Skeittari ja scoottari, kumpi tarvitsee uuden laudan?

Skeittari ja scoottari, kumpi tarvitsee uuden laudan?

Nyt on myönnettävä yksi juttu. Niin nätti kuin tytölle joululahjaksi ostettu Penny-skeittilauta onkin, on sillä skeittailun aloittaminen ollut melko tuskallista. Näin siinä käy, kun mitään koko lajista tietämättömät vanhemmat ostavat harrastusvälineitä. Olemme harjoitelleet skeittausta laudalla silloin tällöin, mutta vaikka välillä potkuttelu sujuukin paremmin, yleisesti ottaen laudalla tuntuu olevan vaikea pysyä pystyssä. Kävimme viimeksi eilen kokeilemassa […]

Kesäloma alkoi Barbie-näyttelystä

Kesäloma alkoi Barbie-näyttelystä

Kesäloma alkoi kuin yllättäen. Ihmeteltyäni ensin maanantaina aamupäivällä, mistäs tässä olikaan kyse, lähdimme lounaan jälkeen lasten kanssa retkelle kaupungille ja Kansallismuseon Barbie – The Icon -näyttelyyn. En oikeastaan edes kokenut olevani vielä loman tarpeessa, sillä palasin hoitovapaaltani töihin alle kolme kuukautta sitten. Töissäkin olisi ollut monta keskeneräistä hommaa, joiden parissa olisin voinut hyvin jatkaa, mutta vaihtoehtoa […]

Juhannuspäivän juhannusjuhla

Juhannuspäivän juhannusjuhla

Myrskyisä juhannusaatto vaihtui aurinkoiseksi juhannuspäiväksi, ja pääsimme viettämään juhannusjuhliamme kavereiden uudella terassilla mitä mainioimmassa säässä.  Juhlien oli tosin tarkoitus olla jo juhannusaattona, mutta koska meteorologit lupailivat aatonaattona aika karmeaa säätä, juhlat päätettiin siirtää suosiolla päivällä eteenpäin. Juhlien siirtäminen sopi kaikille, ja se oli hyvä päätös. Saimme siis röhnöttää koko juhannusaaton kotisohvalla, pitää leffapäivän popcorneineen ja […]

Mökin sisämaalaus alkoi, ja vintistä tuli vaaleanpunainen

Mökin sisämaalaus alkoi, ja vintistä tuli vaaleanpunainen

Katso, meillä on vaaleanpunainen vintti! Mökkiremontti on todella (viimein) edennyt siihen vaiheeseen, että pääsen maalaaman sen sisätiloja. Ulkomaalaukset on siirretty suosiolla ensi vuoteen, sillä maalaukset olisi pitänyt tehdä jo aiemmin keväällä, ennen kuin kaikki kasvit kasvavat mökin seinustoille. Toimenpidelupa värin vaihtamiselle on kuitenkin saatu puutarhayhdistykseltä, ja ostin jo koemaalipurkin, jotta näemme, miltä suunnittelemamme sävy Vanamo todella […]

Kukkia ja sidontaa

Kukkia ja sidontaa

Nyt on kukkakimpuilla näköä ja kokoa, ja ne sisältävät vain Rouvan lempikukkia! Uskotko, jos kerron, että kimput ovat hänen itsensä sitomia?  Ostin Rouvalle syntymäpäivälahjaksi kukkien sidontakurssin hänen lempikukkakaupassaan Inbloomissa (Uudenmaankatu 34). Inbloom on tunnettu niittykukkakimppuja muistuttavista rennoista ja runsaista kimpuistaan, mutta aivan näin runsasta kimppua emme ole aiemmin kotiimme liikkeestä kantaneet. Inbloomin Hannimaija Savolainen valitsi […]

Taste of Helsinki 2018 starttasi Töölönlahdella

Taste of Helsinki 2018 starttasi Töölönlahdella

Kaupallinen yhteistyö: Taste of Helsinki Seitsemäs Taste of Helsinki -ruokafestivaali starttasi eilen Töölönlahdella auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Ilma olikin lähes naurettavan upea, ja samaa on luvassa loppuviikoksi! Se on hienoa, sillä ToH on kärsinyt useampana vuonna rankoista sateista.  Tapahtuma sijaitsee tänä vuonna parisataa metriä lähempänä Töölönlahtea kuin aiempina vuosina, sillä Musiikkitalon viereinen Kansalaistori on tällä […]

Viimeinen seikkailu Korkeen kantoradoilla

Viimeinen seikkailu Korkeen kantoradoilla

Viime viikonloppuna puutarhatöitä tehtiin vain lauantaina. Koska saimme silloin aikaiseksi aivan riittävästi, lähdin sunnuntaina mökkireissun sijaan tytön kanssa kahdestaan pyöräretkelle Seikkailupuisto Korkeeseen Mustikkamaalla. Tytöltä puuttuu harmillisesti juuri pari ratkaisevaa senttiä, että hän pääsisi Mustikkamaan Korkeen latvaradoille, joten jouduimme edelleen tyytymään matalalla kulkeviin kantoratoihin, ja itse seurasin edelleen hupia vain sivusta. Tyttö oli itse pahoillaan siitä, […]

Keppihevosia ja daalioita

Keppihevosia ja daalioita

Maailma on taas hetkisen aikaa valmis. Saimme siis puutarhamökillä viimeisetkin vihannesten taimet istutettua, isot kesäkukkaruukut kannettua ulos kasvihuoneesta ja daaliat maahan. Viimeiset taimet olivat nämä kolme avomaankurkkua, jotka pääsivät ulos kasvihuoneen tuntumaan. Kaksi niistä valtavaan saviruukkuun, jonka ostimme aiemmin keväällä, ja yksi multasäkkiin. Zinniat ja kosmoskukat saavat nyt tottua ulkoilmaan. On hauska seurata pienintä puutarhuriamme […]

Rouvan juhlapäivää vietettiin ruokapöydän ääressä

Rouvan juhlapäivää vietettiin ruokapöydän ääressä

Juhlakauden viimeiset syntymäpäivät olivat perjantaina, jolloin juhlimme Rouvaa. Ja kuten arvata saatta, häntä juhlittiin hyvin pitkälti ruokapöydän ääressä. Varasin jo aiemmin aamulla kalenterista aikaa juhla-aamiaiselle lasten kanssa, jotta hekin pääsisivät juhlistamaan merkkipäivää. Kysyin kyllä haluaako Rouva aamiaisensa mieluummin kotona vai jossain ravintolassa, ja hän valitsi kodin. Paistoin siis uunissa croque madamet, ja ostin lisäksi tuoreita […]