika hauskaa aikaa, vaikka todella rankkaa myös. Jotenkin varsinkin se kesä on jäänyt erityisen kultaisena muistoihini. Menimme välillä ystäväni kanssa suoraan töistä uimastadikalle ja nukuimme siellä.  2. Salainen paheeni on kylmät grillimakkarat. Syön niitä siis grillaamatta suoraan paketista. Parhaita on Kabanossin juustomakkarat.  3. Blogin ulkopuolella olen kärkkäämpi ja […]

TUNTUUKO ETTÄ JUNNAAT PAIKALLASI?

TUNTUUKO ETTÄ JUNNAAT PAIKALLASI?

Kävelimme pari viikkoa sitten lähirannassamme ja katselin riisuttuja, vielä lehdettömiä puita. Kävely oli verkkaista ja oli mahdollisuus pysähtyä tuijottelemaan nupullaan olevia lehtiä pidemmäksi aikaa. Mietin, kuinka niissä on mahdotonta havaita silmällä minkäänlaista liikettä, vaikka kuinka kauan seisoisi ja tuijottaisi niitä. Silti yhtenä päivänä niihin on vain ilmestyneet vihreät lehdet. Se käy aina kuin yhdessä yössä. […]

GLADA VAPPEN!

GLADA VAPPEN!

Hyvää vappuaattoa kaikille!  Meikäläisen kasvot ovat muistuttaneet eilisestä asti sitä yhtä emoji-hymiötä. Sain nimittäin esiteltyä opinnäytetyöni seminaarissa ja valmistuminen alkaa tuntua jo melko konkreettiselta. Kävin myös eilen Schwarzkopfilla laitattamassa hiukset vappukuntoon. Hiukan olisi himoittanut jokin pastellisävyinen väri, mutta tällä kertaa jänistin ja päädyin vain hiukan viilentävään violettiin taittavaan pesuun ja vappukampaukseen. Tukasta tuli ihan mieletön! […]

MERCADO DE SAN MIGUEL

MERCADO DE SAN MIGUEL

Lupailinkin jo kirjoitella enemmän tästä kauppahallista, jossa söimme illallista tapaksien muodossa. Tämä oli ehdottomasti yksi reissun kohokohtia. Kauppahalli oli täynnä erilaisia ruokakojuja ja tarjonta vaihteli merenelävistä leivonnaisiin. Useimmissa paikoissa yksi tapas-annos maksoi euron, joten ei tullut kalliiksi vaikka maisteli useampaa eri sorttia. Tarjolla oli myös viiniä ja drinkkejä edulliseen parin euron hintaan.  Ruoat olivat todella […]