Kurkistus Pienen merenneidon kulisseihin
Hetkinen, täällähän on yksi ekaluokkalainen Pienen merenneidon hahmojen joukossa!
Näimme Helsingin kaupunginteatterin Pieni Merenneito -musikaalin jo sen ensi-illassa, mutta meille tarjoutui nyt hieman myöhemmin mahdollisuus päästä kurkistamaan kulissien taakse. Esitin toiveen, että tapaisimme pääosien näyttelijät, ja näkisimme myös hieman pukuja ja näyttelijöiden maskeerausta.
Tyttärelle tämä oli suuren suuri elämys, sillä hän ei ole kertaakaan aiemmin päässyt katselemaan teatterin näyttämön toiselle puolelle, ja itsellenikin kerta oli ensimmäinen Helsingin kaupunginteatterissa.
Kuulimme aivan ensimmäisenä musikaalin puvustuksesta ja siitä miten siihen on suunniteltu ja valmistettu yli 200 erilaista asukokonaisuutta: merenneitojen pyrstöjä, mielikuvituksellisia kaloja ja juhlapukuja.
Tarina sijoittuu 1700-luvulle, joten Arielin juhlapuku on suunniteltu rokokootyyliin, mutta puvuissa yhdistellään myös muiden vuosisatojen tyylejä, ja esimerkiksi Sebastian-ravun puku on barokkityyliä 1600-luvulta. Kuulimmepa senkin, että Arielin vaaleanpunaiset korkokengät on teetetty varta vasten musikaalia varten vanhoihin tyyleihin erikoistuneella suutarilla.
Itse olin kovin kiinnostunut myös siitä, miten tarkasti Disney on ohjannut puvustusta, ja kuulin että teatterin pukusuunnittelijalla on ollut melko vapaat kädet. Jotain raameja on tietysti annettu, kuten Arielin punainen tukka ja vihreä pyrstö sekä juhlamekon vaalenpunainen väri.
Pääsimme jututtaman Ursulan näyttelijää, Sanna Saarijärveä hänen maskeerauksensa aikana, ja pääsimme kyselemään häneltä näyttelijän työstä. Näyttelijät saapuvat paikalle pari tuntia ennen näytöksen alkua, ja esimerkiksi juuri Ursulan maskia tehdään hiuksineen puolitoista tuntia ennen esitystä.
Oli muuten hauskaa nähdä maskissa myös muita näyttelijöitä ja arvuutella tyttäreltä, kenestäköhän hahmosta voisi olla kyse. Ja kun Sebastianin näyttelijä Tero Koponen poistui maskista kysäisin tytöltä, tunnistaisiko hän, kenelle Frozen-elokuvan hahmoista Koponen on antanut äänensä. Koponen heitti siihen: ”Olen Olaf ja pidän lämpimistä haleista”, eikä mennyt kuin sekunti, kun hän sai tytöltä hyvin lämpimän halin.
Näyttelijöiden viikot ovat pitkiä: töitä tehdään kuutenakin päivänä viikossa, ja lauantaisin näytöksiä saattaa olla kaksi.
Kysyimme myös jännittämisestä, sillä olemme keskustelleet siitä tyttären kanssa useasti aiemminkin. Sanna kertoi, että kyllä häntäkin jännittää, ihan joka kerta kun nousee lavalle. Ja silloin vasta jännittääkin, jos tietää, että yleisessä on tuttuja, mutta sen jännityksen voi kanavoida hyväksi energiaksi. Tätä samaa olen toistellut itsekin lapselle: kaikkia jännittää joskus, ja esiintyminen jännittää jopa ammatikseen esiintyviä. Se kuuluu asiaan.
Sympaattisen Sannan kanssa olisi voinut jutella pidempäänkin, mutta pääsimme tapaamaan vielä Arielia ja Erikiä esittäviä Sonja Pajunojaa ja Martti Mannista.
Sonja näytti, miten sulavasti Arielin pyrstöä heilutellaan ja kertoi, miten ihmeessä hän nousi niin sulavasti lentoon ja sujautti jalkansa piiloon pyrstön sisään.
Vielä suuremman salaisuuden kuulimme Manniselta, joka paljasti, miten näyttelijät saattoivat nousta ensin näyttämön katon rajaan ja olla vain sekuntia myöhemmin lavan pinnalla. Mutta sovimme salaisuuksien jäävän vain meidän välillemme.
Sen sijaan voin jakaa sen, miten musikaalitähdet pitävät tärkeimmän instrumenttinsa, lauluäänen, kunnossa näin flunssakauden alkaessa. Työkseen laulaminen vaatii terveitä elämäntapoja, lepoa esitysten jälkeen ja höyryhengitystä.
Olipa hauska kurkistus kulissien taakse ja kiva tavata tekijöitä roolien ulkopuolella. Kiitos siis ajastanne kaikille, joiden kanssa tapasimme!
Olisi ollut tosi kiva jäädä katsomaan esitystä toisenkin kerran, mutta kyseisen illan näytös oli myyty loppuun. Tulemme kyllä varmasti vielä toisenkin kerran, todennäköisemmin ensi vuoden puolella. Oli esitys kyllä niin poikkeuksellisen upea! Voi lukea arvioni musikaalista täältä.
HKT järjestää muuten myös kaikille avoimia kulissikierroksia, joista löydät lisätietoa täältä.
