asusteilla kokonaisuuden raikastusta

Kapselipukeutumisen huonoja puolia on tullut tajuttua aika monta jo, yksi on kyllästyminen vaatteisiin. Kapselin puutteista aion kokonaisen postauksen kirjoitella piakkoin. Kyllästyminen vaatteisiinsa on varmasti merkittävin puute minulle kapselipuvustossa ja jatkuvat jankuttamiset asusteiden merkityksestä ovat nyt minulle avautuneet.

Olen aika minimalistinen pukeutuja, en pidä useinkaan juuri edes koruja ja huivit, hatut ja koristeelliset laukut tuntuvat aina ylimääräiseltä asuun. Nyt kuitenkin alan käsittämään, että lisäämällä vaikka huivin kokonaisuuteen, tulee tutuista ja tylsiksi kokemistaan vaatteista lähes uuden tuntuisia. Tämäkin kokonaisuus on ollut mielessä jo pitkään ja sitten saatuani sen päälleni, tunnelma oli aika ”meh” ennen huivin lisäystä. Huivia olen nyt koettanut muutaman kerran ottaa asuihin mukaan asusteeksi, ei vain lämmikkeen roolissa.

Asusta silkkipaita on alkusyksyltä ja olen sitä käyttänyt 11 kertaa. Käyttökerran kulu on 8,65 euroa. Aikaisemmin olen yhdistellyt paitaa vihreiden vakosamettijoggersien, vaaleiden farkkujen sekä kahdesti eri vihreisiin housujen  ja mustien farkkujen sekä harmaan neuleen kanssa.

Housut on syksyn aleostos, jotka otin talvikapseliin piparin ruskean värin vuoksi. Niitä olen käyttänyt 7 kertaa ja käyttökerran kulu on 5,7 euroa. Housut olen yhdistänyt aikaisemmin ruskeaan neuleeseen, beigeen neuleeseen, sekä kukkapuserontummansinisen neuleen ja harmaan kashmirpoolon kanssa. Takin käyttökerroissa olen mennyt jo sekaisin, kun en ulkovaatteista ole kattavaa kirjaa pitänyt. Alle 30 kertaa varmasti vielä!

Mitä pidätte huivin sotkemisesta asukuviin mukaan ja onko asusteilla asun muuttaminen ihan peruskauraa teille ja minä täällä keksin pyörää uudelleen?

Muoti Päivän tyyli

huivilla asustamista

Jostain kun innostuu, sitä haluaa kokeilla vähän kaiken kanssa. Nyt huivit ovat näköjään pääsemässä parin vuoden evakosta taas kaulalleni ja olen aivan innoissani, kuinka erilaisia kokonaisuuksista tulee kaivamalla ryppyisen huivin kaulaan. Tämä on Acnen Canada, ajalta jolloin isot huivit viimeksi olivat muodissa. Eli viitisen vuotta vanha, ehkä? Minun huivini on villaa, ei kashmiria ja ostin sen alennuksestakin. Sävy ei ehkä ole enää oikein minua, eikä kylmä malva oikein sovi ihoni sävyyn, mutta en silloin suostunut huivia kuitenkaan palauttamaan. Nyt se kuitenkin korostaa hiukseni lämmintä sävyä, ja saa jatkoluvan sillä itselleen.

Asussa silkkipaitaa olen käyttänyt nyt seitsemän kertaa, käyttökulu on alle 50 senttiä. Muut asun osat ovat yli 30 kertaa käytettyjä. Housut ovat olleet asuissa aiemmin beigen neuleenruskean neuleenbeigen neuleen ja sitä ennen juhlamekon, siniharmaan neuleenvaalean neuleen, ruskean neuleen,toisen ruskean neuleen, kukkakuvioisen puseron ja vaalean neuleen ja marimekon silkkipaidan kanssa. Huh. Melko litania erilaisia yhdistelmiä. Ilmeisesti olen aika farkkutyyppi kuitenkin, kun käyttökertoja kertyy vähän heikomminkin istuville farkuille järkyttäviä määriä. Paidan olen aiemmin yhdistänyt harmaisiin villahousuihin.

Mitä pidätte tällaisesta sinisen ja punaruskean sekä malvan sävyjen yhdistelystä?

Muoti Päivän tyyli