Elina Pitkäkangas – Kuura

♥♥

Myllylahti 2016

Huh, edellisestä postauksesta on vierähtänyt jopa kaksi viikkoa! Luen yleensä monta kirjaa vuorotellen fiiliksen mukaan, joka tarkoittaa sitä, että löydän yöpöydältä aina sopivaa luettavaa. Viime kuukausien tahiminen Odotusarvoisesti sinun kanssa, avoimen yliopiston tenttikirjoihin uppoutuminen ja päivätyö ovat hidastaneet lukutahtia huomattavasti. Koinkin huutavaa tarvetta aivot narikkaan-kirjallisuudelle ja nappasin hyllystä Elina Pitkämäen trilogian avausosan, Kuuran.

Parhaat ystävykset Aaron ja Inka asuvat Turun lähellä Kuurankeron pienessä kunnassa. He, kuten kaikki muutkin, tietävät ihmissusia elävän edelleen Suomen mailla, mutta huhu kuuluu, että hukkia tavataan nykyään vain maan kaukaisimmissa kolkissa. Eräänä päivänä Inkan veli Tuukka lähtee selvittämään Kuurankeron suljettujen muurien yli perheen edesmenneen isän ihmissusiin liittyvää salaisuutta mutta joutuu retkensä seurauksena sairaalaan. Kuullessaan uutisesta, Inka lähtee päättömästi täyden kuun aikana, ilman muurinvartijoiden siunausta, ryntäämään kohti sairaalaa ja joutuu toteamaan ihmissusia elävän paljon lähempänä kuin hän on arvannutkaan. Myös Aaronin elämä muuttuu, kun Inka kertoo hänelle totuuden punatukkaisesta Matleenasta ja tämän veljestä. Yllättäen, Aaron ei saa enää silmiään irti Matleenasta ja joutuu ottamaan tämän vuoksi useammankin riskin.

Kuten odotinkin, Kuura oli nopeaa luettavaa ja ihan viihdyttävää sellaista. Olen tosin aina pitänyt ihmissusia vähän tylsinä taruolentoina, erityisesti verrattuna suosikkipahiksiini vampyyreihin. Ihmissusien perusongelma on yksinkertaisuudesssaan se, että ne muuntautuvat, ainakin useimpien versioiden mukaan, susiksi vain täysikuun aikana ja siten ovat suurimman osan aikaa ihan tavallisia ihmisiä. Kirjassa ongelmaa kierretään ihmissusihahmolla, joka pystyy muuntautumaan sitä halutessaan sekä tietenkin täysikuun aikaisten tapahtumien kuvauksilla.

Suurimman roolin kirjassa saa kuitenkin huikeisiin mittasuhteisiin yltyvä ehta teinimeininki elämää suurempine draamoineen, peitonheilutteluineen ja kännisekoiluineen. Aikuiselle Kuuran lukeminen tuntui samalta, kuin olisi pitkän työpäivän jälkeen bussissa täynnä kiljuvia ja kiroilevia teinejä, joilla on kuitenkin ajoittain ihan viihdyttävät jutut. Kuura olisi takuulla uponnut viiden tähden veroisesti viisitoista vuotta sitten, nyt hymähtelin Inkan ja Aaronin toiminnalle ja keskusteluille ja tunsin oloni vain niin kovin vanhaksi.

Erityisesti Inka on sanalla sanoen raivostuttava kaikessa ulkonäkö- ja itsekeskeisyydessään sekä toilailuissaan, jotka uhkaavat lopulta viedä kaikilta hengen. Jos minun pitäisi valita päähenkilö vähän nössön Muistojenlukijan  Kiurun tai Inkan välillä, valitsisin ehdottomasti ensimmäisen. Sen verran mummuksi koin itseni, että taidanpa jättää seuraavat osat nuorempien luettavaksi…

***

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteessa kohtaan 37.  Pienkustantamon julkaisu.