Alice Zeniter – Unohtamisen taito

♥♥♥♥

Alkuteos L’art de perdre (2017)

Otava 2019

”Illalla laittassaan itselleen herätystä hän ajattelee toisinaan, että pakeneminen on hitaampaa kuin luulisi, mutta jollei hän olekaan päässyt niin kauan lapsuudestaan kuin olisi halunnut, seuraava sukupolvi voisi jatkaa siitä, mihin hän jäi.”

Alice Zeniter on ranskalainen kirjailija ja dramaturgi,palkittu Unohtamisen taito on kirjailijan neljäs ja tähän mennessä ainoa suomennettu romaani.

Pariisilaisessa taidegalleriassa työskentelevälle ranskalais-algerialaiselle Naïmalle, samoin kun hänen kolmelle siskolleen, isän puolen suvun historia on lähes täysin tuntematon. Naïma tietää sen verran taustastaan, että hänen isänsä Hamid on syntynyt Algeriassa, josta tämä on lapsena paennut Ranskaan siirtomaasodan pyörteistä. Naïman  isä vaikenee tiukasti perheen menneisyydestä, isoisä Ali taas on menehtynyt lapsenlapsensa ollessa vain kahdeksanvuotias. Algeriaan suuntautuva työmatka alkaa kuitenkin vähitellen avaamaan perheen salaisuuksia ja johdattaa Naïman takaisin juurilleen. Romaani jakautuu ajallisesti kolmeen tasoon, ensimmäisessä osassa kerrotaan isoisä Alin tarina, toisessa osassa kertojana toimii hänen poikansa Hamid, kolmannessa pääsee ääneen Naïma itse.

Unohtamisen taito osoittautui upeaksi, moniulotteiseksi ja uskottavaksi siirtolaisromaaniksi. Zeniter on hyvin taitava tarinankertoja ja kirjoittaa varmaotteisesti niin henkilöhahmoista, kuin heitä ympäröivistä tapahtumista ja aikakausista. Kaikilla romaanin henkilöillä on oma, selkeästi tunnistettava olemuksensa ja tärkeä paikkansa kirjassa, eri sukupolvet ja vierivät vuosikymmenet limittyvät toisiinsa luoden eheän kokonaisuuden. Lukiessa tuntuikin usein siltä, että olisin seurannut dokumenttia erään suvun vaiherikkaasta ja raadollisestakin elämästä.

Rakastan lukuharrastuksessa kaiken muun ohella sitä, että voin tarinoiden kyydissä sivistyä ja oppia uusia asioita. Olen lukenut valitettavan vähän Afrikkaan sijoittuvaa kirjallisuutta, enkä tunne kovin hyvin siirtomaasotien vaiheita tai varsinkaan Algerian historiaa. Zeniter on tehnyt selvästi vaativan taustatyön paneutuessaan historiallisiin yksityiskohtiin ja kuvaa rikkaasti ja aidosti niin Algerian vuoristoseuduilla asuvien kabyylien elämää ja tapoja, siirtomaasodan tapahtumia, kuin paon jälkeistä aikaa pakolaisleirillä ja lähiössä Pohjois-Ranskassa.

Helppo tai pelkästään nautinnollinen kirja tämä ei ollut ja kevyttä lukemista kaipaavan kannattaakin ehkä jättää se väliin. Sota on kuvattu juuri selllaisena kuin se siviileille näyttäytyy ajasta ja paikasta riippumatta: raakana, arvaamattomana, epäoikeudenmukaisena. Samoin perheen vanhempien ja lasten kokema avoin rasismi Ranskaan muuton jälkeen oli raskasta ja surullista luettavaa.

Vaikka jokaisen siirtolaisen tai turvapaikanhakijan tarina on yksilöllinen, tavoittaa Unohtamisen taito myös jotain universaalia juuriltaan revittyjen ihmisten yrityksistä selviytyä uudessa maassa ja kulttuurissa. Erityisen tarkkanäköisesti romaanissa kuvataan eri sukupolvien suhtautumista sotaan ja menetettyyn kotiin: Ali pyrkii ennen kaikkea selviytymään ja saamaan perheensä turvaan hinnalla millä hyvänsä, hänen poikansa Hamid yrittää tietoisesti integroitua uuteen maahan ja häivyttää taakse jääneen elämän ja kulttuurin. Naïman tehtäväksi taas jää palata menetettyyn kotimaahan ja murtaa hiljaisuuden muuri.

Arvostelen kirjoja pitkälti sen perusteella, miten helppoa ja mielekästä niihin on tarttua, siinä Unohtamisen taito menetti yhden sydämen. Niin etevästi kuin teos olikin kirjoitettu, oli se myös hyvin perusteellinen ja Naïman tarinan kohdalla keskittymiseni alkoi hieman rakoilla.

Lisää historiaan liittyviä teoksia löydät avainsanan takaa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *