Dolores Redondo – Tämän kaiken minä annan sinulle

♥♥♥♥

Alkuteos Todo esto te daré (2016)

Gummerus 2018

”Hän nousi seisomaan, katsoi isäänsä silmiin ja lausui: ”Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua. ””

Aiemmin Baskimaan murhat-trilogian kirjoittanut Dolores Redondo voitti Tämän kaiken minä annan sinulle-kirjallaan espanjankielisen maailman arvostetuimman Premio Planeta-kirjallisuuspalkinnon. Planeta on myös rahallisesti maailman suurimpia kirja-alan palkintoja, sillä nettoaa nimittäin huimat 600 000 euroa!

Kirjan päähenkilö Manuel on juuri saanut kuulla miehensä Álvaron menehtyneen auto-onnettomuudessa Pohjois-Espanjassa. Järkytys ei jää ainoaksi, sillä Manuelille selviää Álvaron olleen rikkaan galicialaisen aatelissuvun Muñiz de Dávilan vesa, joka oli myös perinyt joitakin vuosia sitten isältään markiisin tittelin.

Manuel matkustaa tunnistamaan Álvaron ruumiin ja tapaa samalla juuri poliisinvirastaan eläköityneen santarmi Nogueiran, joka on vakaasti sitä mieltä, että Álvaron kuolema ei ollut tavallinen ulosajo. Manuel joutuu kohtaamaan myös edesmenneen miehensä kylmäkiskoiset ja pöyristyttävän rikkaat sukulaiset, joita hän ei ollut tiennyt muutama päivä sitten vielä ollevan olemassakaan. Vähitellen käy ilmi, että suvun vaiheisiin liittyy muitakin vaiettuja tragedioita ja Manuel saa tuntea olevansa kaikkea muuta kuin tervetullut kartanon vieraaksi.

Olen lukijana yleensä älyttömän kärsimätön ja helposti kyllästyvä. Suht mielenkiintoisiakin tiiliskiviä (joiksi lasken yli 600 sivua pitkät kirjat) kahlaillessani alan yleensä puolivälin paikkeilla laskeskelemaan kuinka monta sivua on vielä jäljellä ja toivon harvoin, että kirja olisi vielä jatkunut.

Vaikka mittaa Redondon tarinalla olikin ja sen kerronta dekkariksi hidasta ja kuvailevaa, nautin lukukokemuksesta suuresti enkä pälyillyt kertaakaan viimeisille sivuille. Vanhaa kartanoa hallitsevan aatelissuvun salaisuudet veivät täysin mukanaan ja myös kirjan sijoittuminen Espanjaan oli virkistävää lukemieni britti- ja jenkkidekkareiden jälkeen. Sivuhenkilöissä oli syvyyttä ja päähenkilön tuska puolisonsa menettämisestä koskettavasti kuvattua, muttei kallistunut ahdistavuuden puolelle. Harmi kyllä, itse loppuratkaisu huipentui jonkinlaiseksi turhan veriseksi murhafarssiksi, vaikka olisin toivonut jotenkin aidompaa ja verkkaisempaa loppua, joka olisi sopinut paremmin muuhun kerrontaan.

Kuitenkin, jos olet hitaiden dekkarien ystävä ja luet vain yhden kirjan ensi kesänä, nappaa rannalle mukaasi tämä!

***

Helmet lukuhaasteessa kirja sopii kohtaan 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua.

***

Lisää dekkareiden arvosteluja löydät täältä:

Clare Mackintosh – Annoin sinun mennä

Alan Bradley – Loppusoinnun kaiku kalmistossa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *