Louise Penny – Kuolema kiitospäivänä
♥♥
Alkuteos Still Life (2005)
Bazar Kustannus 2019
Kanadalaiskirjailija Louise Pennyn cozy crime-kirjasarjan ensimmäinen osa suomennettiin alunperin vuonna 2008 nimellä Naivistin Kuolema, josta on tehty nyt uusintapainos. Viime vuonna ilmestyi uudelleen myös toinen osa, Kylmän kosketus. Kaiken kaikkiaan sarjaan kuuluu tähän mennessä jopa 15 osaa, saapa nähdä niittääkö se yhtä paljon mainetta, kuin mitä se on saanut ulkomailla, itse en tämän perusteella ole kovin vakuuttunut.
Quebecin lähellä sijaitsevassa Three Pinesin pikkukylässä ystäväporukka viettää kiitospäivää edeltävää ateriaa yhdessä, kuten monta kertaa aikaisemminkin. Ystävykset eivät voi aavistaa, että seuraavana aamuna yksi heidän joukostaan, taidemaalari ja entinen kyläkoulun opettaja Jane Neal, löytyy läheisestä metsästä kuolleena, nuolen jättämä aukko rinnassaan. Kuoleman oletetaan ensin olevan metsästysonnettomuus, mutta paikalle saapuva rikoskomisario Armand Gamache haistaa tapahtuneessa rikoksen jäljet. Mutta kuka ihmeessä haluaisi tappaa vanhan naisen, josta kaikki niin kovasti pitävät?
Jättipä tämä ristiriitaiset fiilikset ja arvoinkin kahden ja kolmen sydämen välillä pitkään. Toisaalta kirjaan (tai tablettiin) oli helppo tarttua ja pidin kovasti Three Pinesin kylän tunnelmasta. Jos olet katsonut Gilmoren tyttöjä ja toivonut asuvasi Stars Hollow’ssa, Three Pines herätti vähän samanlaiset fiilikset! Minun oli helppo kuvitella istuvani kirjan henkilöiden kanssa kylmänä syysiltana kaupungin kuppilassa takkatulen loimussa ja käveleväni tulenpunaisen lehtimetsän peurapolkuja mysteeriä ratkaisemassa.
Kuitenkin Kuolema kiitospäivänä jätti paljon toivomisen varaa monessa elintärkeässä seikassa; ensinnäkin murhamysteerin ratkaisu ei tuonutkaan sellaista ihanan kutkuttavaa ällistyksen hetkeä, mikä on mielestäni loistavien dekkareiden tärkein kulmakivi. Jotenkin murhaajan motiivi ja taustat olivat kummallisia, eivätkä oikein jaksaneet kiinnostaa. Muutenkin henkilögalleria oli vähän liian karikatyyrista ja ohutta sisältäen mm. bistroa pitävän homopariskunnan ja Janen kammottavan ahneen ja itsekeskeisen siskontyttären. Erityisesti etsivä Nicholls oli aivan tyhjä arpa, jonka tehtävänä tuntui olevan vain konstaapeli Gamachen persoonan pönkittäminen. Pysähdyin myös monta kertaa henkilöhahmojen dialogin äärelle ajatellen, että eihän kukaan ihan oikeasti puhu noin?
No, kuten mainittua, tämä on Louise Pennyn esikoisteos, joten vaikka säälipisteitä tai -sydämiä en jaakaan, saatan kuitenkin antaa kirjasarjan toiselle osalle vielä mahdollisuuden – vähintään sen vuoksi, että ihana Three Pinesin kylä on vain mielikuvituksen tuotetta ja siten sinne pääsee matkalle vain Pennyn tarinoissa. Tosin mietin, että koska kylä on niin piskuinen ja jos joka osassa murhataan yksi sen asukkaista, ei viidentoista kirjan jälkeen varmaan jää kovinkaan monta jäljelle…
Tsekkaa lisää dekkareiden arvosteluita allaolevaa avainsanaa painamalla! Perustin muuten taas uuden avainsanan, tällä kertaa yliarvostetuille kirjoille eli joiden saamaa suitsutusta en ymmärrä.
Lukuiloa sunnuntaihin!