Satu Vasantola – En palaa takaisin koskaan, luulen

♥♥♥

Tammi 2018

”Maailmassa, johon ei ollut syntynyt, joutui jatkuvasti taistelemaan paikastaan ja pärjäämisestään,miettimään mistä ja milloin muille paljastuisi, että oli päässyt varkain heidän luentosaleihinsa ja kuppiloihinsa. Ja kun sinne kerran oli hypännyt, paluu ei ollut mahdollista vaikka tahtoisikin. Palaajassa oli vierasta verta, kuka sellaista tahtoisi takaisin.”

En palaa takaisin koskaan, luulen käsittelee lähtemistä ja jäämistä, vihaa ja rakkautta, perheen ja suvun raskasta perintöä. Tarina alkaa vuodesta 2017, jolloin 92-vuotias Martta on hautaamassa poikaansa Tapiota. Seuraavaksi esitellään Martan tyttärentytär Susanna, joka on vastoin työläisperheensä toivomusta repäissyt itsenä irti eteläpohjalaisesta kylästä ja päätynyt Helsinkiin asianajajaksi. Mukana hautajaisissa on myös Susannan luona asuva irakilainen turvapaikanhakija Fatima. Fatima on kulkenut pitkän tien veljensä Tariqin kanssa Suomeen ja kantaa sisällään suurta surua.

Takakansitekstin perusteella luulin kirjan keskittyvän vain edellämainittujen kolmen naisen yhteenlinkittyviin tarinoihin. Yllättäen, vaikka Susanna toimikin keskushenkilönä, Vasantola marssitti esiin kirjan sivuilla lukuisia  muitakin henkilöitä, mm. Susannan siskon Johannan, heidän enonsa Tapion sekä muita sukulaisia. En palaa takaisin koskaan, luulen kasvaakin suureksi, useassa eri aikatasossa liikkuvaksi sukusaagaksi.

Monen kertojan lisäksi kirjassa liikutaan useammalla vuosikymmenellä, joka tuntuu olevan nykyromaaneissa muotia. Vasantola todella käyttää tätä hyödykseen tarinankerronnassa,  kirjassa hypitään jopa yli kymmenessä eri vuodessa. Vasantolan päähenkilöt ja kulloisenkin aikakauden taustoitus on kirjoitettu kuitenkin niin selkeästi tunnistettaviksi, että ajasta toiseen hyppimisestä huolimatta juonta on suhteellisen helppo seurata.

Raskaat elämänkohtalot vaativat kuitenkin veronsa ja koin, että kirjaan oli hieman vaikea tarttua niinä hetkinä, kun jaksaminen oli arkena muutenkin kortilla. Vasantola olisi voinut mielestäni jättää joitakin sinänsä mielenkiintoisia ja koskettavia elämänkohtaloita seuraavan kirjan aineksiksi. Nyt sekä Fatiman ja Tairiqin, että Susannan suvun kautta käsitellään valtavan isoja ja surullisia teemoja; sotatraumoja, perheväkivaltaa, seksuaalista väkivaltaa, alkoholismia ja onnettomia rakkaussuhteita. Tragedioiden tulva uuvutti ja muutenkin keskittyminen vaikkapa vain Susannan suvun tarinaan ja pakolaisnäkökulman (vaikkakin ansiokkaasti kirjoitettu) poisjättö olisi tiivistänyt juonta.

Vasantola kirjoittaa upeasti ja elävästi, kauneinta suomen kieltä, mitä olen hetkeen lukenut, eikä kirjasta siten uskoisi sen olevan esikoisteos. Kaikilla hahmoilla on selkeä oma, erotettava ääni. Parhaiten kirjoitettu hahmo oli Martta, joka tuntui niin aidolta, että kuvittelin melkein lukevani jonkun oikean ihmisen elämänkertaa. Martan tarina on toisaalta tuttu, yksin lapset ja talon sota-aikana hoitanut sitkeääkin sitkeämpi nainen, joka sietää myös sodasta palaavan, raunioituneen miehen alkoholiin hukutetun ahdistuksen. Toisaalta Martan elämä on täysin ainutlaatuinen ja uskomatonkin. Upeaa on myös, miten Vasantola kirjoittaa Martan välityksellä harvinaisesta teemasta, vanhan naisen sammumattomasta halusta.

Luen varmasti Vasantolan seuraavan kirjan mutta kuten mainittua, toivon rauhoittumista tarinan ytimen äärelle ja liiallisten rönsyjen ja juonenkulkujen karsimista.

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä.