Lastenhoitajan palkkaaminen oli paras ajatus ikinä

Viime kesänä teimme sen, mistä olimme haaveilleet jo aiemmin, ja palkkasimme lastenhoitajan noutamaan lapset kerran viikossa päiväkodista. Lasten isovanhemmat kun eivät ole arjessamme apuna, eikä meillä ole käytännössä mitään paikkaa, johon voisimme tipauttaa lapset, jos meillä on omia menoja.

IMG_2855.JPG

Meillä on Rouvan kanssa molemmilla yksi oma harrastusilta viikossa, jolloin toinen on lasten kanssa, mutta jos itselleni sattuu jokin pakollinen meno juuri Rouvan harrastusillalle, en velvoita häntä jättämään omaa harrastustaan väliin minun menojeni vuoksi, vaan katson, että oma velvollisuuteni on hommata lastenhoitaja kyseiselle illalle.

Olemme aiemmin käyttäneet mm. MLL:n lastenhoitovälitystä ja löytäneet sitä kautta kivoja hoitajia, joille olemme laittaneet viestiä, kun on ollut hoitotarvetta. Useamman kerran kävi kuitenkin niin, että kenellekään tutuista hoitajista ei sopinut, sillä useilla heistä oli myös muita perheitä, joissa he kävivät säännöllisesti.

Viime kesänä löysimme uuden ihastuttavan hoitajan (tai oikeastaan hän löysi meidät), ja päätin ehdottaa hänelle, että hän kävisi meillä jatkossa viikoittain. Se sopi hänelle mainiosti, ja sovimme, että hän hoitaisi ne päivät, kun tyttö käy tanssitunnilla: hakee lapset päiväkodista, vie tytön tanssikoululle, leikkii pojan kanssa tunnin ajan, tuo molemmat kotiin, ruokkii, leikittää, hoitaa iltahommat ja laittaa lapset sänkyyn.

Käytännössä syksy osoittautui olevan niin täynnä kaikenlaisia random-menoja, että hyvin useina viikkoina hoitokerta siirrettiin jollekin toiselle päivälle, jolle olimme sopineet jotain menoa, joten aina hoitokertaan ei ole sisältynyt tanssikoulua. Pyrimme kyllä sopimaan menomme niin, että ne osuisivat juuri niille illoille, kun hoitaja on tulossa joka tapauksessa, mutta aina se ei tietenkään ole mahdollista.

* * *

Mitä tämä järjestely on sitten mahdollistanut? Vielä kesällä kutsuin näitä lapsivapaita iltoja ”treffi-illoiksi”, mutta syksyyn mahtui myös hyvin monta arki-iltaa, jolloin meillä oli Rouvan kanssa omia menojamme ja hoitajaa tarvittiin auttamaan Rouvaa esimerkiksi, kun olin itse työmatkalla tai firman juhlissa.

Olemme päässet syksyn aikana käymään Rouvan kanssa yhdessä syömässä ulkona useamman kerran, elokuvissa ainakin kolmesti, Oopperan kummituksessa, Iivanainen & Kurkelan konsertissa, Pakohuoneessa, kaverin 40-vuotisjuhlissa ja Tosca-oopperassa. Ilman säännöllistä lastenhoitoa ainakin leffat ja ex tempore -illalliset olisivat jääneet aivan varmasti väliin.

Hoitaja oli hoitamassa pelkkää poikaa myös, kun kävimme Kinky Bootsissa ja Prinsessa Ruusunen -baletissa tytön kanssa.

* * *

Järjestely toimii meille siis aivan loistavasti, eivätkä kustannuksetkaan ole kahdelle työssäkäyvälle mahdottomat: puolen vuoden lastenhoidot ovat maksaneet meille sivukuluineen reilun tuhat euroa, mistä saa vielä verotuksessa 20 %:n kotitalousvähennyksen.

Olen hoitanut palkanmaksun maksuttoman Palkka.fi-palvelun kautta. Palvelu laskee palkan, tekee siitä tarvittavat vähennykset ja muodostaa työnantajamaksut. Puolen vuoden kustannukset ovat olleet niin pienet, että käytännössä maksettavaksemme on koitunut vain eläkevakuutusmaksu. Maksut maksetaan omassa verkkopankissa.

Tänä vuonna, kun hoitaja käy mitä todennäköisimmin koko vuoden, maksettavaksi tulevat myös työttömyysvakuutus, tapaturmavakuutus ja sosiaaliturvamaksu. Kun palkkoja maksetaan yli 1500 euroa vuodessa, palkasta on tehtävä ennakonpidätys, joka tilitetään verottajalle.

En ole vielä ottanut tarkemmin selvää, mitä tämä kaikki tarkoittaa käytännössä, mutta oletan, että Palkka.fi osaa muodostaa nämäkin maksut ja pidättää ennakkoverot oikein hoitajan palkasta, kun vuosiraja-arvot ylittyvät. Toki ennakonpidätyksen voisi varmasti alkaa hoitaa jo alkuvuodesta, ettei 1500 ylittyessä seuraavat palkat mene pelkkiin ennakonpidätyksiin.

* * *

Lastenhoitajan palkkaaminen on ollut paras ajatus, jonka olen saanut ehkä ikinä, ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille pienten lasten vanhemmille, joilla ei ole turvaverkostoa. Uskon vahvasti, että olemme paljon tyytyväisempiä elämäämme ja jaksamme arkea paremmin kuin ilman hoitajaa, ja myös lapset ovat tyytyväisiä. Hoitajahan tekee heidän kanssaan vain kivoja asioita, ja häntä odotetaan joka viikko kovasti.

En osaa valitettavasti auttaa siinä, mistä hoitajan voisi löytää. Kuten kerroin, hoitaja löysi meidät, laittoi minulle itse viestiä ja tarjoutui hoitamaan lapsiamme joskus, jos vakiohoitajille ei sopisi. Olisitpa nähnyt Rouvan ilmeen, kun kerroin tästä. ”Siis mistä palkkasit hoitajan? Instagramista?!?”

Kyllä. Enkä voisi olla tyytyväisempi.

suhteet oma-elama vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.