Diane Setterfield – Kolmastoista kertomus

♥♥♥♥

Alkuteos The Thirteenth Tale (2006)

Tammi 2007

Suom. Salme Moksunen

”Mutta tarinat eivät viihdy hiljaisuudessa. Ne tarvitsevat sanoja. Ilman niitä ne käyvät kalpeiksi, sairastuvat ja kuolevat. Ja sitten ne vainoavat sinua. Usko pois Margaret. Minä puhun kokemuksesta.”

Entisellä työpaikallani oli keväällä jaossa vino pino vanhoja kirjoja ja nappasin takakansitekstin perusteella Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus-nimisen bestsellerin. Kuten olen kirjoittanut aiemminkin, olen heikkona tarinoihin, joissa käsitellään sukujen vaiettuja salaisuuksia, kulissinaan historiaa huokuva, rapistunut kartano tai linna. Kun tämänkaltaiseen tarinaan lisätään vielä ripaus yliluonnollisuutta tai kauhua, ollaan lähellä goottilaista kirjallisuutta, joka on saanut alkunsa Englannista joitakin vuosisatoja sitten. Kunnon bibliofiilinä pidän tietenkin myös kirjoja ja kirjailijoita käsittelevistä kirjoista, jotka ovat myös tämän tarinan keskiössä.

Isänsä omistamassa antikvariaatissa työskentelevä Margaret Lea rakastaa elämänkertojen lukemista ja harrastaa myös niiden kirjoittamista. Eräänä päivänä hän saa maankuululta kirjailijalta Vera Winteriltä kutsun kartanoonsa kirjoittamaan tämän elämänkertaa. Winter on kuuluisa kirjojensa lisäksi siitä, että hän ei ole koskaan kertonut rehellisesti taustastaan vaan sepittää jokaiselle haastattelijalle erilaisen, mielikuvituksellisen version. Margaret ihmettelee miksi Winter on valinnut juuri hänet kirjoittajaksi mutta suostuu kuitenkin matkustamaan Yorkshiren maaseudulle ja tapaa siellä omalaatuisen ja vakavan sairauden riuduttaman kirjailijan. On tullut aika kertoa totuus, kolmastoista kertomus…

Kirja muistutti hämmästyttävän paljon maaliskuussa lukemaani Kate Mortonin Kaukaisia hetkiä, yhdistävinä tekijöinään mm. Englannin maaseudulla sijaitseva kartano,vanhan rouvan elämäntarina ja sitä ylöskirjoittava, kirja-alalla työskentelevä minäkertoja. Kummankin tarinan keskiössä ovat vahvasti myös kaksoset ja heidän erityislaatuinen suhteensa. Lisäksi myös sekä Kaukaisten hetkien Ediellä että Setterfieldin kirjan Margaretilla on taakkanaan kompleksinen äitisuhde ja lapsena menehtynyt sisarus. Pelkäsinkin vähän tylsistymistä samankaltaisen juonenkulun äärellä, mutta goottielementeillä varustettu tarina viihdytti!

Setterfield onnistuu nimittäin punomaan salaisuuksien verkon ja unenomaisen tunnelman, johon lukija huomaamattaan kietoutuu. Samaan aikaan kun salaisuudet paljastuvat ja savuverho hälvenenee, tarinaan ripotellut aavemaiset tapahtumat ja traagiset ihmiskohtalot saavat uppotumaan Vera Winterin kertomaan tarinaan yhä tiukemmin. Jännityselementit olivat kaltaiselleni herkkikselle juuri sopivia eivätkä vallanneet muulta juonelta liikaa alaa. Yleensä kaipaan kirjojen henkilöiltä myös uskottavuutta ja aitoutta, mutta Kolmannentoista kertomuksen vähän epärealistisen erikoiset hahmot, kuten Margaretin kohtaama jättiläiskokoinen ja lempeä Aurelius, vain sopivat mystiseen tunnelmaan.

Huomasin myös, että kirjasta on tehty vuonna 2013 ilmestynyt elokuva, jossa näyttelee sattumalta suosikkinäyttelijäni Olivia Colman (voit lukea Colmanin tähdittämän elokuvan The Favourite arvostelun tästä!).

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi.