Korona ei ole ainoa syy turvata C-vitamiinin saantia – lue mitä muita hyötyjä sillä on!

C-vitamiinilla on jo pitkä lista EU:n hyväksymiä terveysväittämiä. Nyt C-vitamiinin merkitys on noussut uuteen valoon, kun se on päässyt otsikoihin yhtenä koronahoitomuotona Kiinassa. Lue, miksi sinunkin kannattaisi turvata C-vitamiinin saantiasi tavalla tai toisella – kiinnosti sitten sen käyttö flunssan yhteydessä tai raudan parempi imeytyminen <3

Muistuttaisin jälleen, että itse en valitettavasti ole lääkäri. Jokaisen tulisi lisäravinteiden tai terveydentilansa osalta aina konsultoida ensin omaa lääkäriään (etenkin oksalaattiongelmien kanssa kamppailevat). C-vitamiinia käytettäessä mm. koronaviruksen hoitoon Kiinassa, on sitä annosteltu suonensisäisesti sairaalavalvonnassa.

Olen mielenkiinnolla seurannut täällä Helsingissä, miten ihmiset ovat alkaneet suojautua koronalta. Työpaikalla se näkyy ehkä selvimmin ohjeina ja rajoituksina. Monet ovat siirtyneet etätöihin vapaaehtoisesti tai suosituksesta. Käsienpesujonoja on alkanut näkyä lounasaikaan töissä. Itse olen kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, etten koskettelisi kasvoja, silmiä tai nojaisi käteen (lääkärien vakiotapa välttää tartuntoja työssään). En sitten tiedä, pelkäävätkö ihmiset enemmän karanteenia vai itse koronaa…

Ruohonjuuressa oli laadukkaat C-vitamiinit heti tyrkyllä.

Juuri viime viikonloppuna oli lääkäri Thomas Levy luennoimassa Suomessa C-vitamiinin tehokkuudesta ja harmittelin, kun en itse päässyt mukaan kuuntelemaan. Hän on huolissaan siitä, miten vähän C-vitamiinia oikeasti hyödynnetään sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Sillä on hänen tutkimuksiensa mukaan niin paljon potentiaalia, että se saattaisi olla jopa uhka lääketeollisuudelle. Suuret C-vitamiiniannokset ovat purreet flunssaviruksiin parantavasti tai ainakin virusta heikentävästi. Levy luennoi mm. koomapotilaiden reagoimisesta C-vitamiinihoitoihin. Tämä vaatii kuitenkin tarpeeksi isoa ja pitkäkestoista annostusta. Lisätietoja mm. Thomas Levyn luennoilta ja Youtube-tallenteista. Aiemmin mm. Helsingin yliopisto julkaisi aiheesta liittyen C-vitamiinilla saatuihin vaikutuksiin tehohoidossa olleilla potilailla, joiden tehohoidon kestoa saatiin lyhennettyä.

Terveysväittämiä saa käyttää yli 200mg/vrk annostuksesta (EU: hyväksymät terveysväittämät).

C-vitamiinin hyödyt immuunijärjestelmässä

EU on hyväksynyt terveysväittämän siitä, että C-vitamiini edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Toisen terveysväittämän mukaan tämän lisäksi C-vitamiini tukee raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen normaalia immuunijärjestelmän toimintaa (usein vastustuskyky hieman heikkenee kovassa treenissä). Immuunijärjestelmän tehtävä on tukea elimistöä taudeilta ja viruksilta (erilaiset taudinaiheuttajat) eli sen ylläpitäminen on osa tehokkaampaa vastustuskykyä.

Raudan imeytyvyyden parantamiseksi C-vitamiinilla on tehokas vaikutus, jonka EU on myös sallinut yhdeksi terveysväittämäksi. Nauttiessasi rautapitoista ateriaa tai rautalisää, kannattaa samalla ottaa myös C-vitamiinia, jolloin raudan käyttöönottoaste paranee. Raudan imeytyvyyden parantuminen taas nostaa ferritiini- eli rautavarastotasoja ja vaikuttaa sitä kautta immuunijärjestelmän lisäksi moneen asiaan. Kirjoitin aiemmin omasta raudanpuutekokemuksestani ja mikroimeytyvistä raudoista täällä.

C-vitamiinin hyödyt iholla

EU on hyväksynyt myös terveysväittämän siitä, että C-vitamiini edistää kollageenin muodostumista iholla. Kollageenin muodostuminen alkaa vähentymään vanhenemisen myötä, mikä näkyy ensimmäisten ryppyjen muodostumisena. Omasta ihosta kiinnostuneen kannattaisi kiinnittääkin huomiota riittävään C-vitamiinin saantiin, jotta kollageenia voisi muodustua tarpeeksi tai sen käyttöönotto lisäravinteesta olisi tehokkaampaa. Monissa kollageenivalmisteissa onkin valmiiksi lisätty C-vitamiinia jo mukaan. Positiiviset vaikutukset ihossa näkyvät myös nopeutuneen haavojen paranemisena ja puolustuskyvyn paranemisena, jos kärsit iho-ongelmista.

Muita EU:n hyväksymiä terveysväittämiä

C-vitamiinin hyväksytyt terveysväittämät:

  • edistää immuunijärjestelmän toiminnan pysymistä normaalina raskaan liikunnan aikana ja sen jälkeen
  • edistää normaalia kollageenin muodostumista verisuonten, luuston, rustojen, ikenien, hampaiden ja ihon normaalia toimintaa varten
  • edistää normaalia energia-aineenvaihduntaa
  • edistää hermoston normaalia toimintaa
  • edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • edistää solujen suojaamista hapettumisstressiltä
  • auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
  • edistää E-vitamiinin palautumista pelkistyneeseen muotoon

C-vitamiinin oikea annostus

C-vitamiini on vesiliukoinen vitamiini, joten tarpeeton vitamiinimäärä huuhtoutuu virtsan mukana pois. Elimistö ei kykene varastoimaan C-vitamiinia mihinkään tai tuottamaan sitä itse. Sitä tulisi saada ravinnosta 75mg päivittäin (normaalitilanteessa), mutta esimerkiksi stressi, sairaudet, raskaus tai kova rasitus lisäävät sen tarvetta. Esimerkiksi haavojen paraneminen vaatii sinkin lisäksi extramäärän C-vitamiinia.

t?a=1458711811&as=1326367984&t=1&tk=1&i=1

Vesiliukoisuutensa takia C-vitamiinista on vaikea saada yliannostusta. Elimistö kuitenkin joutuu tekemään töitä sen poistamiseksi, joten pitkäkestoisesti jättiannoksia ei suositella otettavaksi (mm. munuaisten ja maksan takia).Suuria määriä sitä käytetään hetkellisesti esim. flunssan tai sairauksien hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Yli kolmen gramman kerta-annos saattaa aiheutta ripulia ja kaasun muodostusta, josta huomaa parhaiten annostuskaton tulleen täyteen.  Mitä suurempi kerta-annos, sitä suurempi hukkaprosentti on sen käyttöönotossa, joten imeytymistehokkuus alkaa heiketä annosten kasvaessa. Paras tapa – kuten kaikkien ravintoaineiden kohdalla, olisi saada se mahdollisimman luontaisesta muodosta parhaan imeytyvyyden takaamiseksi. Vielä 180mg/vrk annoksella C-vitamiinista imeytyy kuitenkin noin 90%.

C-vitamiinin lähteitä – luonnosta tai purkista

Luontaisia C-vitamiinin lähteitä:

  • sitrushedelmät (sitruuna, appelsiini jne.)
  • paprika
  • tyrnimarja
  • kiivi
  • juurekset
  • marjat etenkin mustaherukka ja mansikka

Luonnollisista lähteistä on hyvä huomoida, että esim. keitetty peruna ei sisällä enää yhtä paljon C-vitamiinia kuin raaka peruna. Olisikin tärkeää saada luontaiset C-vitamiinit mahdollisimman koskemattomista lähteistä, kuten hedelmistä tai marjoista. Pakastaminen vähentää vain hieman hedelmien, kasvisten ja marjojen vitamiinipitoisuutta. Pitkäaikaisempi kuumentaminen tuhoaa viimeisetkin C-vitamiinin rippeet eli suosi mieluummin höyrystämistä tai nopeaa kiehautusta (esim. parsakaali).

C-vitamiinia saa tietenkin lisäravineina erikseen tai maltillisina määrinä monivitamiinivalmisteissa. Kuten lisäravinteissa aina, pyrkisin mahdollisimman laadukkaan valmisteen valintaan. Syyt tähän ovat: luotettava puhdas tuote ilman mitään haitallista sisältöä (jäämät, lisäaineet jne.) ja imeytyvyys saattaa olla ihan toista luokkaa. Kierrän henkilökohtaisesti kaukaa supermarkettien vitamiinihyllyt, ellei sieltä löydy tätä purkkia* (oma suosikkini flunssakautena). Tuote on siksi tehokas, että siinä on C-vitamiinia kolmessa eri muodosta, joista osa on suoraan luontaisessa muodossa (camucamu).

Kaikista parhaiten imeytyvä C-vitamiinin muoto on täysin liposomaalinen C-vitamiini, jota en itse ole vielä testannut. Itse asiassa tutustuin siihen nyt, joten otetaan testiin seuraavaksi tämä*. Liposomit kuljettavat C-vitamiinin suoraan soluihin mahdollisimman vatsaystävällisesti. Annoskoko on iso, joten se ei sovellu pitkäaikaiseen käyttöön, mutta hetkellisesti flunssakautena varautuessa.

Biohakkereiden englanninkielinen flunssaopas Flu Guide on saatavilla vielä tänään 10.3 ilmaiseksi Biohacker Summit -instagram profiilin linkistä. Siellä C-vitamiinia suositeltiin ottamaan tuhansia mikrogrammoja heti ensimmäisten oireiden alettua, jolloin flunssaa on mahdollista vielä helpottaa. Ennaltaehkäisyssä terveellisten elämäntapojen lisäksi vastustuskykyä voi vahvistaa C- ja D-vitamiinien lisäksi myös sinkillä (esim. asetaattimuotoinen sinkki on toimivin flunssaa ehkäistäessä tai sen aikana).

C-vitamiinin saannin varmistaminen (ensisijaisesti ravinnosta) on pitkällä tähtäimellä kannattavaa monien terveyttä edistävien vaikutustensa vuoksi. Suurten kerta-annosten (vaikka ne olisi jaettu vrk eri tunneille) käyttöä suositellaan vain lyhyinä jaksoina tarpeen tullen. Niidenkin suhteen tulee noudattaa tervettä maalaisjärkeä ja valita laadukkaita valmisteita toimivassa muodossa.

Lopuksi

C-vitamiinin potentiaalia on tutkittu jo kauan ja sen tehoa on nyt yhdistetty mm. sydän- ja verisuonisairauksien ja syövän ennaltaehkäisyssä. Nämä tukevat väitettä siitä, että sillä on todellakin väliä, mitä suuhunsa laittaa. Pelkästään nauttimalla kypsennettyä, harmaata – ja pahimmassa tapauksessa mikrossa lämmitettyä ruokaa voi varmistua, ettei C-vitamiinia saa tarpeeksi. Sanonta siitä, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla, ei siis ole ihan tyhjästä nyhjästy. Omena tulisi muistaa syödä kuorineen, koska suurin osa omenan hyödyistä löytyy sen kuoresta (paljon muutakin kuin C-vitamiini!). Suosittelenkin valitsemaan luomuomenan.

Pakko myöntää, että tämänkin osalta meinasi tutkimustyö lähteä aivan käsistä… Jos tämä biohakkeri madaltaisi vähän julkaisukynnystään, niin saataisiin jaettua enemmän hyvää infoa kaikille 😉

Onnistunutta vastustuskyvyn ylläpitoa tuleville viikoille <3

Jos kaipaat arkeesi hyvinvointivinkkejä, otathan minut seurantaan Instagramissa täällä ja Facebookissa täällä

Lue myös:

Miksi magnesiumia ravintolisänä? Lue oirelista!

Testissä tehokkaimmat uniteet! Mistä teho saadaan?

Krapulainen olo ruuasta tai lasista viiniä? Se saattaa johtua tästä…

Lähteitä ja lisälukemista:

Kuvat: Stocksnap

Biohacker’s Flu Guide. 2020. Arina Teemu, Sovijärvi Olli ja Land Siim. Ladattavissa Biohakkereiden nettikaupasta tai ilmaiseksi vielä 10.3 Biohacker Summit -instagramtililtä.

Ravitsemustiede. 2017. Aro, Antti, Mutanen Marja ja Uusitupa Matti. Duodecim.

http://orthomolecular.org/resources/omns/v16n04.shtml?fbclid=IwAR09Wa_xM_IyEWEi8AxTOZxVJnDxoCuK78MxaoZDQQxTIUP6Pa9osp606fI

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/c-vitamiini-voi-lyhentaa-tehohoidon-kestoa

https://www.dailymail.co.uk/health/article-8067189/Chinas-doctors-racing-Vitamin-C-beat-coronavirus.html?fbclid=IwAR37gdiBxG36eHNCqE4XUYhjKS9fR3SICmBfAHEmFc-nD46MaRYXHeehvhk

https://ods.od.nih.gov/factsheets/VitaminC-HealthProfessional/

https://www.puhti.fi/tietopaketit/c-vitamiini/

https://yle.fi/uutiset/3-10095792

hyvinvointi terveys hyva-olo iho

Miksi muutoksissa usein epäonnistutaan?

Oli iso kynnys avata blogi kuukausien tauon jälkeen. Vastata vanhoihin kommentteihin aivan liian myöhään. Miettiä, miten aika ehtikin kulua näin nopeasti? Mitä tässä parin kuukauden aikana on tapahtunut? Olenko epäonnistunut bloggaaja, kun en ole pystynyt pitämään kirjoitustahtiani yllä? Lääkärini kommentti tällä viikolla siitä, että ”Mari sä tiedät jo niin paljon, mikset sä ole tällä alalla töissä”, havahdutti jälleen siihen, että on aika palata kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin äärelle. Oli aika avata blogi.

Kun bloggaaja katosi muutoksen jalkoihin…

Marraskuun lopun jälkeen alkoi elämässäni sellainen myllerrys, että oli aivan pakko pyrkiä ensin painamaan väkisin play-nappulaa ja sitten pausea, kun se olisi viimein mahdollista. Valitettavasti oma play-nappulani ei toiminut enää ihan kunnolla, olin huonossa kunnossa ja oli tehtävä iso muutos kohti uutta kaikesta huolimatta. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkityksen lopettaminen epäonnistui (jälleen) ja suolistoni käytännössä hajosi (koliitti). Koska vastustuskykyä ei oikeastaan enää ollut, sairastuin jatkuvasti uuteen sitkeään kuume- ja yskätautiin. En oikeastaan enää erottanut, milloin flunssa vaihtui seuraavaan, koska olin käytännössä sairaana koko ajan. Säästän teidät nyt tarkemmalta sairaskertomukselta. Flunssa oli tuossa pienin huoleni… 😀

Aloin miettimään, olenko tekemässä ollenkaan oikeita muutoksia? Miksi kaikki vastustaa niin pahasti? Eikö kaiken pitäisi sujua hyvin, että tietäisin valinneeni oikean tien?  Lukemalla tätä huikeaa kirjaa* tajusin, että  muutos voi olla haasteista huolimatta täysin oikealla tiellä ja sinua vain ”alkutestataan”. Haluatko todella tehdä tämän? (tuo kirja vaatii täysin oman postauksen, se on yksi parhaista)

Ennen joulua sain tietää töiden jatkumisesta Helsingissä. Olin viikottain käynyt täällä töissä Vaasasta (en suosittele kenellekään). Lopuksi minulla oli noin viikko aikaa löytää asunto Helsingistä ja järjestää muutto heti vuodenvaihteeseen. Kyseessä oli elämäni suurin muutto (Vaasasta Helsinkiin). (Kiitos kaikille läheisille, jotka auttoivat – se ei olisi ollut muuten mitenkään mahdollista<3) Asetin tavoitteeksi, että kunhan saan omaisuuteni ehjänä ihan ok asuntoon itseni mukaanlukien (suhteellisen ehjänä), voisi tilannetta korjailla sitten jälkikäteen. Löysin kuitenkin elämäni ihanimman asunnon alle viikossa.

Kyse oli suuresta positiviisesta elämänmuutoksesta, koska olin toteuttamassa omaa senhetkistä unelmaani. Olin kokeilemassa jotain täysin uutta, josta olin joskus vain salaa haaveillut. Pääsin tekemään työkseni ihan mielettömiä juttuja! Myyntityö vaihtui käytännössä kokonaan koulutusten suunnitteluun, rakentamiseen ja valmentamiseen. Tämä alkoi jo palvelemaan myös muita haaveita ja tavoitteitani elämässä. Olin tajunnut sen, että ne, jotka eivät työskentele kohti omaa unelmaansa, tekevät töitä jonkun toisen unelmien eteen. Nyt oli aika alkaa työstämään omaa unelmaani. Jännittävää tästä teki myös se, että töitä olisi sovittu vain puoleksi vuodeksi. Mitä ihmettä sitten tekisin? Päätin, että universumilla on varmasti jotain takataskussaan.

Tähän välimuistutuksena, että salaa haaveileminen ei kannata. Haaveista kannattaa puhua ääneen, jotta niistä voi tulla totta. Niin minulle kävi ja olen siitä edelleen hieman hämilläni…

Pausen välttämättömyys muutoksessa

Kun oli väkisin joutunut painamaan play, ei riehaantunut elimistöni tietenkään rauhoittunut viikossa. Vaikka muutos oli positiivinen, on sillä stressin kannalta yhtä kuormittava vaikutus. Ennen olisin jatkanut väkisin vaihde pohjassa, mutta nyt päätin laittaa elämäni pauselle. Mitä se käytännössä minun kohdallani tarkoitti?

Käytännössä karsin elämästäni kaiken ylimääräisen: harrastukset, lääketieteen opinnot, bloggaamisen ja keskityin vain käymään töissä, parantumaan ja nukkumaan. Ihan hirvitti, kun ei iltaisin ollut ”mitään”. Olen tottunut niin järkyttävään vauhtiin, että pause pelotti. Paljon. Romahtaisinko? Kuolenko tylsyyteen?

En tullut hulluksi enkä kuollut tylsyyteen. Pausella ollaan toistaiseksi edelleen, mutta nyt muiden kiireistä elämää sivusta seuranneena huomaan kaipaavani vihdoin jotain tekemistä. Kaipaan myös blogiani, joten päätin aloittaa tästä. Blogissa on kuitenkin tasaiseen tahtiin ollut lukijoita, mikä innosti minua jatkamaan. En kuitenkaan ajatellut ottaa pausea vielä kokonaan pois päältä. Jarrutellaan ja totutellaan täysin rauhassa uuteen elämään.

Meidän kaikkien kannattaisi joskus laittaa elämää pauselle, jos se on mitenkään mahdollista. Vaikka harrastukset ovat tärkeitä asioita arjessa, voi huomaamattaan ajautua pitämään play-nappulaa väkisin pohjassa. Kun on elänyt hetken pausella, näkee muiden kiireen ja osaa ehkä kohtuullistaa paremmin omaa tekemistään. Voit löytää jotain ihan uutta elämääsi. Koska en päässyt nyt terveydentilasta johtuen hiljentymisretriitille tai joogaleirille ulkomaille, järjestin itselleni tyhjää tilaa keskelle arkea. Välillä konkreettisesti istuin joogamatolla ja tuijotin ulkona huojuvia puita. Välillä lähdin kävelemään sateeseen huojuvien puiden keskelle.

Miksi pause oli niin tärkeä juttu muutoksessani? En edes ymmärtänyt sitä etukäteen, että se pelasti minut ajautumasta vanhoihin kaavoihin.

Miksi muutokset usein epäonnistuvat?

Muutoksessa epäonnistuminen pelotti aivan älyttömästi: pelkäsin eniten, että elämä olisi kurjaa Helsingissä (really?), asuntoni olisi homeessa (huono asuntotuuri) tai en viihtyisikään töissä (haloo. tiesin, mihin olin menossa). Pyöritin kaikki skenaariot päässäni ja totesin, että tulevien elämäntavoitteiden kannalta (näistä myöhemmin lisää) on nyt tärkeää vaihtaa myös maantieteellisesti perspektiiviä ja raahata itsensä kehäkolmosen sisäpuolelle (omalle epämukavuusalueelleni). Jos ei mitään muuta, niin palaan sitten jälleen paljon viisaampana takaisin. Kyse ei ollut missään vaiheessa siitä, ettenkö olisi ollut onnellinen Vaasassa. Kyse oli siitä, että oli aika vaihtaa elämäntapaa – vaihtaa kasettia. Se on joskus helpompaa täysin uudessa ympäristössä.

Usein teemme muutoksia sen takia, ettemme ole tyytyväisiä johonkin tilanteeseen. Työpaikkaan, parisuhteeseen tai asuntoon. Vaihdamme työpaikkaa ja toteamme, että sama tumma pilvi seuraa edelleen. Jännä juttu. Mikä meni pieleen?

Muutoksissa ehkä luontaisinta on ulkoistaa ongelma: ongelma on pelkästään työpaikassa tai parisuhteessa, jotta ei itse tarvitsisi itse muuttua. Tämän tiedostaen halusin laittaa muutosrykäyksen jälkeen elämäni pauselle, etten lähtisi toimimaan vanhojen tuttujen kaavojen (mm. suorittaminen) mukaisesti. Ajautuisin jälleen vanhaan tuttuun tilanteeseen ja toteaisin, että täällähän on kaikki samalla tavalla kuin Pohjanmaalla. Muutos saattaisi tuntua jopa täysin turhalta odotuksiini nähden.

Muutoksessa tärkeintä on muuttaa jotain myös pään sisällä. Jos pään sisällä ei mikään muutu, kannamme vanhasta huonosta parisuhteesta helposti samat ongelmat uuteen parisuhteeseen tai vanhasta työpaikasta samat huonot toimintamallit tai vanhat tuskat uuteen työhön. Uusi muutos koetaan sitten epäonnistuneeksi, kun suuri vaivannäkö menikin hukkaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ilman pausea sama kasetti pyrkii pyörimään huolimatta tapahtuiko muutosta vai ei. Pahinta yhtälössä on ehkä se, että jos play -nappula ei toimi enää kunnolla ja sitä pidetään väkisin pohjassa. On todella keskityttävä siihen, että uusi kasetti otetaan käyttöön.

Kun teet suurempia muutoksia elämässäsi, paina pausea ja pysähdy miettimään: enhän pyöritä vanhaa, rikkinäistä kasettia uudessa kasettisoittimessa?

Miten jatkan pausen jälkeen muutosprosessissa?

Biohakkerointi oman terveyden suhteen on käynnissä. Apunani on aivan ihana Nordic Clinic Helsinki <3 Haluan uskoa vahvasti, että tänä vuonna saan uudella elämäntyylilläni pysyvämpiä muutoksia aikaseksi. En haluaisi käyttää enää vanhaa samaa kasettia ja ajautua vanhaan toimintamalliini rutiininomaiseen suorittamiseen ja siinä sivussa sairastuttaa kehoani. Vaikka muuttaminen Suomen toiselta laidalta oli jo fyysinen suuri muutos sinänsä, tiedän, että isoin muutos on vasta tuloillaan. Suurin muutos ja haaste tulee olemaan se, että en soittaisi vanhaa kasettia uudessa ympäristössä. Haluan päästä pelkästä tehokkuuden tavoittelusta oikeasti elämästä nauttimiseen.

Tarkoituksenani on tunnustella, toteuttaa ja lähteä rakentamaan kaikkea sitä, mistä olen viimeisen vuoden haaveillut. Kokeilen uusia harrastuksia, uusia reittejä työmatkalle ja uusia kahviloita. Kaikkea, mikä antaa uutta perspektiiviä ja ajatusta ja inspiroi muutosmatkallani. Pausea ei saa unohtaa, jopa parhaat ideat voivat hukkua turhan voimakkaan virran alle.

Olen niin monta kertaa elämässäni joutunut kuntouttamaan itseni, että odotan innolla jälleen sen aloittamista.  Ikävä liikkumaan on suuri. Pitkään sairaana olleet tietävät, että normaali arki on se juttu <3  Nyt on pikkuhiljaa aika aloittaa se muutos, mitä tänne ollaan tultu tekemään. Muistakaa, että kaikella on joku merkitys. Valitettavasti myös ikävillä asioilla. (joo, en itse ollut tuossa kk sitten vielä samaa mieltä, mutta nyt jälleen olen)

Ihanaa sunnuntai-iltaa <3

P.S. Jonossa on jo niin monta inspiroivaa blogiaihetta, että en malta odottaa niiden julkaisemista… 🙂 Pakko päästä hehkuttamaan ainakin muutamaa alkuvuoden löytöä!

Kuvat:

Stocksnap

Lue myös:

Imeytyykö rauta jo suusta? Asiaa ferritiinistä

Testissä tehokkaimmat uniteet – Mistä teho saadaan?

Kirja, joka muutti elämäni suuntaa. Suoritatko sinäkin?

hyvinvointi mieli hyva-olo oma-elama