Uusin, tänään ilmestynyt Trendi-lehti käsittelee työtä ja uraa ja haastaa kaikkia jakamaan omia uraoivalluksiaan avuksi myös muille.

Omalle 18-vuotiselle työuralleni on mahtunut enemmänkin oivalluksia kuin tähän postaukseen voi kirjoittaa, mutta ehdottomasti tärkein niistä oli se, jonka sain aika tasan kaksikymmentä vuotta sitten ennen päätymistäni nykyiselle uralleni. Se oli se, kun huomasin, että aiemmat urahaaveeni olivatkin aivan vääriä ja löysin tulevaisuudelleni täysin uuden ja arvaamattoman suunnan, kun päädyin puolivahingossa kokeilemaan jotain, josta en tiennyt aiemmin mitään.

Mitä siis oikein tapahtui?

Olin hyvä koulussa, lukuaineiden keskiarvo lähellä kymppiä, ja ylioppilaaksi kirjoitin neljällä laudaturilla ja kolmella eximialla. Papereiden puolesta olisin voinut siis varmasti hakeutua mihin vain, mihin lukemalla pääsee. Ongelmani oli vain se, etten tiennyt lainkaan, mitä haluaisin tehdä työkseni. Siis aivan rehellisesti sanottuna, minulla ei ollut siitä pienintä aavistustakaan. Olin tasaisen kiinnostunut monista asioista, mutta en tuntenut palavaa intohimoa juuri muuta kuin esiintymistä ja laulamista kohtaan. 

Olin jotenkin niin syvällä silloisessa teatteri-, musiikki- ja esiintymismaailmassani, että kuvittelin myös tulevan työni liittyvän jotenkin esiintymiseen ja kaikki muu tuntui kovin tylsältä. Toisaalta halusin korkeakouluun, sillä ajattelin hyvän koulumenestykseni menevän muuten hukkaan. Lääkis ja Oikis eivät kiinnostaneet, ja vaikkapa Kauppakorkeakoulua ja Teknillistä korkeakoulua en pitänyt edes vaihtoehtoina.

Ajattelin siis kokeilla Tampereen teatterikoulua, ja varasuunnitelmani oli hakeutua toimittajaksi, sillä ajattelin työssä olevan mahdollista hyödyntää esiintymistaitoja ja olin riittävän hyvä myös kirjoittamisessa. Nyt ymmärrän jo paremmin, miten vähän silloin ymmärsin, ja pyörittelen silmiäni näille suunnitelmille. Eihän minulla ollut lukioikäisenä minkäänlaista kosketusta todelliseen työelämään, enkä edes ymmärtänyt, millaisia ammatteja erilaisissa yrityksissä eri toimialoilla on olemassa.

* * *

Omassa maailmassani oli esimerkkejä vain hyvin konkreettisista ammateista. Siis sellaisista ammateista, jotka on helppo selittää kenelle tahansa ja joita opiskellaan ammattiin valmistavassa koulussa (tai korkeakoulussa) ja tehdään sen jälkeen sellaisenaan jossain työpaikassa. Siinä maailmassa oli esimerkiksi metallimiehen koulutuksen saaneita metallimiehiä, parturi-kampaajan koulutuksen saaneita parturi-kampaajia, opettajankoulutuslaitoksen käyneitä opettajia ja näyttelijäksi opiskelleita näyttelijöitä. 

Lähipiiriissäni ei ollut lainkaan vaikkapa diplomi-insinöörejä, ekonomeja tai oikeustieteilijöitä, joilta olisin kuullut tai nähnyt esimerkkejä abstraktimmista töistä, joita yritykset tarjoavat. Olinkohan koskaan edes kuullutkaan esimerkiksi sellaisista ammateista kuin ohjelmistosuunnittelija, projektipäällikkö, konsultti tai tuottaja? Enpä olisi uskonut, että vielä joskus päätyisin sellaisiin tehtäviin.

* * *

Koska en päässyt heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen opiskelemaan näyttelijäksi tai toimittajaksi, lähdin inttiin. Jälkikäteen ajateltuna tuntuu uskomattomalta, ettei papereillani saanut opiskelupaikkaa, mutta hainkin aivan vääriin paikkoihin ja varmasti myös vääristä syistä.

Inttiaikana ei ollut mahdollisuutta valmistautua runsaasti lukemista vaativiin pääsykokeisiin, joten hain seuraavana vuonna vielä uudelleen viestinnällisiin aineisiin (journalistiikka, puheviestintä) ja laitoin siinä sivussa paperit myös Jyväskylän yliopiston Tietojenkäsittelytieteiden laitokselle, jonne tiesin pääseväni opiskelemaan tietojärjestelmätiedettä ilman pääsykokeita pelkillä papereilla. Sinne myös päädyin, kun Viestintätieteiden laitos ei avannut toisellakaan kerralla oviaan.

Ajattelin katsella vuoden verran, millaista IT-alan opiskelu on ja miettiä samalla, mihin hakisin seuraavana vuonna. Enhän minä tiennyt tietokoneistakaan juuri mitään, enkä ollut käynyt edes koulun ATK-tunneilla. Olin kuitenkin kuullut, että IT-hommissa on hyvä työtilanne, ala on kovassa kasvussa ja töistä maksetaan kivasti. 

Ensimmäinen opiskeluvuoteni oli todella silmiä avaava. Oivalsin, että olin puolivahingossa valinnut alan, joka olikin vastoin ennakkokäsityksiä kiinnostava ja joka avasi mahdollisuuksia työskennellä hyvin erilaisilla toimialoilla ja monenlaisissa tehtävissä. Myös taloustieteiden opinnot auttoivat ymmärtämään yritysmaailmaa ja liiketaloutta.

Menestyin hyvin opinnoissani ja huomasin olevani hyvä siinä, mitä teen. Kävi niin, etten koskaan vaihtanut pääainetta, ja neljä vuotta myöhemmin tein graduni ja valmistuin tietojärjestelmätieteestä kauppatieteiden maisteriksi sivuaineenani laskentatoimi, multimedia ja viestintä.

* * *

Yliopiston jälkeen päädyin kaupallis-teknisiin tehtäviin: ensin ohjelmistosuunnittelijaksi, sittemmin teknologiaan keskittyneeksi liikkeenjohdon konsultiksi ja myöhemmin pelituottajaksi. Eikä tässä hassummin ole käynyt. Nyt olen hyvin tyytyväinen siihen, etten jumiutunut teini-iän käsityksiini siitä, mitä työksi voi ylipäänsä tehdä ja lähdin kokeilemaan jotain täysin uutta, josta en tiennyt mitään. Jos en olisi kokeillut sitä, en olisi koskaan voinut todeta olevani siinä hyvä.

En tiedä, millaista oppilaanohjaus on nykyisin lukioissa, mutta toivon todella, että tämän päivän abiturienteille avataan hieman paremmin, mitä kannattaisi realistisesti opiskella ja missä.

Se, että haluaa tehdä jotain, ei tarkoita automaattisesti, että joku haluaa maksaa siitä jotain. Se, että on hyvä jossain, ei tarkoita automaattisesti, että siitä kannattaisi tehdä itselleen ammatti. On varmasti niitäkin, jotka ovat itsepintaisesti jatkaneet hakeutumista sille tietylle alalle, joka on ollut suurin intohimon kohde, ja lopulta sille päässeet. Minua auttoi kuitenkin oivallus siitä, että minun ei pidä jumiutua siihen kaikkein ilmeisimpään mutta silti hieman epämääräiseen asiaan vaan kokeilla jotain aivan muuta. 

Jos jonkin ohjeen haluaisin antaa nyt ammatinvalinnan kanssa painiville lukiolaisille tai vähän vanhemmillekin, se on että ota hieman itseäni enemmän selvää, millaisia tehtäviä yrityksissä on ja millaisiin ammatteihin ja millaisille toimialoille eri oppilaitoksista, tieteenaloilta ja koulutusohjelmista valmistutaan. On hyvä miettiä realistisesti myös sitä, millainen työllisyystilanne kiinnostavalla alalla on ja sitä, mihin muuhun työhön hankittua osaamista voi käyttää. Nykyisin työpaikkoja ja jopa työuria vaihdetaan huomattavasti enemmän kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.

Myöhemmin olen kyllä oivaltanut senkin tärkeän asian, että epämieluisiin töihin ei kannata jäädä roikkumaan pitkäksi aikaa vaan hakeutua tekemään jotain muuta, jos työt alkavat nyppiä. Kirjoitin tästä juuri muutama kuukausi sitten, joten jos tämä kirjoitus oli mielestäsi kiinnostava, lue seuraavaksi siitä, miten tein harrastuksesta itselleni unelmaduunin, jossa kerron nykyisistä töistäni pelituottajana. (Sivuan myös tätä toista työtäni blogiyrittäjänä.) Ja jos peliala kiinnostaa, kirjoitin jo joskus aiemmin ajatuksiani siitä, mitä kannattaisi opiskella, jos haluaa pelialalle.

* * *

Kiitos Trendille tästä haasteesta! Oli ensinnäkin hauska kaivella vanhoja, ja toisekseen olen hyvin iloinen, jos tämä kirjoitus avaa jonkun toisenkin jumiin jääneen silmät muille mahdollisuuksille ja auttaa löytämään tien uudelle uralle!

Oletko sinäkin löytänyt työurasi aivan jostain muualta kuin joskus aiemmin ajattelit?